torstai 14. syyskuuta 2017

Kesä loppuuuuuuu!!!......

Lilja:
Tässä viimeinen kesäkuva tältä vuodelta.


Muistamme kesää lämmöllä.

Kunnes tapaamme jälleen. Until next year dear.

maanantai 11. syyskuuta 2017

Naapurikissojen karkottamisoperaatio (ihmisen tapaan)

Ruusu:
Hahahahahahahaaaaaa! Nauramme kippurassa emännälle. Ensin se yritti karkoittaa naapureiden kulkukissoja pihaltamme luonnomukaisella hajusteella. Nyt hän on hankkinut metallisia kissoja niiden pelottamiseksi. Hahahahahahahaaaa....

Kerroimme kesäkuussa ongelmista kissapopulaatiossamme ja kirjoituksessa emäntä epäili, että yksi syy voi olla pihallemme jatkuvasti eksyvät naapureiden vapaana kulkevat kissat. Kissojen karkottaminen pihaltamme onkin sitten hieman hankalampi juttu, kun ne ei kulumallakaan halua lähteä.


Kesällä hän kokeili Käpälämäen Kissakarkotetta. Se on raemainen sirote, joka haisee laventelilta. Pakkauksen mukaan haju peittää kissojen reviirille jättämät hajumerkit, jolloin kulkukissat välttävät jatkossa aluetta. Haju kestää 3-4 viikkoa säästä riippuen, jonka jälkeen uutta raetta pitää sirotella pihalle. Aine on täysin luonnonmukainen eikä siis vaarallinen eläimille.

Arvatkaa toimiko Käpälämäen Kissakarkote? No ei.


Loppukesästä emäntä löysi Hong Kongista metallikissojen kokoelman, jota mainostettiin tehokkaana puutarhakarkottimena.


Paketti sisälsi kolme mustaa metallikissaa, jotka voi joko ripustaa koukusta tai laittaa maahan kulkukissojen reitille.


Emännän piti valita strategiset paikat metallikissoille siten, etteivät ne näkyisi sisältä ikkunoiden läpi – silloinhan me olisimme pelästyneet kulkukissojen sijaan.


Yksi metallikissa asetettiin autokatoksen läheisyyteen, toinen tontin kulmassa olevalle kulkusillalle ja kolmas terassialueelle kulman taakse, josta se ei ole näkyvissä olohuoneen ikkunasta.


Parasta kissoissa oli vihreät lasikuulasilmät – muuta hyvää niissä ei sitten ollutkaan.

Arvatkaa olivatko metallikissat toimivia karkottimia? No eivät.

Aika söpöjä ne emännän mielestä kuitenkin ovat, vaikka eivät naapureiden kissat niitä juurikaan pelkää.

Ihmiset. *syvä huokasu*

maanantai 28. elokuuta 2017

Makuuhuoneen uudet pesät ja hyppyhyllyt

Lilja:
Muistatteko emännän piiiiitkän kirjoituksen juhannukselta, jossa hän päivitteli lähinnä minun ja Cocon eripuraa? No, meillä on edelleen treenit käynnissä vaikka pientä edistystä on jo havaittavissa.


Yksi asia, jonka eläintenkouluttaja meille vinkkasi oli se, että jokaiselle meille pitää löytyä omat paikat jokaisesta tilasta. Emäntä ja isäntä tunsivat, että makuuhuoneessa oli vain sänky, johon me kaikki halusimme samaan aikaan. Onhan se iso sänky, mutta tietyllä kokoonpanolla edelleen liian pieni.


Niinpä emäntä ja isäntä suunnittelivat ja toteuttivat meille seinähyllyt makuuhuoneeseen. Neljä tapetin väreihin sointuvaa hyllyä, joista kahdessa on pesät.


Hyllyt ovat sijoitettu siten, että yhdeltä hyllyltä on helppo hypätä toiselle hyllylle. Coco tykkää edelleen eniten nukkua isännän jaloissa, mutta Ruusu on ottanut omakseen alimmalla hyllyllä olevan mustan korin.


Myös viininpunainen yläpeti on Ruusun makuun.


...tai ylimmällä hyllyllä patsastelu.


Minulle riittää alahylly ja siinä oleva kori. Kyllä meillä nyt kelppa olla!

