perjantai 26. huhtikuuta 2013

Taas olisi ruoka-aika

Bertta:
Tänään meillä valmistettiin taas ruokaa. Nenäni edestä vilahti ihania kanafileitä. Emäntä hieroi niihin pahanhajuista currytahnaa ja raastoi vielä päälle pippuria, joka aivastuttaa. Sitten hän heitti ne pannulle tirisemään.

Miksi ne pitää paistaa? En ymmärrä. Parhaana ne ovat ihan raakana!

Tuossa ne raa'at kanafilet vielä ovat... Nam!

 
Huomasitko muuten, että emäntä on taas laittanut minulle jakkaran sopivalle etäisyydelle pöydästä? On se aika huomaavainen kaikesta huolimatta.
 
 
Kattilassa porisee papuja. Niitä sain kyllä tuoksutella, mutta eihän kukaan katti niistä tykkää. Yök! Niiden kanssa voi toki leikkiä, siihen pavut kelpaavat mielestäni hyvin...

Emännän kommentti:
Bertta istui kiltisti jakkarallaan, eikä yrittänyt kauhean monta kertaa laittaa tassujaan pöydälle. Säästin yhden maustamattoman filen, jonka pilkoin Bertalle illalliseksi. Kipon tyhjenemisnopeudesta päätellen oli oikein maittavaa!)

--
Samanaikaisesti ruokaillaan muualla Suomessa 16 tassun voimin:



Coco:
Koska olen pentueen ainoa daami, joudun pitämään puoliani erityisen tarkasti ruokakupilla. Anteeksi siis, etten nyt pysty vaivautumaan katsomaan kameraan. Se on moro!

(Video: Hilma Kissa)

9 kommenttia:

  1. Kana on hyvää! Siitä tykätään meilläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kana on parasta, mutta ilman pippuria currya!

      /Bertsu

      Poista
  2. Kana on hyvää, mutta alkaa se jo vähän kyllästyttämään... Vaihtelua saa kyllä sillä, että välillä se on raakaa. ~Friede

    Mutta nuo pennut! Pennut! Mutta silti pidä vaan Coco puolesi, että kasvat suureksi ja vahvaksi! Ja sitäpaitsi veljien kanssa vääntäminen on kovaa hommaa, pitää syödä paljon että jaksaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kana on hyvä, joo, mutta syön kyllä yhtä lailla kalaa ja muutakin lihaa. Raaka lohi on myös erinomaista!

      T. Bertta

      Poista
    2. Mä oon kova syömään :)

      /Coco

      Poista
  3. Teille on tunnustus ojennettu, käykäähän kurkkaamassa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai meille tunnustus. Kivaa! Käymmme kurkkaamassa :)

      T. Bertta, Coco ja emäntä

      Poista
  4. OIvoivoivoi... Eksyin tänne blogiin Sijaiskodin tunnustubloggauksen kautta, ja täälläpä onkin aivan ihania kissoja. Abessinialainen on salainen haaveeni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löysit meille! Tervetuloa uudelleenkin! :)

      /Bertsu

      Poista