tiistai 6. joulukuuta 2016

Liljasta tuli Supreme Champion!

Lilja:
Kuten tarkkaavaiset ehkä huomasivat Facebookista, kävimme emännän kanssa jokunen aika sitten aidolla tyttöjen matkalla Tallinnassa. Olimme ihan kahdestaan matkalla. Laatuaikaa.


Tosin matkan kohteena oli kissanäyttely, mikä minulle selvisi vasta, kun näin näyttelyhallin ja notkuvan palkintopöydän...

Pokaalit eivät meitä kuitenkaan kiinnostaneet. Oltiin paljon kahdestaan, minä sturdihäkissä ja emäntä tuolilla häkin vieressä.


Viikonlopun aikana käytiin yhteensä neljä kertaa tuomarilla. Kumpanakin päivänä kerran perusarvostelussa ja kerran kääntymässä tuomarin paras -valinnoissa. Jatkoon ei päästy, mutta sertit sain ja niitähän oltiin tultu hakemaan.

Serttien turvin valmistuin Supreme Championiksi. Emännän mielestä se on hieno titteli. Ilmeisesti korkein titteli, minkä voi saada FIFé-kissaorganisaation näyttelyistä.

Minun kohdalla tittelin saaminen kesti 29 näyttelypäivää, joista sain 25 kertaa sertin. 29 näyttelypäivän aikana minut valittiin kolme kertaa tuomarin parhaaksi ja viisi kertaa värin parhaaksi. Näyttelypäivistä käytiin kuusi päivää ulkomailla, Tallinnassa ja Göteborgissa.

Mainittujen näyttelypäivien lisäksi emäntä vei minut pentuna ja nuorena viisi kertaa näyttelyyn. Pentuna ja nuorena ei vielä saa serttejä, joten käytiin vaan harjoittelemassa esiintymistä. Myös pentuna minut valittiin kerran tuomarin parhaaksi.

Ihan kelpo näyttelyhistoria, mielestäni.


Tallinnan näyttelyssä oli myös paljon tuttuja suomalaisia kissoja ja kissaihmisiä. Muun muassa tämä nuori ja komea eurooppalaiskolli Hartsa. Hartsan häkki oli mun häkin vieressä ja vilkuilin häntä salaa...


Myös Hartsa sai sertit molempina päivinä. Sunnuntaina Hartsa valittiin myös tuomarin parhaaksi ja pääsi paneeliin.


Hartsan häkin toisella puolella oli erikoisempi kissa: Pitkäkarvainen Selkirk Rex. Sillä oli upeat valkoiset viikset – päihittää minunkin viikset mennen tullen!


Emännällä taitaa olla salainen kiinnostuksen kohde rex-kissoille, koska myös tämmöinen kaunotar (tai komistus?) oli tarttunut emännän kameran silmään...


Kahden näyttelypäivän ja kahden hotelliyön jälkeen oli sunnuntaina illalla aika palata kotiin. Olimme niiiiiiin väsyneitä emännän kanssa, että hän varasi meille oman hytin laivamatkan ajaksi. Taisimme molemmat torkahtaa siinä hetken, vaikka vielä tässä kuvassa yritän kovasti sinnitellä ja pitää silmiä auki.

Nyt meillä pidetään ansaittua näyttelytaukoa tovin, kun Ruusun pennut ovat vielä pienet. Seuraava näyttelymme on vasta helmikuun lopussa Porissa. Ketkä sinne lähtee/pääsee/joutuu on vielä auki.

Parhainta itsenäisyyspäivää itse kullekin!

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Kolmeviikkoiset nappisilmät

Ruusu:
Pennut täyttävät tänään 3 viikkoa. Voimme kaikki hyvin. Nautimme yhteisolosta.


Emäntä laajensi meidän pentuhäkkiä aidallisella terassilla. Hän toivoo, että pennut pysyttelisivät vielä hetken pienemmässä tilassa ennen koko pentuhuoneen valtaamista.