Saako pedissä mielestänne olla ennemmin korkeat tai matalat reunukset? Kumpi on mielekkäämpi?

maanantai 21. elokuuta 2017

Näyttelymenestystä ja Ruusun valmistujaiskuvat

Ruusu:
Oltiin viikonloppuna Tallinnassa kissanäyttelyssä – taas. Ilmeisesti meni ihan hyvin, koska emäntä oli kovin onnellinen. Minä ansaitsin kuulemma viimeisen puuttuvan sertifikaatin luokassa 3 ja valmistuin lauantaina niin hienoon titteliin kuin Supreme Champion.

Tässä on minun virallinen valmistujaiskuva:


Itse pidän kuitenkin enemmän tästä rennommasta versiosta:


Viikonloppu sujui muutenkin ihan kivasti. Lauantaina sain tosiaan sen viimeisen puuttuvan sertifikaatin ja valmistuin, ja sunnuntaina sain kunniamaininnan, Honour Price, kun ei serttejä luokassa 1 enää jaella. Pokaalin sain palkinnoksi emännän ystävältä Kattikaisan Kaisalta. Hieno!


Myös Lilja sai toivotut sertit ja valmistui lauantaina kastraattiluokassa International Premioriksi. Molempina päivinä Lilja valittiin lisäksi tuomarin parhaaksi. Lauantaina hän ei saanut paneelissa ääniä, mutta sunnuntaina hän sai sentään yhden äänen kolmesta.

Sunnuntain paneeli oli siinäkin mielessä mielenkiintoinen, että vastassa oli riistanvärinen abessinialainen ja sininen somali. Sunnuntai ei kuitenkaan ollut ihan Liljan päivä, kun näyttelyväsymys alkoi painamaan ja hallissa oli kovin kuuma, mikä pisti pinnan kireälle.


Myös mennyt TICA-näyttelykausi oli siinä mielessä onnistunut, että saavuttamallani pistemäärällä olin TICAn toiseksi paras punainen abessinialainen. Kauden aikana kerkesin vain kahteen näyttelyyn, koska hoidin pentuja osan kaudesta.

Emäntä uhoaa, että ensi kautena, joka alkaa toukokuussa 2018, hän vie minut useaan TICA-näyttelyyn ulkomaille asti Regional Winner -tittelin toivossa. Saas nähdä... Don't hold your breath.

--
Liljan paneelikuva ©Tessa.lv

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Jaden koulukuvat

Jade:
Emäntä oli perheeltäni salaa otattanut minusta Tessan kuuluisat koulukuvat. Koulukuvaus oli pari kuukautta sitten erään näyttelyn yhteydessä. Emäntä toi kuvat mukanansa tuliaisena Emmalle ja perheelleni, kun hän kävi moikkaamassa meitä Kuopiossa.

Tässä mun koulukuvat ovat teillekin katsottavaksi:






Arvatkaa koristaako emännän teettämä Jade-juliste nyt Emman huoneen seinällä?

lauantai 12. elokuuta 2017

Jaden luona kylässä

Jade:
Mun entisen perheen emäntä ja isäntä kävivät kylässä nykyisessä kodissani Kuopiossa. Siis mun entinen perhe on se perhe, jossa synnyin. Eli mun äidin Ruusun perhe.


14-viikkoisena muutin tänne. Mun nykyiseen perheeseen kuuluu äiti ja isä ja pian kuusi vuotta täyttävä Emma. Emma on mun paras kaveri. Me leikitään melkein koko päivän yhdessä. Joko juostaan ympäri kämppää tai sitten Emma tekee mulle karkkiradan. Mä saan kans usein mennä Emman kanssa ulos valjaissa. Myös Emman kaverit ovat kivoja ja mä pääsen niiden leikkeihin mukaan. Välillä unohdan, että olen kissa enkä ihmislapsi. Sillein voi käydä, kun Emma tarjoaa minulla vettä omasta lasista ruokapöydässä.


Tässä on meidän olohuone. Se on oikein valoisa ja lattiapintaan saakka ulottuvista ikkunoista näkee hyvin ulos. Minulla on oma kiipeilypuu, joka on sijoitettu lämpimän takan viereen.


Kiipeilypuu on tosi kiva. Siinä voi terottaa myös kynnet. Joskus, kun mä vaan haluaisin olla itsekseni, ja Emma haluaisi leikkiä mun kanssa, Emma tulee hakemaan mua kiipeilypuusta.


Meillä on kuitenkin sääntö perheen kesken, että kun olen kiipeilypuun ylimmässä pesässä, niin siellä mua ei saa häiritä. Tämä onkin se paikka, missä eniten tykkään nukkua päiväunet.


