sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Cocon ja Ruusun näyttelyvuoro

Ruusu:
Emäntä harvemmin kirjoittelee tänne blogin puolelle näyttelykertomuksia, mutta nyt saimme sen verran kivoja kuvia Naukulan Kerhon mamman kautta, että emännän oli pakko laatia kaksi peräkkäistä näyttelyraporttia.

Olimme kuluneena viikonloppuna ERY-SYDin näyttelyssä Espoon Vermossa. Lauantaina sain koko tuplasturdin itselleni, sunnuntaina jouduin jakamaan sen Cocon kanssa – väliseinällä toki. Jadenkin oli tarkoitus olla paikalla Vermossa, mutta toisin kävi, kun hän ei saanut ulkomaanserttejä Hollannista ja on siksi serttijumissa nyt.


Lauantaina odottelimme tuomarille vuoroamme emännän kanssa tuolilla istuen, minä emännän sylissä seisten.

Viime vuoden loppupuolella, kun en vielä ollut steriloitu, olin emännän mielestä hieman turhan levoton eli kiinnostunut kaikesta muusta paitsi tuomarista ja tuhatjalkana luikertelemassa pois emännän käsistä. Kuten näette tästä kuvasta silmistäni, olin nyt tosi rauhallinen ja sinut näyttelytilanteen kanssa. Emäntä oli tietenkin mielissään.


Tuomarina oli kiltti tanskalaistäti Hanne Sofie Sneum. Hän puhui minulle nätisti ja nosti minut ilmaan nähdäkseen minut paremmin. Sain paljon kehuja muun muassa hyvästä koostani sekä turkin laadusta ja kiillosta.


Lopuksi tuomari pyysi, että emäntä ottaisi minut käsiini ja esittelisi minut kilpasiskoni vieressä. Kilpasisko oli myös punainen abessinialainen, mutta ylemmässä kastraattiluokassa. Sain siis ensimmäisen kastraattiluokan CAP-serttini, mutta hävisin jatkopaikan kauniimmalle abysiskolle.

Katsokaa, kuinka linjakkaasti olen emännän otteessa!


Sunnuntaina tuomarinamme oli virolainen Marina Vinkel. Marina piti kovasti myös koostani ja turkin hienosta kunnosta. Hän kehui oikeastaan kaikkea minussa, mutta olisi toivonut tummempaa punaista väriä. Sain toisen CAP-serttini ja hävisin jälleen jatkopaikkani samaiselle kilpasiskolle. Eipä haittaa!


Sunnuntaina Cocokin oli mukana. Coco on jo saavuttanut kaiken, mikä kastraattiluokassa on saavutettavissa, ja kilpailee korkeimmassa Supreme Premior -luokassa. Cocon näyttelyissä käyminen on siis lähinnä emännän hupia – onhan Coco kuitenkin maailman kiltein kissa!


Cocossa tuomari kehui Cocon hienoa kuntoa vaikka Coco onkin jo viisi vuotta vanha. Cocon turkki on oikein silkkinen ja beigestä väristä näkee tickingin hyvin. Koska Coco jo on saavuttanut kaiken, mikä saavutettavissa on, eikä enää kerää serttejä, Coco sai tuomarilta kunniamaininnan KM.

Jatkoon emme kumpikaan päässeet, joten pääsimme lähtemään kotiin ajoissa.

Ps. Ensi viikolla blogissa on luvassa ruoka-arvostelu uudesta Nutrima-kissanruoasta. Kuka muu on ehtinyt maistaa sitä jo?

Kaikki blogitekstin kuvat ©Merja Lainio/Naukulan Kerho

maanantai 12. helmikuuta 2018

Jaden matkakertomus Hollannista – näyttelyraportti

Jade:
Facebookin puolelle emäntä onkin jo postannut kuvan tai pari reissustamme Hollantiin. Tässä kuitenkin tarkempi matkaraportti kuvineen.

Matkustimme emännän kanssa lentokoneella Helsingistä Amsterdamiin perjantaina 9. helmikuuta. Lentomatka meni hyvin ja chillailin rennosti lentokentällä ennen koneeseen siirtymistä.

Perillä Amsterdamissa emäntä vuokrasi auton, jolla ajoimme reilun puolen tunnin Hilversumiin, jossa kissanäyttely järjestettäisiin lauantaina.


