tiistai 4. kesäkuuta 2013

Yllätys

Bertta:
Emännällä on taas ollut kiireitä, eikä se juurikaan ehdi olemaan kotona meidän kanssa. Tai siis tulee se kotiin nukkumaan, mutta lähtee taas jonnekin "töihin" heti seuraavana aamuna.

Tänään emäntä unohti lähtiessään sulkea oven alakerran wc:hen, joten päätimme tehdä hänelle pienen yllätyksen!

Coco:
Bertta-isosisko sanoi, että emäntä riemastuisi, mutta jostain syystä se ei ihan tykännyt...


Täällä me peuhasimme hyvässä uskossa koko päivän. Bertta kokeili jopa pissata lattialle, kun siinä kerran oli pissahiekkaa. Ja hiekan päällehän on tarkoitus pissata, eikö vaan?


Emäntä:
Juu, en ihan pitänyt kissojen (lue: Bertan) järjestämästä yllätyksestä. Vika on toki pitkälti oma, koska olin aamukiireessä tosiaan jättänyt oven raolle. Mutta harmittaahan tuo silti...

Olimme ostaneet tarjoushintaan neljä säkkiä, joita säilytin Bertalta piilossa vessassa sen aikaa, kun pohdin minne neljä säkkiä saisi mahtumaan.

Bertalla nimittäin on fetissi purra kaikkia muovipusseja, mukaan lukien hiekkasäkit. Alkuun säilytin hiekkasäkkejä eteisen liukuovikomerossa, mutta kun Bertta oppi liu'uttamaan oven auki, komeron pohja kylpi hiekassa. Kuten tänään vessassa. Nykyään säilytämme hiekkasäkit kannellisessa muovilaatikossa.

Huhhuijaa... Olipa rentouttavaa tulla kotiin... :)

14 kommenttia:

  1. Ounou! On tytöllä ollut ainakin ajanvietettä tänään, eipä ole ollut tylsää!Oikein kunnon hiekkalaatikon päättivät rakentaa...

    On se jännä, kun aina osataan näpäyttää palvelusväkeä pienistä unohduksista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps. Tytöillä on ainakin ollut hauskaa, juu. Koko päivän leikkiä hiekkalaatikolla ;)

      /Emäntä

      Poista
  2. Pissahiekalle pissataan, selvähän se ja muovikassit on tehty avattaviksi ;) Melkoinen yllätys varmasti tämäkin työpäivän päälle. Jos ei kissaihmisenä muuta opi, niin ainakin pitkämieliseksi ja toisekseen hakemaan syytä omasta itsestään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tottakai hiekalle saa pissiä. Ja muovipussit kuuluu avata hampailla, kun ei me osata käyttää saksia. Eikä se emäntä nyt kovin vihainen meille ollut, se ei vaan ehkä osannut odottaa tämmöistä yllätystä :)

      /Bertta

      Poista
  3. Aika jännä! Väri sopii kyllä hyvin kauniiseen kylppäriin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännitettiin Cocon kanssa koko päivän emännän kotiin tuloa - saisimmekohan lisäsilakat kiitokseksi hienosta yllätyksestämme! Ja munkin mielestä tuo vaalean harmaa hiekka täydentä juuri sopivasti punaista seinää ja lattialla ollut VALKOISTA mattoa :D

      /Bertsu

      Poista
  4. OMG! Hiekkalaatikkoleikithän kuuluvat kesään? Ja hiekkalinnan rakentaminen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OMG oli kirjaimellisesti se ajatus, joka oli mielessäni, kun näin pikkutuholaisten päivän saldon... Mutta eihän niillä voi olla vihainen, ne olivat vaan mielestään keksinyt jotain tärkeää ja hauskaa tekemistä päiväksi ♥

      /Emäntä

      Poista
  5. Oooo mikä kasa! Luovaa toimintaa! Rispekt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kunnianosoituksesta Harmaa. Meidänkin mielestä teimme aika hienon työn :)

      /B

      Poista
  6. Hih :D Tuo on syy, miksi meillä ei ole kissanhiekkaa säkissä. Kerran oli, käänsin selkäni kahdeksi sekunniksi ja sinä aikana joku oli tikannut reiän pussinkylkeen. Totesin että pahvilaatikko on ihan hyvä pakkausmateriaali kissanhiekalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Meilläkin siis normaalisti semmoisessa kovassa muovilaatikossa, jossa on kansi. Mutta neljä säkkiä sinne ei mahdu. Siksi sökit olivat evakossa vessassa, kunnes keksisin ratkaisun asialle...

      T. Emäntä

      Poista
  7. Nokkelia kissoja! Kattien päät pysyvät terävinä, kun voi tuommosia ylimääräisiä juttuja keksiä. Sitäpaitsi olihan aika hauska juttu :) ja kuvat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojuu, ei siinä voi toisin ajatella kuin juuri tuolla tavalla :)

      Poista