tiistai 5. elokuuta 2014

Weight Watchers - painoindeksikatsaus

Bertta:
Meillä emäntä pistää meidän vaa'alle aina silloin tällöin, eli säännöllisen epäsäännöllisesti. Onneksi hän ei kuitenkaan aina muista raportoida siitä tässä blogissa - se on kyllä niiiiin nöyryyttävää, etenkin jos painokäyräni sojoittaa ylöspäin.

Edellisen kerran painoindeksitarkastuksesta raportoitiin julkisesti esimerkiksi täällä ja täällä.

Mutta täitä ehkä kiinnostaa, kuinka meidät punnitaan, koska meillä se on erityisen tarkkaa puuhaa. Grammalleen tarkkaa.

Eli, meillä käytetään digitaalista keittiövaakaa punnitsemiseen ja me ollaan opittu tosi hyvin Cocon kanssa, mitä silloin pitää tehdä. Meidän pitää vaan itsua paikoillamme ja sitten saamme nameja. Näin:

Ihan kohta mä saan nameja! Slurps!

Cocon tyylinäyte ei vielä ole yhtä hioutunut. Tai sitten se istuu vinossa, koska sen ahteri on niin iso, kun se nyt on tiineenä.

Hei, come on! Onko tämmöinen poseeraaminen tässä
fyysisessä kunnossa nyt ihan pakko?

No oli miten oli, niin kyllä emäntä sai meidän painotkin kirjattua ylös. Voin ylpeästi kertoa, että olen ihannepainossani eli juuri 3 kiloa.

Vaaka oli kyllä välillä alle tuon 3,0 kg myös. Satuin korjaamaan
asentoani huonompaan suntaan juuri silloin, kun emäntä otti kuvan.


Tarkalleen ottaen emäntä sanoo kyllä, että 2,9 kiloa olisi parempi, mutta enhän mä sille voi mitään, kun meillä nykyään syödään niin usein Coco "tilan" takia.

Mielestäni tärkeintä on se, että olen Cocoa kevyempi. Ja Cocohan painaa todella paljon tällä hetkellä, joten se ei tuota ongelmia hoikalle minulle. Kattokaas vaikka:

Isomahainen Coco painaa paljon!

Punnitaanko teitä samanlaisella tarkkuudella ja kuinka usein?

23 kommenttia:

  1. Kyllä sä olet Bertta missin mitoissa!! Cocosta emme sano nyt mitään ;-) Ja noin hienosti osaatte olla!! Meidät mitataan Wiillä emännän sylissä parin kuukauden välein.

    VastaaPoista
  2. Meillä ei ole minkäänlaista vaakaa, ei edes ihmisten vaakaa, joten kukaan tässä taloudessa ei tiedä painoaan. :D Onneksi kohta on vuotuinen rokotuskäynti, jolloin saadaan sitten tietää kissojen painot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tiedetään tasan tarkkaan sekä ihmisten että kissojen painot. Emäntä on kanssamme samaa mieltä, että se on oikeasti ihan turhaa. Näkeehän sitä päältä päin, että emännällä on ekstraa ja mulla ei. Missin mitoissa olen, kuten tuossa yllä kommentoitiinkin! :)

      T. Bertta

      Poista
  3. Ei punnita meillä muuta kuin eläinlääkärissä ;) Ei oo puntariakaan! Mutta sitä ole ennenkin hämmästellyt, että abyt onkin niin pieniä, vaikka luulisi ocien kanssa suht samankokoisiksi. Reilu kilo on Friedellä ja Bertalla ihannepainossa eroa.

