sunnuntai 12. elokuuta 2018

Paparazzi leikkikentällä

Pentu A ja Pentu B:
Eräänä päivänä olimme kentällä (lue: olohuoneessa) pelaamassa potkupalloa, kun paparazzi ilmestyi paikalle.


Ensin jatkoimme pelaamista kaikessa rauhassa (lue: intensiivisesti ja suurella sydämellä).


Sitten paparazzi alkoi heiluttamaan jotain keppiä ja keskeytti pelimme.

(Olimme niin järkyttyneitä, että Pentu A:lla katkesi häntä puolivälistä ja minulta tyvestä saakka.)


Menin pyytämään (lue: anelemaan) paparazzia poistumaan.


Hetken jatkoimme pelaamista, mutta paparazzi oli juurtunut paikoillaan (lue: mätkähtänyt olohuoneen lattialle pysyvästi).


Tämmöistäkö se meidän elämä tulee jatkossa olemaan? Ei saa edes potkupalloa pelata rauhassa?

Kertokaa meille nuorille ja vielä kokemattomille, onko teidänkin elämässä paparazzit aina läsnä?

torstai 9. elokuuta 2018

Pennut täyttivät seitsemän viikkoa!

Jade:
Emäntä saapui meille Kuopioon valokuvaamaan pentuja.


Edelliseen kuvaussessioon verrattuna pennuilla oli nyt enemmän virtaa hyppiä ja pomppia, mikä teki kuvaamisesta haastavamman.


Pikapainit suoritettiin kesken kuvauksien.


Välillä toinen pennuista katsoi kameraan...


...kun toinen teki jotain muuta.


Pari kelpoa kuvaa saatiin myös. Tässä vaaleampi pentu B.


Ja tässä tummempi pentu A.


Kuvauksien jälkeen on hyvä ottaa tirsat.


Myös minä, koska pentujen vahtiminen on rankkaa hommaa.

Pentujen rekisterinimet ovat myös viittä vailla valmiita. Kerromme pian lisää!

sunnuntai 5. elokuuta 2018

Hotellissa Pieksämäellä

Coco:
Arvoisat blogin seuraajat. Olemme Ruusun kanssa yöpyneet hotellissa. Pieksämäellä. Siis Pieksämäellä! Eikö emäntä ja isäntä voineet löytää mitään edes hivenen eksoottisempaa paikkaa kuin Pieksämäki?


Savonsolmun hotelli Pieksämäellä on vuonna 1976 rakennettu aito funkkishotelli. Emäntää epäilee, ettei hotellia juuri koskaan ole rempattu, koska hotelli on julkisten tilojen valaisimista ja kalusteista huoneiden ovipainikkeisiin myöten retro.


Hotellissa ei myöskään ole ilmastointia ja voimme kokemuksesta kertoa, etteivät huoneet näin kuumilla kesäilmoilla olleet kovin vilpoisia – ainakaan ihmisten makuun. Meitä lämpö ei kovasti haitannut. Kokolattiamattoa vasten oli mukava kiereskellä huoneen lämmössä.


Huoneen lämpötilaa saatiin laskettua yötä kohti parilla asteella 30 asteesta 28 asteeseen pitämällä parvekkeen ovea auki. Ruusu protestoi, kun se joutui pitämään liiviä ja fleksiä päällä sisätiloissa. Emäntä ja isäntä eivät luottaneet siihen, ettei Ruusu yrittäisi hypätä parvekkeen kaiteelle. Sinänsä ymmärrän ihmisten huolen ja olen samaa mieltä, että Ruusu potentiaalisesti voisi hypätäkin kaiteelle.


Minä sen sijaan sain olla vapaana (valvotusti toki) parvekkeella. Ihanan viileää. Ja isäntä oli mun seurana parvekkeella.


Parvekkeella oli samantyyppinen lasikaide kuin meillä kotona. Lasin takaa oli kiva kurkkia ohikiitäviä pyöräilijöitä. Parille koiranulkoiluttajalle sähisimme Ruusun kanssa.


Ja oli emännällä tietenkin myös joku taka-ajatus, miksi valitsi Pieksämäen. Kissanäyttely. Mikäs muu.

Onneksi mä sain mennä lauantaina takaisin mökille isännän kanssa, kun Ruusu joutui jäämään näyttelyyn emännän kanssa.