Eteinen on jännä paikka, koska siellä on ovi, josta ihmiset menevät ulos. Nuorena kapinallisena – noh, olenhan mä edelleen nuori, vain yhdeksän kuukautta vanha – yritin usein livahtaa siitä ovesta ulos vapauteen. Sitten minulle opetettiin, etten saa tulla eteisen klinkkereille lainkaan. Löysin siis uuden paikan tästä hyllyn päältä. Tähän tulen aina vastaan, kun ihmiset tulevat kotiin.


Minulla on myös paljon leikkikaluja, sekä ostettuja että itse tehtyjä. Parhaat leikkikalut ovat mielestäni itse asiassa ne itsetehdyt. Emma on oikein hyvä uusien leikkikalujen keksijä. Uusin juttu oli narujen kiinni laittaminen moppiin, jolloin osallistun lattian pesuun jahtaamalla moppia.


Olen myös käynyt useassa näyttelyssä entisen emäntäni kanssa ja olen niistä tuonut mukanani ruusukkeita Emmalle tuliaiseksi. Emma on järjestänyt ruusukkeet useaan eri järjestykseen: värisuoraan, aikajärjestykseen, mieltymyksen tai koon mukaan.


Paitsi, että saan käydä usein ulkona valjaissa, saan nyt kesäisin olla vapaasti myös parvekkeella. Perheen isä verkotti Emman avustuksella koko parvekkeen ja tilkitsi pienimmätkin kolot, etten pääse livahtamaan omille teilleni. Parveke on ehdottomasti yksi lempipaikoistani näin kesäisin!

Toisin sanoen viihdyn enemmän kuin hyvin nykyisessä perheessäni. Minua odotettiin tänne kovasti ja Emma on pitänyt kiinni lupauksestaan hoitaa meikäläisen vessahygieniaa. Emma on kovin sitoutunut kohta 6-vuotias kissanomistaja, joka putsaa vessani päivittäin.

Oletteko tekin onnellisia perheissänne?

torstai 10. elokuuta 2017

Kallis, itse pyydystetty illallinen - VIDEO!

Coco:
Tassulinnan Pepsi ja Max kyselivät, olemmeko saaneet saalita. No olemmehan me!

Heti ensimmäisenä yönä Ruusu toi Kattilasta sisälle pienen linnun, olisiko ollut tämän kevään poikanen. Emäntä irrotti sen Ruusun otteesta välittömästi, ja päivitteli, miten Ruusu on onnistunut metsästää pilkkopimeässä ja verkotetussa ulkotarhassa linnun! Ruusu on kyllä meidän kolmikon paras tarhametsästäjä.


Minä puolestani saalistan mieluummin metsässä. Valjaat päällä möngin mustikkavarpujen seassa, pysähdyn ja kuuntelen ääniä. Välillä nousen kivelle tai kannolle ja katson metsämaisemia hieman ylempää.


Sitten kuuluu pieni piipitys tai varpun oksa liikahtaa. Pysähdyn, jähmetyn. Seuraan. Jos liikahtaa vielä kerran, hyppään. Useimmiten saalis livahtaa tiehensä tassujeni alta.

Jos kissa eläisi vapaasti, sen pitäisi syödä vähintään kymmenen hiirtä päivässä. Jokaista hiirtä kohden metsästysyrityksiä tulee useampia, jopa kymmeniä. Siinähän se päivä kuluisi rattoisasti, kun oma ruoka pitäisi pyydystää. Onneksi emäntä ja isäntä ruokkivat minut hyvin.


Lopulta sain kiinni yhden päästäisen. Isäntä ei siitä kovasti tykännyt, koska päästäinen on rauhoitettu eläin ja maksaa kuulemma 50 euroa kappale. Haukkui kissalle turhaan kalliiksi illalliseksi. Ai minäkö en ole sen arvoinen?! Itse syövät emännän kanssa sisäfilepihviä ja juovat aikuisten juomia.

No, onneksi päästäisiä riittää meidän mökillä, eikä kukaan huomaa, että niitä on nyt yksi vähemmän.


Päästäinen ei maistunut, mutta leikkikaveriksi se kyllä kelpasi. Katsohan myös video leikkihetkestäni!

Ps. Muistatteko tämän laulun? (Sanat muokattu kissan intressien mukaisiksi.)

Mikkihiirtä mä metsästän.
Tahdon saada suuren.
Enkä pelkää ollenkaan.

Edessä on vuori.
Vuoressa on luola.
Sitä ei voi ylittää…
Täytyy mennä luolaan.
Luolassa on pimeää.
Luolassa on kylmä.
Jotain pehmoista.
Jotain karvaista.
Jeeeeee, hiiri!