torstai 18. syyskuuta 2014

Kolme voipakettia ja kolme videota

Coco:
Viime viikonloppuna pienokaiset ylittivät puolen kilon rajapyykin. Kotona on siis Bertan ja minun lisäksi myös kolmen voipaketin verran pikku-kissaa.

Painotaulukko viime sunnuntaihin asti.
(Klikkaa nähdäseksi taulukko suurempana.)

Kasvua on vauhdittanut kiinteän ruoan syöminen. Maitobaari on kyllä edelleen auki, mutta pelkällä maidolla pienet eivät enää kasva.

Kiinteää ruokaa menee jauhettua kana ja nauta-sikaa raakana sekä erään aby-kasvattajan suosituksesta myös seiti-kana-possu-pataa, jota emäntä keitti meille. Kaikki tuntuu maistuvat pienille hyvin, mutta seitipata on toistaiseksi vetänyt pidemmän korren.

Sininen pentu näyttää mallia, kuinka sika-nauta-jauhelihaa syödään:


Kiinteän ruoan lisukkeeksi emäntä on jauhonut ruokaan mukaan Multicat-kivennäisrehuvalmistetta, joka on elintärkeää pennuille, jotka eivät syö teollista penturuokaa, johon on lisätty nämä tärkeät ainesosat. Multicat-tabletit sisältävät kalsiumia ja vinon pinon vitamiineja A:sta D:hen sekä pantoneenihappoa, niasiinia, foolihappoa, biotiinia, tauriinia, DL-metioniinia ja sinkkiä.

Vitamiinit ja hivenaineet ovat tärkeitä yleiskunnolle. Kalsiumia tarvitaan kasvuun ja luuston kunnon ylläpitämiseen, ja tauriinia elimistön aineenvaihduntaan.

Olen opettanut pienoikaisille myös laatikolla käymisen ja sinne he menevät jo suhteellisen itsenäisesti, joko ennen tai jälkeen ruokailun.


Lopuksi uni maittaa ja uni voi pienokaisille tulla yllättäenkin. Tässä punainen tyttö meinaa nukahtaa itsualteen:


Montako kiloa kissaa, teillä on kotona yhteensä?
Meillä on 3,5 kg + 3,2 kg + 3x 500 g = 8,2 kiloa kissaa jaettuna viiteen yksilöön!

25 kommenttia:

  1. Sellainen reilu viisikiloinen tuli tähän viereen katsomaan videoita, kun sieltä kuului sellainen kiva kurrr :)

    VastaaPoista
  2. Onpas pennut oppineet jo vaikka ja mitä! :) Tykkäsin erityisesti tuosta hiekkisvideosta jostain syystä.. :D

    Meillä on 8,7kg kissaa jaettuna kahteen yksilöön. Mutta teillä taidetaan mennä tuosta ihan pian ohi kun pennut kasvaa niin hurjaa vauhtia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiekkiksellä käynti on kyllä omalla tavallaan niin liikkistä! Ja tuossa videossa pentu hyppää vielä lopuksi igloon - söpö pieni hyppäsy :)

      Poista
  3. Meillä on tällä hetkellä... 2,6 kg + 3,2 kg + jotain päälle 5,0 kg mutta vähemmän kuin 5,5 kg (sääli Onnia, kun meidän keittiövaaka jo herjaa erroria), eli n. 11 kg kissaa jaettuna kolmeen kissaan. :) Toivottavasti joskus ollaan taas siinä n. 10 kg-10,5 kg tienoilla, kastraateilla on hiukan laihdutettavaa kummallakin... Onnin kanssa tilanne ei tosin ole hirveän paha, kun tyyppi on aina laihtunut herkemmin kuin lihonut ja voin olla tämän hetkiseen pieneen pyöreyteen paljon tyytyväisempi kuin siihen että yhdessä vaiheessa tuo kissa painoi vain 4,2 kg, kun sen painon pitäisi olla mieluiten siellä n. 4,8-5,0 kg hujakoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän tunteen. Bertta on pääsyt varastamaan hieman liikaa tuota penturuokaa, ja hänelläkin ne kuuluisat 200 grammaa liikaa.

      Poista
  4. Wau miten käteviä pentuja! Meidän yhteispaino on suurinpiirtein 8,2 eli saman verran kissaa meillä kuin teillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 8,2 kiloa kissa on siis kovin sopiva yhteispaino! :)

      Poista
  5. En nyt jaksa laumaa punnata, että ihan tarkan luvun saisin, mutta siinä noin 25 kiloa kissaa jaettuna kymmeneen yksilöön. :D Viisi aikuista kissaa ja viisi noin viikon ikäistä aby-pentua asustaa täällä meillä. Näillä pennuilla on vielä matkaa tuohon puoleen kiloon. Yksi pennuista ylitti tänään vasta 200g rajan.
    -Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi iiik miten söpöä! Kymmenen kisua, joista puolet pieniä! Ja 25 kiloa on kyllä aika komea luku :)

      Poista
  6. Karvan alta kymmenen kiloa löytyy kissaa. Kahtena kappaleena :)

    VastaaPoista
  7. Harmi kun ei saa videoita auki, mutta kotona sitten. Komeesti kasvaa lapsoset! Meillä kissaa noin 13 kg, kyllä sen painon jo tuntee kun kolmikko makaa jalkojen päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isännälläkin on ollut ongelmia katsella videoita Windows-puhelimensa kautta. Youtubesta kuitenkin löytyvät, joten sieltä sitten!

      Poista
  8. Onpas pennut kasvaneet paljon! :)

    Meiltä löytyy n.16kg kissaa, jaettuna kolmelle. Kaksi ovat hieman ylipainoisia... :D

    VastaaPoista
  9. Ihania pieniä kömpelyksiä! <3 Meillä on yhteispainoa n. 12,7 kg jaettuna kolmella.

    VastaaPoista
  10. Kiusalliset laidat hiekkiksessä, piti pienen kovasti pinnistää että pääsi yli ♥

    Mutta kylläpä sininen tyttö söi siististi! Ei ensimmäistäkään tassua lautasella! Ennenkuulumatonta suorastaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Abyt (tai ainakin meidän aikuiset abyt) ovat kovia kaivajia, joten siksi valitsin laatikot, jossa on laidat. Kyllähän sitä hiekkaa joka tapauksessa laatikosta leviää lattialle, mutta jos edes hieman vähemmän...

      Poista
  11. Niin ihania pentuja! Täällä kaksi kissaa ja nyt vähän lonkalta heitettynä sanoisin 11 kg? Ehkä vähän päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurin söpöysvaihe taitaa kohta olla ohi meillä. Mobiliteetti on lisääntynyt huomattavasti kuluneen viikon aikana ja nyt on jo aikamoista vilskettä! ;-)

      Poista
  12. Voi herranjestas sentään, miten vaikeaa se on pienelläkin löytää justiinsa se oikea pisupaikka ♥

    Meillä möllöttää 22-23 kissaa,, hyvässä lihassa on nelikko ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai pitää kaivaa ja kaivaa ;-)

      Onks teillä 22 tai 23 kissaa??!! Tai tarkoititko 22 kiloa kissaa jaettuna neljään yksilöön? Aika hurjaa jos on yli 20 kisua! :)

      /Bertta

      Poista
  13. Pikkuiset ovat oppineet jo olennaisia asioita kissanelämästä. Reippaita ja ah, suloisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perusasiat ovat jo hyvin hallussa. Riiviömäisyyttä opitaan vielä :)

      Poista