perjantai 11. heinäkuuta 2014

Mainosposti

Tämä blogipostaus saattaa sisältää piilomainontaa.

Bertta:
Meille tuli ruokalähetys eilen. Lähetys toi kolme laatikollista Naturea-märkämuonaa ja hieman kuivamuonaakin. Mä kävin tietenkin tarkistamassa purkit heti. Näyttivät olevan kunnossa.

Kolme laatikollista. Check.

Vihreää purkkia. Check.

Okei, oranssia eli chickeniäkin on. Check.
Ovatkohan purkit tuolla alimmaisenakin kunnossa?
 
Oli ne ihan kunnossa. Check.

Hankaan vielä omat tuoksuni tähän näin, jotta kaikki tiedostaisivat,
että nämä ovat mun.

Niin että milloin oli ruoka-aika?

Raksupussien kimppuun mua ei päästetä, koska käytän pusseja hampaiden terottamiseen.

* Sitten se varsinainen mainos *

Emäntä aikoo olla poissa koko tulevan viikonlopun. Tai tulee se kotiin yöksi, mutta päivisin hän aikoo käydä TICA-näyttelyssä Helsingin Puotilassa tutustumassa paitsi TICA-näyttelytoimintaan myös muihin kissoihin. Epistä.

Tai no, en mä sinne olisi halunnut (lue aiemmasta näyttelykokemuksestani tästä), mutta epistä, että emäntä ei ole kotona meidän kanssa...

Elikkäs: Jos kissanäyttelyt tai kissat ylipäänsä kiinnostavat eikä sinulla vielä ole viikonloppu täyteen buukattu, tule mukaan TICA-näyttelyyn!

Näyttely järjestetään Puotilassa Vartiokylän työväentalolla osoitteessa Rusthollarinkuja 3 lauantaina ja sunnuntaina 12.-13. heinäkuuta. Näyttely on avoin yleisölle molempina päivinä klo 10-15. Perille pääsee parhaiten metrolla (katso kartta alla). Sisäänpääsymaksu on aikuisille 3 euroa ja yli 4 v. lapsille 2 euroa.



Mikä TICA?

TICA, The International Cat Association, on yksi maailman suurimmista kissajärjestöistä ja rekisteröintimäärältään suurin. TICA kuuluu arvostettuihin rekisteröintiorganisaatioihin yhdessä sellaisten organisaatioiden kuten esimerkiksi CFA, FIFé ja GCCF. Suomessa näistä edustettuina ovat TICA:n lisäksi FIFé ja CFA. Tutustu TICAan täällä: http://finticat.verkkopaikka.fi/tica-info/

TICA-näyttelyt poikkeavat monella tavalla FIFén vastaavista näyttelyistä ja siksi emäntä haluaakin tutustua näyttelytoimintaan tarkemmin. TICA-näyttelyn menettelyistä voi lukea enemmän tästä: http://finticat.verkkopaikka.fi/nayttelyt-shows/nayttelyttaminen_ticassa/

Nähdäänkö siis viikonloppuna? 

13 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Yhteensä 96 purkkia! Siinä on ruoat 2-2,5 kuukaudeksi riippuen siitä paljonko raakaruokaa me saadaan.

      T. Bertsu

      Poista
  2. Työviksellä nähdään! :) Tapasinkin jo tänään naturean edustajan näyttelyn pystytystalkoissa. Minut löytää todennäköisesti arpapöydästä ja Stellan näyttelysturdista :) Myös Ylppö tulee mukaan kuvioihin sunnuntaina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pystytyspuuhat menivät kaikilta osin hyvin! Kyllä me huomenna siellä nähdään. Ajattelin tulla ajoissa. Jännää! :)

      Poista
    2. Älä sit järkyty kun tää ON todella pieni näyttely! Ja tarkotuksella jotta voidaan pitää hidastemposempi :) Messarissa sit marraskuussa viikonlopun aikana yhteensä 12 kehää joissa kissat käy kaikissa. Siinä on sitten vähän omistajalla tarkkailemista missä kissan pitää olla ja milloin, actionia siis!

      Poista
    3. Kiitos kutsusta, mielenkiintoista olisi, mutta näyttelyyn on täältä vähän liian monta sataa kilometriä. Kuulemme mielellämme sitten blogin kautta lisää :-). Sillä välin aiomme kiinnostuneena tutkia netissä tuota ruokamerkkiä ( kiitos vinkistä!), josko kala-allergikko Pipsulle löytyisi uusia vaihtoehtoja.
      Innostavaa näyttelykokemusta!

      Poista
    4. Ymmärrän hyvin, ettei useamman kilometrin takaa jaksa tulla.

      Kannattaa kokeilla Natureaa. Meillä ainakin tykätään tosi paljon!

      Kala-allergikolle ei sovi Natureanraksut mutta märkäruoista kaksi ovat täysin kalattomia: Chicken ja Chicken with Rabit. Jos ei paikkakunnallasi vielä ole Naturea-jakelijaa voit myös tilata verkkokaupasta www.naturea.fi - etusivun alalaidasta näkyy kartta, jossa on kaikki tämänhetkiset jakelijat.

      Poista
    5. Hei, kiitos vinkeistä! Otan kiitollisena kanalaajennukset vastaan, koska nyt on tuo yksi varma, joka maistuu aina, mutta olis hyvä olla pari kolme muutakin merkkiä, joita voisi syöttää. Näille on pakko olla molemmille samaa ruokaa molempien kupissa, koska uteliaisuus toisen kuppia kohtaa olisi ihan voittamaton, jos toisella onkin erihajuista ja -näköistä. Siksi se on kanavariaatioita molemmille, muut lihat ei oikein oo (ainakaan vielä) ottaneet tuulta alleen.

      Poista
  3. No voihan, mä siellä pyäröhdin tänään mutta koska en tätä sitten ollut lukenut en suo osannut etsiä sieltä.

    J kyllä noilla sapuskoilla pysyy kissat tyytyväisinä jokusen hetken :)

    VastaaPoista
  4. En taida olla tullut törmänneeksi koskaan tuon merkkiseen ruokaan. Tuosta linkin kautta nopeasti kävin vähän kurkkimassa, että missä sitä myydään, lähin jälleenmyyjä on näemmä meiltä noin 80km päässä, heillä ei ole vielä kotisivutkaan auki. Ilmeisesti tuota ruokaa saa tilattuakin jostain..?

    VastaaPoista
  5. Ja nyt sitten kun otin silmän käteen, niin huomasin juuri kyseisellä sivulla olevan verkkomyymälä. Ah, ei hävetä :)

    VastaaPoista