Pennut taapertavat jo täydellä nelivedolla. Ehkä hieman hoiperrellen, mutta askeleet varmistuvat päivä päivältä. Kuvassa vasemmalla riistanvärinen tyttö C.


Riistanvärinen tyttö D on saman väristä siskoaan hieman vaaleampi


Siniset sisarukset, vasemmalla sisko B ja oikealla veli A. Velipoika johtaa pentujen painopörssiä, kuten poikien kuuluukin.


Ryhmäkuvassa tyttö B, poika A ja tyttö D. C-riista ei halunnut mukaan kuvaan.


Että tämmöistä meillä. Aika nautinnollista.

Kuvat ovat sunnuntailta, jolloin pennuilla oli ikää 2,5 viikkoa.

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Kenelle Hello Kitty -joulukalenteri?

Ruusu:
Muistatteko emännän järjestämän kilpailun siitä, montako pentua perheeseen tulee? Kilpailu on vihdoin päättynyt ja voittaja arvottu – Satu S. laittaisitko meille postiosoitteesi niin saamme palkinnon sinulle matkaan?


Tällä kertaa palkintona oli ihanan söpö Hello Kitty -joulukalenteri.

Onnea voittajalle!

lauantai 19. marraskuuta 2016

Video: Pennut maitobaarissa!

Ruusu:
Emäntä teetti videon, kun pennut nauttivat maitobaarin antimista viiden päivän ikäisinä.


Pennut ovat tuplanneet syntymäpainonsa ja painavat nyt 200 grammaa. Poika ylitti rajan ensimmäisenä.

Arvaatteko, mikä videossa näkyvistä pentupötkylöistä on poika?

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Voihan pojat!

Ruusu:
Pahoittelemme hiljaiseloa. Olemme vaan olleet emännän kanssa niiiiiiiin väsyneitä.

Ensin: Voimme hyvin! Koko perhe! Keskiviikkona syntyi neljä pentua: yksi poika ja kolme tyttöä.


Synnytys lähti käyntiin keskiviikkona aamulla. Parin tunnin ponnistelujen jälkeen emäntä alkoi epäilemään, ettei kaikki ollut niin kuin piti. Yritin ponnistaa ja ponnistaa mutta mitään ei tapahtunut. Kolmen tunnin kohdalla hän soitti Catvetiin kysyäkseen neuvoja. Päätimme lähteä Catvetiin tarkistamaan tilanteen.

Keskiviikko oli lumisin päivä ikinä. Pyrytti kovasti ja ulkona oli kylmää. Emäntä laittoi koppaani lämmikettä ja paljon peittoja ympärille. Emännän appiukko oli onneksi kotona ja hän oli tehnyt lumityöt, että pääsimme autolla ylämäkeä pihasta pois.

Kun tulimme kissaklinikalle, pääsimme ihan ensimmäisenä röntgeniin.


Kuvasta näki, että vatsassani oli kasvanut neljä suhteellisen isokokoista pentua. Kuvasta näkyi myös syy, miksi synnytys ei edennyt. Ensimmäisenä syntyvä pentu yritti tulla ulos niska edellä – eihän se sillä tavalla onnistu!

Seuraavaksi hoitaja kasteli mun vatsan ja eläinlääkäri katseli pentujen sydänääniä ultralla. Siis kyllä, katseli. Eli kuvasta laski, paljonko pentujen syke oli, kun stetoskoopilla kuuluisi sekaisin kaikkien neljän pennun sydänäänet oman sydämeni lyöntien lisäksi. Kaikkien sydänäänet olivat hyvät 180-200 lyöntiä minuutissa.

Päätettiin, että pennut pitää saada ulos keisarinleikkauksella, kun yksi tukkii synnytyskanavan.

Catvetissa oli paljon muitakin potilaita, joten paikalle hälytettiin vapaapäivää viettävä eläinlääkäri. Onneksi hän pääsi tulemaan ja oli paikalla jo 1,5 tuntia myöhemmin. Odotellessa sain tippaa ja hoitaja valmisteli leikkaussalin. Sitten anestesiaa suoraan suoneen ja menoksi.