    Millainen ilme Cocolla onkaan! Painosta emme sano mitään muuta kuin että pitää painaa riittävästi kun on masussa pieniä kissoja vaikka miten monta! Apua, mutta kohta ne syntyy! Hui, jännää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cocon ilme on kyllä tuossa ihan paras. Hän näyttää niiiiin närkästyneeltä, että taasko tässä vaa'alla pitää poseerata. Näyttä kunnon jenkkityylin "mug shotilta" :)

      Poista
  4. Alussa (siis silloin kun Rosa tuli) varsinkin meillä punnittiin tosi tarkkaan keittiövaa'alla mitä kissat painaa. Nykyään Rosa on jo niin pullukka ettei mahdu kunnolla istumaan sen päälle :'D Nyt onkin sitten tyydytty katsomaan TOSI tarkkaan miten paljon ruokaa annetaan ja mittailtu sadan gramman tarkkuudella. On vaan tosi ärsyttävää viedä kissat hoitoon sellaiseen paikkaan, missä ei olla niin perehtyneitä kissojen ruokintaan ja joka kerta kun nenänpää näkyy lähelläkään keittiötä saa ruokaa. ARGH sitä painon määrää mikä siellä aina kertyy, Rosalle viikossa kilo lisää ja Röllille samaa luokkaa tai hieman vähemmän. Ja kissat kiittää, se on kivempi paikka kun koti, kun ruokahuolto pelaa niinkuin kissa tahtoo :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä tosi kaksipuoleinen asia. Meilläkin luottohoitolassa varsinkin Bertta lihoo, kun lainaemäntä antaa maistaa välillä kermaa, välillä voita ja välillä pitää antaa ylimääräinen herkkupala vaan siksi, että Bertta vonkaa niin söpösti. Viimeksi, kun kissat olivat hoidossa 2 viikkoa, Bertta tuli kotiin painaen 3,7 kiloa. Eli prosentuaalisesti todella paljon liikaa nykyiseen ihannepainoon verrattuna.

      Toisaalta ajattelen, että kyseinen hoitola on yksi parhaista, koska tiedän, että kissat viihtyvät siellä ja että niistä tykätään. Kuulemma työvuorojakin on pyrittä järjestämään kissojen etujen mukaisemmiksi.

      Kyllä mä kuitenkin ennemmin annan hoitolaan, jossa tiedän, että kissoilla on hyvä olla vaikka hieman lihoisivatkin, kuin että olisivat epämiellyttävissä oloissa mutta mitoissaan haettaessa kotiin.

      Poista
    2. Meillä tuo hoitola on tällä hetkellä oikeastaan ainoa mahdollinen, mutta kyllä siellä kissoilla kuitenkin on hyvät oltavat, vaikka äidin lellipentu Rosa tahtoisi viettää aikansa mieluummin äidin kanssa ja stressaa selvästi vieraissa paikoissa. Toinen vaihtoehto olisi tietysti jättää kissat kotiin ja joku kävisi ne ruokkimassa, mutta siihen taas on vielä vähemmän kissoihin perehtyneitä ihmisiä saatavilla ja vieläpä allergisia, joten kissojen kanssa ei kukaan viettäisi aikaa. Harmillisen vaikeaa tällä hetkellä tämä kissojen antaminen muiden hoitoon.

      Poista
  5. Tepä osaatte nätisti istua paikallaan tuossa! Multa ei onnistu itseltä tossa ihmisten punnitsemisvälineellä seisoskelu noin nätisti... :) Pitääkin täältä kysellä sitten vinkkejä tuohon kissan punnitukseen tarkemmin kun homma alkaa joskus syksyllä olla ajankohtainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siinä itse asiassa mitään sen enempää olla treenattu, kun että pennusta alkaen ovat tottuneet istumaan vaa'alla. Pieni aby-kissa mahtuu hyvin noin pienelle keittiövaa'allekin :)

      Poista
  6. Meillä niin voisi unohtaa noiden turbojen istuttamisen vaa'alle, eihän niiden alta näkyisi mitään lukemia. Ei siksi, että noi nyt kauhean lihavia olisi, mutta kun ne kaikki on vaan isoja kissoja ;) Meidän tekniikka on matkalaukkuvaaka + kassi. Ja se pitääkin suorittaa kohta puolin, kun pitää madottaa ennen rokotuksia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tuo on pienten kissojen ero, että ne voi istuttaa suoran keittiövaa'alle. Se, että aby-kissa pysyy paikoillaan on tosin pienoinen ihme :)

