Koin viikonloppuna Myyrmäkihallin kissanäyttelyssä otsikon kuvaaman iik-ihastuksen ja pakko-saada-reaktion. Onhan meillä jo liiankin paljon tavaraa kissoillemme kotona, mutta tämä on vaan _must_! Nimittäin huovattu Kivikis-kissanpesä.
Eikö olekin hieno?
Värivaihtoehtoja löytyy monta, mutta meille sopisi ehdottomasti parhaiten kuvien mukainen lumen valkoinen tummanharmaalla sisuksella.
![]() |
Muut värivaihtoehdot: Tumman harmaa, taivaan sininen, koivun vihreä ja hiekan ruskea. |
Kokoja on kaksi, M ja L, mutta Suomessa on myytävänä vain L-koko. Jälleenmyyjän mukaan kokoero on kovin pieni, ja siksi päätyivät ottamaan vain isomman koon.
Hintaa huopapesälle kertyy reippaat 59 euroa - se oli ainoa syy, miksi en heti ostanut sitä mukaani messuilta. Kivikis huopapesät valmistetaan Liettuassa.
Ihan saman tuotteen edessä on tämäkin mamma huokaillut! Kauniita olivat. Sulo ei kuitenkaan vielä ole näyttänyt kovaa kiinnostusta pesiin, paitsi siihen Täplätyttöjen Annin tekemään. Se kelpaa kotona ja näyttelyissä!
VastaaPoistaMeillä taas kissat rrrrrrakastavat pesiä! Voin vaan kuvitella, kuinka tämä olisi hittituote meillä. Ja vielä emännän silmääkin miellyttävä osa sisustuskokonaisuutta...
PoistaOoh, tuo on ihana!
VastaaPoistaEikö olekin!!!??
PoistaTuo vihreä näyttää ihanalta! Mutta tuosta vaaleasta (varsinkin kolmannesta kuvasta) tuli heti mieleen ampiaispesä, hui.. :D Ja on nuo kyllä tosiaan aika hintavia!
VastaaPoistaTuo vihreä oli ihanan raikas myös livenä! Ampiaispesää emme halua, mutta valkoinen sopisi meille sisustuksellisesti tosi hyvin. Harmi vaan tuo hinta... Ehkä joulupukki sitten tuo...?
PoistaOnnistuisikohan tuollaisen tekeminen itse? Ei kai huovuttaminen ihan mahdottoman vaikeaa taida olla. Jos vaikka neuloisi pesäkolon huopuvasta langasta. Hmm. Tätä pitää tutkia ja pohdiskella tarkemmin. On nimittäin hienoja!
VastaaPoistaIkävä kyllä en itse osaa huovuttamista tai muitakaan käsityöitä juuri lainkaan. Juuri ja juuri saan irronneen napin ommeltua paikoilleen ;-)
PoistaMutta toiselta käsityötaiturilta tuo voi hyvinkin onnistua!
Tuo olisi kätevä ulkona aitanparvessa talvisaikaan, mutta ei taida meidän prinssiä pesään saada houkuteltua.
VastaaPoistaKaikki kissat eivät ole kolo- ja pesäkissoja. Meidän tytöt tosin tykkäisivät takuuvarmasti.
PoistaHauskan näköinen pesä!
VastaaPoistaNiin on minunkin mielestä! :)
PoistaMelkoisen hienoja! :D On just semmoisen mukavan pesäkolon näköinenkin, että ihme jos kisut ei tykkää.
VastaaPoistaPidän pesäkolon muodosta ja materiaalista. Uskoisin, että se kelpaisi oikein hyvin meidän kisuille!
PoistaFriede varmaankin rakastaisi, luolakissa kun on.
VastaaPoistaKivikis on kyllä luolakissan taivas, voisin kuvitella.
PoistaOoh! Pyörittelin myös kyseistä pesää (vihreänä tietysti) käsissäni, mutten kuitenkaan raaskinut ostaa. Kissat varmasti rakastaisivat sitä, Kattipuodin Luolakatitkin kun ovat meillä kovin suosittuja.
VastaaPoistaKuvista Kivikissit näyttävät hienoilta, mutta vasta livenä nähtynä näkee koko totuuden. Minäkin pyörittelin tämän valkoisen lisäksi samaista vihreää - sekin oli oikein kiva ja pirtsakka virheä.
PoistaIiik, kuinka hieno!
VastaaPoistaHih..Iskikö sinuunkin iik-ihastus? ;-)
PoistaTodella kauniita! Mulla varsinkin Miiru ei pidä kovin suljetuista pesistä/kopista, mutta Pipsu voisi olla kiinnostunut. Pitäisikin kokeilla ensin jollain protolla, vaikka pieni päällystetty pahvilaatikko? Mutta tosiaan tuote on niin kaunis, että sitä voisi katsella ihan omana elementtinään.
VastaaPoistaNo sepä se. Ihmissilmä lepää tuossa, ja kissan sielu lepää munan sisätiloissa. Pahvisella voi toki kokeilla, mutta ei se vedä vertoja huopaiseen. Huopa on materiaalina niin lämmin ja pehmeä. Kissojenhan on vaan pakko tykätä tuosta. Ja jos ei pidä liian tiukasta kolosta sen voi myös rytätä lyttyyn ja maata sen päällä avonaisen pesän lailla.
PoistaTosi upea. Alkoi täälläkin kuulua huokailua..
VastaaPoistaTäällä huokaillaan kahta eri versiota: yksi ihasteleva huokailu ja toinen kallista hintaa päivittelevä huokailu.
PoistaMinunkin olisi tehnyt mieli ostaa tuollaisen tai vaikka kaksikin. En ostanut, koska olivat kalliita ja koska tähän mennessä meidän kissat eivät ole kelpuuttaneet yhtäkään pesää. Eikä tuollaista saa tietenkään kokeiltavaksi.
VastaaPoistaNo sehän siinä onkin. Onneksi kaikki pesät kelpaavat meillä, koska niitä olisi ikävä ostaa "turhaan". Sen sijasta meillä on paljon kaikenlaisia leikkikaluja, jotka eivät kiinnosta lainkaan - on niihinkin mennyt yhteenlaskettuna aika paljon rahaa hukkaan...
Poistathanks for liking our work !!!
VastaaPoistaThank you for finding our blog. Your cat nests are adorable!
Poista