Keskiviikkona kello 14.10 syntyi keisarinleikkauksella neljä abessinialaista pentua Redcheetah'sin sukuun. Sininen poika (101 g), sininen tyttö (99 g) ja kaksi riistatyttöä (99 g ja 102 g).

Tietenkin se oli se ainut poika, joka oli ollut siellä tukkeena…

Kotiuduimme saman iltana ja pääsin ensimmäistä kertaa tutustumaan pikkuisiini. En pitkään empinyt ennen kuin hyväksyin ne omiksi.

Alkuun pienokaiset eivät ihan ymmärtäneet, että pitää mennä nisälle ja mitä sitten pitää tehdä, että sieltä saa maitoa. Emännän piti ruokkia niille maitokorviketta. Pian ne sai kuitenkin yhtä pentua lukuun ottamatta jujusta kiinni.

Torstaina minä puolestani lopetin syömisen puolen päivän jälkeen. Ei vaan huvittanut. En myöskään juonut. Haava oli siisti eikä ollut tulehtumisen merkkejä, joten syy oli jossain muussa. Emäntä ja isäntä miettivät oliko minulla kipuja?

Perjantaina aamulla kuntoni oli heikko ja emäntä lähti apteekkiin konsultoituaan ensin Catvet kissaklinikan asiantuntijoita. Sain kolmiokipulääkettä, jonka lisäksi emäntä pakkosyötti minulle ruiskulla kissanmaitoon sekoitettua toipilasruokaa.

Vähitellen hävisi tyhjä kiilto silmistäni ja kunto koheni. Perjantaina illalla kävin jo itse vesikupilla ja lauantaina maistoin vähän emännän tarjoamaa raakaa kanaa. Tänään sunnuntaina olen nukkunut tosi paljon kerätäkseni voimia.


Nyt kaikki on kuitenkin jo paranemaan päin.

Pennut ovat alkaneet kerryttää painoa ja pentupyöreyttä vatsan ympärille. Emäntä tarkkailee pentujen painoa edelleen neljän tunnin välein ja antaa lisäruokaa, jos paino ei ole noussut toivotusti.

Minulle ruoka maistuu vielä vaihtelevasti, joten minäkin saan vielä ruiskulla ruokaa suoraan suuhun. Käyn myös itse kupilla silloin tällöin. Emäntä sanoo, että se on hyvä merkki. Tänään iltapäivällä kävin myös ensimmäisen kerran pentuhuoneen ulkopuolella. Kävelin alakertaan ja tarkistin, että asiat ovat kunnossa. Sitten palasin yläkertaan hoitamaan pentuja.

Ps. Tämän uutisen myötä arvauskilpailu siitä, montako pentua saan, on myös päättynyt. Arvomme voittajan lähipäivinä!


lauantai 5. marraskuuta 2016

Viimeisiä viedään...

Ruusu:
Vatsani vaan kasvaa ja paukkuu. Vielä pitäisi jaksaa pari-kolme päivää, sanoo emäntä.


En jaksa liikkuakaan enää. Mä vaan syön ja nukun. Vietän rauhallista aikaa pentuhuoneessa. Emäntä on aika paljon mun kanssa samassa huoneessa. Bertalla ei ole asiaa tänne, mutta Lilja pitää meille aika ajoin seuraa.


Mitäköhän elämä on parin päivän kuluttua? Montako niitä pentuja tulee ja osaankohan hoitaa pikkuisia oikein? Ennen kaikkea emäntä toivoo, että synnytys menee hyvin.

Ps. Vielä ehtii osallistua kilpailuun, jossa tulee arvata kuinka monta pentua saan! 

Luvassa kissamainen yllätyspalkinto. Osallistu kommentoimalla tähän tai Facebookin puolelle!