Oletteko te yöpyneet joskus hotellissa?

torstai 26. heinäkuuta 2018

Tee emäntä omat jumppasi!

Ruusu:
Emäntä yritti saada mut tekemään hänen jumpat. Ja höpsistä sanoin minä.


Jumppamatto oli kauniin kelin salliessa viety parveketerassille. Vesipullokin oli raahattu mukaan. Minä mätkähdin istumaan maton päälle. Silloin emäntä kysyi haluaisinko tehdä jumpat hänen puolesta.


No en todellakaan! Tee sinä vaan omat jumppasi emäntä!

Ovatko teidän ihmiset yhtä laiskat kuin minun emäntä?

maanantai 23. heinäkuuta 2018

Rokotuksilla

Ruusu: 
Ihmisten loma on vaarallista aikaa, koska silloin ne keksivät kaikenlaista yllättävää. Kuten eräänä aikaisena loma-aamuna, kun emäntä pakkasi minut ja Cocon – ennen aamupalaa! Huom! – kuljetuskasseihimme ja lähti autolla ajamaan kohti tuttua Catvet-kissaklinikkaa.

Kaikista pahinta oli se, etten ehtinyt edes aamupissalle ennen yllätyslähtöä, joten klinikalle päästyämme – no ei se ajomatka meiltä ole kuin 15 minuuttia – minulla oli jo kova pissahätä. Onneksi emäntä tiesi hyvin, että minun oli pakko päästä pisulle, joten hän oli ottanut mukaan pienen matkavessan. Siihen sitten lorautin eläinlääkäriaseman heräämön kopissa.


Itse tutkimus ja meni hyvin niin Cocon kuin minun osalta. Eläinlääkäritäti kehui hyvää kuntoamme ja sanoi meidän olevan oikein sopusuhtaisia. Strategiset painomittamme olivat 3,5 kg (Coco) ja 3,2 kg (Ruusu).

Coco: Saanko huomauttaa, että sinun paino on esitetty tyhjällä rakolla ja minun paino ERITTÄIN täydellä rakolla! Oikeasti olen paljon kevyempi kuin 3,5 kg! Niiiiiih!

Ruusu: Eläinlääkärikäynnin tarkoitus oli uusia rokotuksemme. Saimme molemmat kankkuumme kolmoisrokotteen herpes-, kaliki- ja kissaruttovirusta vastaan sekä rabiesrokotteen raivotautia vastaan. Kumpikaan meistä ei piikistä inahtanutkaan, kun emäntä piti kiinni ja hämäsi rapsuttamalla lujaa leuan alta.

Emäntä maksoi laskun ja pian olimmekin jo kotona taas.


Nykysuosituksen mukaan riittää, että kolmoisrokotus uusitaan kolmen vuoden välein, kun aiempi suositus oli kerran vuodessa. Myös rabies pitää uusia kolmen vuoden välein. Suomessa rabies-rokotusta ei sinänsä tarvitse, mutta jos reissaa ulkomaille, esimerkiksi kissanäytelyihin, kuten meillä tapana, rabies-rokotus on pakollinen.


Rokotereaktioista puhutaan kovasti. Onneksi meillä ei ole yhdelläkään kissalla vielä semmoisia ollut. Saamastamme kolmoisrokotteesta varoiteltiin, että kissa voi väsyä ja ehkä ruokakin maistua hieman huonommin. Rokotuskohtaan voi nousta pieni, sormenpään kokoinen kiinteä patti. Patin ei pitäisi vaivata kissaa ja se poistuu sitten aikanaan. Pattiakaan meille ei tullut.

Lääkärireissun jälkeen nukuimme Cocon kanssa sikeät päiväunet ja söimme normaalilla ruokahalullamme. Ruokailun jälkeen Coco jatkoi kauneusunia ja oli normaalia hieman väsyneempi.


Nyt rokotteemme ovat voimassa jälleen kolmeksi vuodeksi eteenpäin. On se hienoa!

Milloin teillä on rokotuksien uusiminen edessä?

tiistai 10. heinäkuuta 2018

Salamapennut kolme viikkoa!

Jade:
Ukkospäivänä syntyneet pentuni ovat tänään tasan kolme viikkoa vanhoja!