Maittavien hotelliyöunien jälkeen suuntasimme lauantaina aamulla Dudok Areenalle ja Mundikatin järjestämään kansainväliseen kissanäyttelyyn. Näyttelyluettelo tuomaritietoineen saatiin käteemme vasta lauantaina aamulla – siihen asti oli jännitettävä, olisiko luokassani kilpailua vai ei ja kuka olisi tuomarimme lauantaina ja kuka sunnuntaina


Näyttelyssä oli kaiken kaikkiaan vain yhdeksän abessinialaista: seitsemän riistanväristä ja kaksi punaista. Tietenkin ainoa serttikilpailu oli juuri minun luokassa, jossa oli kaksi lähes samanikäistä naarasta.

Tuomarin pöydällä kävin yhteensä kaksi kertaa ja olin molempina kertoina oikein reipas oma itseni. Ensin kävin tuomaritutkintoa tekevän parrakkaan miehen käsiteltävänä ja pienen odottelun jälkeen pääsin vihdoin myös varsinaiselle tuomarille.

Vastakilpailija oli kovin kaunis ja tummanvärinen tyttönen, joka pienestä koostaan huolimatta veti pidemmän korren ja sai sertin nenämme edestä. Arvosanaksemme tuli Excellent 2.


Loppupäivän sain hengailla omassa tutussa näyttelyhäkissäni. Sain paljon nameja ja uuden sulkahuiskan. Esittäydyin myös parille näyttelyvieraalle, jotka kehuivat kovasti hienoa käyttäytymistäni.


Omassa sturdissa oli myös hyvä nukkua pitkät päikkärit. Hallin hälinä ja vieressä maukuvat kissat eivät minua juurikaan häiritse. Emännän mukaan ole paras matka- ja näyttelykumppani ikinä, koska en stressaa juurikaan mitään.


Sunnuntaina olimme jälleen aamusta näyttelypaikalla. Tällä kertaa tuomarinamme oli suomalainen Mira Fonsén. Sama tyttökissa oli edelleen vastassa ja lauantaina tavoin hävisimme sertin tummalle kaunottarelle.

Emäntää toki harmitti, kun Hollantiin saakka oltiin tultu, mutta minä sain hienot Excellent 2 -ruusukkeet joka tapauksessa ja sehän on tärkein juttu eikö niin? Ainakin kotonani odottava paras kaverini Emma ottanee ruusukkeet ilolla vastaan.


Lopuksi vielä kuva toisesta tummasta abessinialaiskaunottaresta nimeltä Valandil's Make My Day. Hän kilpaili yhdessä alemmassa luokassa, mutta oli jo viime syksynä nuorten luokassa ansainnut Maailmanvoittaja-tittelin (World Winner 2017). Tyttönen pärjäsi hyvin myös tässä näyttelyssä ollen lauantaina sekä värin paras että Best in Show ja sunnuntaina Best in Show.


Kotiin lähdimme häviöstä huolimatta hyvin mielin. Hollannissa oli havaittavissa jo pientä keväistä tuulahdusta kirkkaan auringon ilmentämänä. Kotiin vietäväksemme saimme Ruusulle MEGAISON yllätyspaketin. Paketti oli niin iso, että sille oli varattava oma ruumaan menevä matkatavarakiintöä, kun laatikko ei mahtunut laukkuun. Emäntä sai kotiin 50 vaaleanpunaista tulppaania ja Emma EX2-ruusukkeiden lisäksi pienen puisen matkamuiston.

Toinen kotiin vietävä yllätys oli Halma-kissa, jonka emännän ystävä nappasi mukaan takaisin Suomeen. Halma on supersöpö ja touhukas sininen abessinialainen, joka oli ollut pidemmällä häämatkalla Hollannissa, ja odotti nyt kuljetusta kotiin. Kiva, kun pystyimme auttamaan Tampereella asuvaa kissaihmistä saamaan oman kultansa takaisin kotiin!

Koska kaivattuja ulkomaanserttejä ei tällä kertaa saatu olen kuulemma nyt pienessä sertijumissa. En siis voi osallistua kissanäyttelyihin Suomessa ennen kuin olen saanut sertin ulkomailta. Emme kuitenkaan jää murehtimaan asiaa tänä keväänä, koska minulle on muita suunnitelmia. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan minulle syntyy ensimmäisiä omia pentuja kesäksi 2018. Palataan siis näyttelyjuttuihin vasta sen jälkeen.

torstai 1. helmikuuta 2018

Takan lämpö sulattaa kissan sydämen - VIDEO!

