keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Kissa karkuteillä! - katio vol. III

Bertta:
Järjestin emännälle ja isännälle ja koko mökkiseurueelleni sydämen tykytystä, kun päätin karata aamuyöstä. Onnistuin puskemaan aitan oven auki, kun emäntä ja isäntä vielä nukkuivat. Hinku ulos on niin kova!

Neljän tunnin metsästysreissun jälkeen päätin kuitenkin tulla kotiin. Tuli nälkä ja ehkä hieman ikäväkin.

Katio valmistui vaikkakin sisustus on vielä rempallaan. Täällä mä nyt kuitenkin olen taas.



10 kommenttia:

  1. Onneksi tulit takaisin! Huoli ihmisillä oli ihan taatusti suunnaton!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huoli oli kyllä suunnaton!

      Kävelimme isännän kanssa pitkin tonttia metallisia ruokakippoja kilistellen (Bertta tulee silloin aina paikasta kuin paikasta NOPEASTI esille), mutta mistään ei tullut kissaa vastaan. Naapureille soitettiin, että pitäkää silmät auki ja koirat sisätiloissa - kaikkemme teimme.

      Ja sitten karkuri-Bertta tulee kotiin naapurin tontin suunnalta iloisesti tepastellen ja ilmiselvästi täysin huoletta. Isännän ja emännän ilo oli suunnaton! Missäköhän katti on mahtanut olla?

      /Emäntä

      Poista
  2. Bertta, ei ihmisiä saa säikytellä -ainakaan noin kovasti. Hieno katio teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä oikeasti tajunnut että säikyttelen - halusin vaan ulos. Ja on meillä hieno katio, mutta ei se vedä vertoja vapauteen...!

      /Bertta

      Poista
  3. Hie-no katio! Tollaseen menisin itekin ulos. Mut ei ilman seiniä ja kattoa. Tommonen ois hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se hyvä joo. Meillä on Cocon kanssa oikein hyvä isäntä ja emäntä, jotka ajattelevat meidän parasta.

      /B

      Poista
  4. Ei saa karata! Eikä tarvitsekaan, kun on niin hieno katio!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä yritin sanoa Bertalle, ettei saisi mennä ulos, mutta se ei kuunnellut. Itse jäin nukkumaan isännän kainaloon ja sain siitä paljon kehuja, kun emäntä ja isäntä heräsivät ja huomasivat oven olevan raollaan. Isännän kainalo on paras paikka.

      /Coco

      Poista
  5. Voi, Bertta minkä teit! Onneksi olet fiksu ja nautit vain aamulenkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tosiaan käynyt kuin pienellä aamulenkillä. Lähdin arviolta kuuden ja seitsemän välissä ja palasin kotiin jo yhdentoista maissa. Aamulenkki teki oiken hyvää ja olin hyvällä tuulella koko loppupäivän!

      /Bertsu

      Poista