Kasvattaja kävi katsomassa pentuja eilen ja hän toi mukanansa ennennäkemättömän arsenaalin valokuvaustarvikkeita. Härvelit pystytettiin paikoilleen, jonka jälkeen minut siirrettiin vilvoittelemaan parvekkeelle sillä aikaa, kun pentuja valokuvattiin. Ihan hyvä niin, koska olisin kyllä joutunut kantamaan molemmat pennut niskalenkkiotteella takaisin petiin, jos olisin nähnyt heidän poistuvan pesästä.

Tämmöisiä kuvia tuli:


Neiti tumma syntyi kaksikosta ensimmäisenä. Hän on myös parivaljakosta isompi ja painaa jo 400 grammaa!


Neiti vaaleampi hujahti maailmaan siskoansa nopeammin ja painaa tällä hetkellä 40 grammaa isosiskoansa vähemmän. Neidillä on hauska vaaleampi merkki otsassa – ihan kuin salama!


Sisarukset tulevat hyvin toimeen keskenään ja pentupaini on jo kovassa vauhdissa. Ihmisperheeni mielestä olen hieman liian tarkka vahtimaan pentujani, kun en haluaisi päästää heitä pesän takanurkasta pois.

Jopa ihmisten suorittama punnitus pesän ulkopuolella vaatii mielestäni pennun kurinpalautusta. Arvaa kauhistuivatko ihmiseni, kun ensimmäisen kerran otin silloin 2,5 viikkoa vanhaa lastani kaulasta kiinni ja retuuttelin sitä potkimalla takajaloillani?

Älkää huolestuko! Pennulle ei sattunut mitään! Pieni kurittaminen kuuluu emon perustehtäviin. Hyviä kissakansalaisia niistähän pitää kasvattaa, eikö?  


Aika veikeitä kavereita pikkuiset ovat, vaikka itsekin sanon. Vielä on mahdotonta sanoa, minkälaisia kaunottaria heistä kasvaa – sen tulevat viikot kertovat.

Ai niin, molemmat pennut ovat nyt kasvattajan käynnin yhteydessä varmistettu tytöiksi. Nimipohdinnat ovat jo kovassa vauhdissa!

tiistai 19. kesäkuuta 2018

Salamapentueen syntymä

Jade:
Maanantaina illalla salamoi Kuopion taivaalla. Ensimmäiset sadepisarat osuivat Kallaveden pintaan, kun supistukset alkoivat ja synnytys käynnistyi. Reilun puolen tunnin kuluttua varsinaiset poltot alkoivat ja sitten ei kestänyt kuin hetki, kun ensimmäinen pentu syntyi häntä ja takajalat edellä.


Ensimmäinen, A-pennuksi ristitty pienokainen, oli riistanvärinen. Se oli oikein elinvoimainen ja ponnisteli heti nisälle tankkaamaan ruokaa.


Emäntä ohjasi hellällä otteella pennun suuta kohti nisiä. Maito oli laskeutunut hyvin ja minulla oli paljon ravinteikasta ruokaa tarjota.


Ensimmäisen pennun jälkeen pidin takuoa jopa kaksi tuntia, ennenkuin poltot alkoivat uudestaan. Toinen pentu syntyi maailmaan ensimmäistä huomattavasti nopeammin. Se tuli pää edellä ulos ja pulpahti hetkessä synnytyslaatikkoon. A-pentu oli parissa tunnissa ehtinyt kuivua jo kokonaan ja juoda maitoa sen verran, että vatsa oli pullollaan.


Toinen pentu, yllättäen B-pennuksi ristitty, oli myös riistanvärinen. Myös B-pentu oli oikein elinvoimainen ja pyrki heti nisälle.

Pentujen syntymäpainot oli 97 grammaa (A-pentu) ja 93 grammaa (B-pentu). Alustavasti molemmat pennut ovat tyttöjä.


Emäntä sanoi, että pärjäsin oikein hyvin ja että olen hoitanut pikkuisia mallikkaasti alusta alkaen. Olen ylpeä äiti. Paljon uutta opittavaa, mutta eiköhän se hyvin mene.

Salamapentue on myös siitä historiallinen, että se on Kermakupin kissalan ihka ensimmäinen oma pentue!

Kaikki kuvat ©Esa Korhonen