maanantai 27. toukokuuta 2013

Haavanhoitoa

Prologi: Otsikosta huolimatta ei ole syytä pelästyä. Kyseessä on vain Cocon pieni pintahaava, jonka rupi tuntuu aukeavan yhä uudestaan kissojen temmeltäessä. Mutta annetaanpa Cocon kertoa asiasta itse.

Coco:
Joo. Kaikki alkoi siitä, kun mun äiskä siellä Tampereella tykkäsi kantaa mua aika paljon ja siitä syystä mulla oli niska ruvella jo entuudestaan. Sitten, kun eläinlääkäri laittoi mulle jotain sirua niskaan pari päivää ennen uuteen kotiin lähtemistä, se ei saanut sitä laitettua kovettuneiden rupien takia. Joutui sit laittaa toiselle puolelle ja sitten sekin puoli oli ihan ruvella.

Kaulassa olleet ruvet ovat parantuneet hyvin, mutta niskassa on vielä kaksi, jotka vähän vihottelevat. Painileikit eivät varmaan ole ihan parasta, kun siihen kuuluu pientä näykkimistä niskasta. Sen lisäksi Bertta tykkää nuolla mun rupiakin samalla, kun se nuolee mun päätä ja niskaa, ja sit se luulee, että ruvet ovat jotain likaa ja kokeilee hampailla saisiko ne siitä helposti pois. Bertta kutsuu sitä kissojen tavaksi hoitaa haavoja.

Tossa ne on, ne kaks auennutta ruvea.

Mutta tiiättekste; mulla on ihan oma lääkäri kotona! Tai siis isäntä on ihmislääkäri, mutta se osaa hoitaa munkin haavaa niin kauan kun se ei ole ärtynyt tai tulehtunut. Emäntä luki vielä ihmislääkärille ääneen kissojen lääkärikirjasta, miten haavaa tulisi hoitaa ja milloin on aihetta mennä eläinlääkärille.

Kissojen lääkärikirja. Onko teilläkin tämmöinen?

Kirjan mukaan haava ei saa nuolla, mutta enhän mä nuolekaan. Se on Bertta, joka sitä nuolee, en mä! Kirjassa neuvottiin myös leikkaamaan karvat pois haava-alueelta, mikä mun mielestä oli tässä tapauksessa ihan turhaa. Emäntä kuitenkin halusi näin tehdä "ihan varmuuden vuoksi" se sanoi. Nyt ainakin rupialueet tuulettuvat hyvin eikä niihin jää karvoja kiinni.

Halusin vielä sanoa vaan, että koen olevani tosi hyvissä käsissä eivätkä ruvet mua muutenkaan kauheasti haittaa.

Emäntä:
Haavoja tosiaan tarkkaillaan ja hoidetaan parhaamme mukaan. Haavaputsia 2-3 kertaa päivässä ja seurantaa. Berttaa ei kuitenkaan voi kieltää nuolemasta pikkuista, ellei niitä pidetä omissa huoneissa koko ajan. Tässä tapauksessa voi sanoa, että onneksi Bertta ei vielä kovin usein käy nuolemassa Cocoa. Ja haavat ovat kyllä jo päivä päivältä paranemaan päin!

11 kommenttia:

  1. Kamalan kätevää, kun kotona on lääkäri! Olispa meilläkin. Tuollainen kirja on kyllä, mutta ei lääkäriä, ei ihmis- eikä eläin-.

    Toivottavasti haavat paranee kunnialla nyt! Kyllähän ne tahtoo aueta, kun niitä karkealla kielellä tuusataan.

    Mutta ihana Bertta kun hoitaa pikkuista! Siis noin niinkuin perheonnen kannalta ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, on se kyllä hienoa, kun Bertta on ottanut oikean isosiskon roolin.

      Poista
  2. Meillä auttoi Maagin haavan kanssa vetramil niminen voide, on pitänyt siitä kirjoittaakin jossain välissä. Se toisaalta haisee hyvin voimakkaalle, joten jos sitä nyt alkaa pikkuiseen lätkimään en tiedä onko vaarana että Bertta alkaa sähisemään kun kaveri haisee yhtäkkiä ihan vieraalle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihanaa! Kiitos vinkistä, pitää kokeilla!

      Poista
    2. Minä olen käyttänyt tuota Vetramilia omiinkin haavoihini (jotka eivät ole meinanneet parantua), auttaa kyllä hyvin. Tosin tuoksu on kyllä voimakas.

      Poista
  3. Teillä perheyhteys sen kuin tihentyy, se on kiva nähdä. Meille haavat ovat tuttu juttu, enimmäkseen tarkkaillaan, etteivät ne tulehdu, sillä silloin tulee asiaa eläinlääkärin luo. Meillä ainakin haavojen hoito koetaan miellyttäväksi puuhaksi, tai siis kissa kokee niin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On joo tosiaan ollut aika jännää seurata, kuinka nämä kaksi ovat ystävystyneet ja perhesiteet lujittuneet. Nyt ne ovat jo tosi hyviä kaveruksia. Coco antaa Bertan kurmottaa hetken ilman vastareaktiota, jolloin näykkiminen muuttuukin nuolemiseksi.

      Poista
  4. Uskotaan että haavat paranevat pian noin hyvässä hoidossa!

    VastaaPoista
  5. Auttaisko Cothivet-suihke siihen ettei haavaa nuolla? Se haisee vahvasti yrteille, luonnontuote. Se toimii erityisen hyvin koirilla, mutta meidän Myrsky on niin siisti poika että pesee pahan hajun pois itse:/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää tähänkin tutustua. Ainakin tuo yllä mainitu Vetramil kuulosti hyvältä vaihtoehdolt, joten sitä ajattelin ostaa pienen tuubin kokeiluun. Kiitti vinkistä!

      Poista