      Poista
  7. Kylläpä istuvat kiltisti vaa'alla! :) Meillä punnitaan ihmisten vaa'alla niin, että kisu on ihmisen sylissä ja sitten vain miinustetaan painot erilleen. Aika harvoin tulee nykyään puntaroitua, tarkkailen enemmän ulkoista olemusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkoinen olemus kertoo jo paljon! Huono puoli ainakin omalla kohdallani on se, kun näkee kissat päivittäin, ei huomaa muutoksia - vasta sitten kun ne _todellakin_ ovat näkyvissä :)

      Poista
  8. Täällä punnitaan samalla henkilövaa'alla ennen madotuksia (2 krt/v), sitten eläinlääkärissä ja joskus huvikseen muuten vain. Miiruhan voi syödä kuinka paljon tahansa ja pysyy solakkana, Pipsun kanssa pitää olla tarkempi. Emäntä keplittelee siinä sivussa ;-).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kade niille, jotka voivat syödä niin paljon kuin haluavat - ja pysyä solakkana...!! Koska mä en pysy :(

      T. Bertta

      Poista
  9. Meillä(kin) tarkkailaan helposti pullahtavaa kastraattia viikkopunnituksin sunnuntaiaamuisin ennen aamupalaa. Tämä kun jäi, niin hra napsautti yli 10 % ylipainoiseksi, joten vanhoihin tapoihin on palattu.

    Niin ja sama metodi, kuin Tarulla on meilläkin käytössä, eli kuljetuskoppa, matkalaukkuvaaka ja vähän miinulaskua = kastraatin paino.

    VastaaPoista
  10. Meillä punnitaan kissat epäsäännöllisesti keittiövaa'alla. Ellaa eniten, dieetin takia. Se osaakin istua nätisti vaa'alle punnittavaksi. Ruska on nyt punnittu tiineyden aikana vasta kerran, jotta saadaan lähtöpaino tietoon. Onnin painoa ei voi tällä hetkellä punnita keittiövaa'alla, se herjaa vain erroria - mitäs herra on tahtonut viimeiset puoli vuotta päivittäin illastaa kahdestaan kummankin neidin kanssa...

    Paljonkos Cocolla on "tiineysgrammoja" kertynyt? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoisin, että tiineysgrammoja on kertynyt viitisen satta.

      Aloituspaino oli noin 200 g yli ihannepainon 3,0 kg ja siihen siis see 500 grammaa päälle. Jos muistat edellisisä blogikirjoituksista Coco oli ennen tätä oikeaa tiineyttä pidemmän aikaa valeraskaana. Sinä aikana - varsinkin, kun valeraskaus kesti niin kauan - ei voltu olla varmoja, onko oikeasti tiineenä vai ei, ja siksi Coco sai hieman enemmän ruokaa kuin olisi pitänyt.

      Poista
  11. Tehän olette vaa'alla kuin patsaat :)
    Meillä punnitaan silloin tällöin sylissä henkilövaa'alla. Ja tietty eläinlääkärissä. Viime reissulla, KissaKaramellin sterilointireissulla hää sai moitteita kun paino oli edelliskerrasta noussut. Toppuuttelin hoitajaa, että edelliskerralla neiti oli hyvin solakka, koska imetti silloin kuutta pentua :) Mutta jos tottapuhutaan KK on kyllä pulskistunut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo pulskistuminen tapahtuu kyllä väillä niin huomaamatta! Siksi tarkka vaaka on mielestäni hyvä apu. Joskus vaan unohtuu sen käyttö ja kun käyttöväli on pitkä ehtii pulkistua siinä välissä...

      Poista