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Stressi-Bertta

Bertta:
Siis minäkö stressaan? Miten niin?


Korviahan vaan harotan joka suuntaan, jotta tiedän, mitä mun edessä ja takana ja sivulla tapahtuu.

Emäntä:
Blogia pidempään seuranneet tietävät, että Bertta on vahva kissapersoona. Bertta rakastaa omia ihmisiään, eivätkä muutkaan perheen kissat häntä yleensä häiritse, mutta muuten Bertan epävarmuus näkyy varauksellisena murinana tuntemattomia kohtaan.

Ruusun odotusaika ei ole ollut koko perheen osalta ruusuinen. Odottavan äidin oikeudella Ruusu on ottanut uusia oikeuksia itselleen eikä olekaan enää kastin alin. Käytännössä suurin kränä on hormoonihöyryissä olevan Ruusun ja diiva-Bertan välillä.

Ruusu ja Bertta eivät tällä hetkellä vietä aikaa yhdessä. Kun yksi on vapaana, toinen viettää aikaa omassa yksiössään. Näin on turvallisempi meille kaikille.


Bertta:
Ai mitä, minäkö epävarma ja haastan riitaa? Mitäs sä siinä kameraa naamaan sitten tunget? Hyökkäys on paras puolustus – näin mulle on aikoinaan opetettu.

Emäntä:
Keittiöstä on tullut Bertan punainen vaate. Keittiössä Ruusu kertoi Bertalle ensimmäisen kerran, mitä mieltä on Bertan käyttäytymisestä vieraita vastaan. Ei nyt vieraille murista, eikä muutenkaan, Ruusu sanoi, ja osoitti Bertalle tassua.

Vaikkakin Ruusu ja Bertta eivät tällä hetkellä ole vapaana samaan aikaan, Bertta ajaa muristen ja kiljuen pois keittiöstä myös perheen muut kissat, jos Bertta on ollut siellä ensimmäisenä. Jos Bertalla on stressitilanne päällä tilanne saattaa esiintyä missä vaan kodissamme. Coco ja Lilja väistävät eikä varsinaisia tappeluita ole ollut. Ihmisen korvaan se kiljunta vaan tuntuu niin kamalalta.


Mitä lääkkeeksi? Se on erittäin hyvä kysymys.

Aika. Kriittisten tilanteiden minimointi. Rauhoittavat apuvälineet. Oma tila, jonne Bertta voi mennä rauhoittumaan.

Meillä ei ole muuta kuin aikaa. Odotamme Rusuun pentujen syntyvän reilun viikon kuluttua ja toivomme, että Ruusun suhtautuminen Berttaan muuttuu pentujen kasvaessa ja hormonitasapainon tasoittuessa.

Kriittisiä tilanteita pyritään minimoida ymmärtämällä ja ennakoimalla. Siinä meillä ihmisillä on iso vastuu ja opimme paremmaksi ja paremmaksi koko ajan.

Seinässä tupruttele sekä ala- että yläkerrassa Feliway-feromoni valmisteet. Bertta saa kerran päivässä Zylkèneä, joka on täysin luonnonmukainen, rauhoittava lisäravinne, ei lääke.

Bertan paikka on sauna. Saunaan on viety tuttuja ja turvallisia igloja ja pesiä. Joskus laitamme saunan päälle miedolle lämmölle ihan vaan siksi, että rakastamme Berttaa ja tiedämme, että hän rentoutuu parhaiten saunan lämmössä. 


Toivomme ja uskomme, että kaikki menee loppupeleissä hyvin ja saadaan tilanne normalisoitumaan lähiviikkojen aikana. 

Bertta:
Niih. Pitäkää tekin peukkuja mulle, että stressaisin vähemmän pian. Onhan se mullekin vähän uuvuttavaa.

Onko teillä kokemusta kissahierarkian muuttumisesta ja siihen liittyvistä haasteista?

Ps. Facebookin puolella alkaa huomenna Lemmikkimessujen vapaalippujen pika-arvonta!