Ruusu:
Mikäpä ei sopisi paremmin kissan mieleen kuin lämmin oleskelupaikka – olipa sitten kyseessä sauna, lämpöpatteri tai takka.


Meillä lämmitetään takkaa talvisin keskimäärin joka toinen päivä. Täällä etelässä ei ole ollut kovia pakkasia, joten se on riittänyt enemmän kuin hyvin. Kotimme varaava takka pysyy lämpimänä pari päivää.


Yleensä tykkäämme olla Cocon kanssa takan päällä, koska siellä lämpö tuntu pisimpään ja lämpö on tasaisin. Mutta kun takka on päällä, sopii myös hyvin ottaa rento asento rahilla, jonka ihmiset ovat laittaneet sopivasti takkalasien eteen.


Lämpimässä paikassa voi tietenkin nukkua, mutta toinen hyvä asia hoitaa pois päiväjärjestyksestä on päivittäinen pesu. Peseydyttehän te ihmisetkin mieluiten lämpimässä suihkussa, kylvyssä tai saunassa!


Tässä lopuksi vielä lyhyt video minusta peseytymässä nautinnollisesti takan edessä!

maanantai 29. tammikuuta 2018

Koiramaista!

Vieraskynä by Marbipets Hilda

Hei! Minä olen Hilda, neljä kuukautta vanha kaniinimäyräkoira. Pääsin tähän blogiin vieraskirjoittajaksi, koska olen emännän äidin uusi oma kulta.


Tai itse asiassa en ehkä jääkään kaniinimäyräkoiraksi, koska olen kasvanut niin reippaasti, että mitat paukkuvat jo tässä vaiheessa. Kasvanen siis kääpiömäyräkoiraksi.


Anyway. Mulla on tosi hieno ihmisäiti, joka leikkii mun kanssa joka päivä ja antaa minulle ruokaa. Olen kuullut, että eräiden ihmiset käyvät töissä ja jättävät koirakaverinsa siksi yksin pitkäksi aikaa. Onneksi minun ihmisäiti ei enää käy töissä, niin en juurikaan joudu olemaan pitkiä aikoja yksin.


Olen tosi söpö sydämen sulattaja. Osaan antaa "The Look" -katseen, jolla saan mitä vaan. Ruokaa, nameja, leluja. Ihan mitä vaan.


Toisaalta osaan myös höpsötellä koko rahan edestä. Tässä kuvassa leikin selällä lentävää Dumboa!

Haittaisiko teitä, jos joskus tulevaisuudessakin pääsisin tänne kissablogiin vieraskynäkirjoittaksi?

tiistai 23. tammikuuta 2018

Silmät kiinni!

Ruusu:
No voihan rähmä! Mun vasen silmä on ihan rähmässä!


Jouduin aamulla Catvetiin, josta sain ab-tipat käyttööni. Hyi, en tykkää.


Pois se tippapurkki minusta!


Harmi juttu vaan, kun lauantaina olisi tarkoitus olla Lahdessa esittäytymässä tuomarille. Emäntä jännää, ehtiikö silmä siihen mennessä parantua...

maanantai 15. tammikuuta 2018

Pentupainia – VIDEO!

Kaivoimme naftaliinista aiemmin julkaisemattoman videon, jossa Redcheetah'sin 8-viikkoiset pennut painivat ja leikkivät keskenänsä.

SÖPÖYSVAROITUS!


keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Juoksujalkaa - Ruusun esimerkki

Ruusu:
Kolme kuvaa jäi esittämättä edellisistä ulkoilukuvista. Ehkä näiden kuvien kautta pidätte minua vielä hullumpana, kun oikein JUOKSEN ulos kylmään, mutta minkäs sille voi.


Paikoillanne, valmiina, nyt! Parasta on vauhdin ottaminen makuuhuoneen perältä saakka, että vauhti on hurjimmillaan, kun hyppään kynnyksen yli.


Joskus valitsen oikotien onneen ja hyppään suoraan kirstun päälle menemättä parvekelattian kautta.


Toisinaan taas ihan vaan juokseminen ja hyppääminen mihin suuntaan tahansa on kivaa. En ymmärrä, miksi palvelijani kutsuvat minua adhd-duracell-abyksi?

Ps. Emäntä pahoittelee epätarkkoja kuvia. Olin vaan liian nopea emännälle ja hänen kameralleen.