sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Monikäyttöinen huopapesä

Blogiyhteistyönä saatu Kivikis-huopapesä on osoittautunut erittäin monikäyttöiseksi pesäksi. Nyt pennutkin ovat löytäneet pesän ja osaavat kiivetä sinne sisälle. Materiaalina villa on lämmin, mikä lisää viihtyvyytä kissojen mielestä.

Punainen poika, pentu B, poseeraa Kivikis-pesän aukossa.

Pennut viihtyvät pesässä niin leikin keskellä kuin päiväunillakin. Jos yksi tai kaksi pentua on kadoksissa, ne löytää yleensä nukkumasta pesän uumenista.

Punainen poika, pentu B, kertoo seuraavaksi kuvin, miten pesää voi esimerkiksi käyttää:

"Pesä on tosi hyvä piilopaikka. Meen tänne piiloon siskojani."

"Pesän aukko on aika iso minun kokoiselle kissalle. Se on hyvä, koska
silloin voin leikkiä ja pyöriä aukonsuussa vapaasti."

"Kukkuu! Täältä voi vaania ohikulkevia lajikavereita sekä ihmisiä."

"Joskus meno on niin lujaa, että pitää olla ihan kieli keskellä suuta."

"Pesään mahtuu myös äippä mukaa. Tosin äippä tykkää enemmän olla
pesän päällä kuin sen sisällä - en tiedä miksi. Tässä kuvassa pesässä on
myös punainen siskoni, pentu C. Äsken juotiin maitoa. Se oli hyvää."

"Peuhaamisen ja ruoan jälkeen alkaa väsyttämään. Tässä näytän mallia,
kuinka pesässä voi nukkua vaikka pää roikkuen pesän laidan yli."

Minkälaisia pesiä teillä on käytössä ja mikä niistä on mielestänne paras?

18 kommenttia:

  1. Ihan paras kissapesäesittely! Meillä on kaksikerroksinen pajupesä, jonka yläkerrassa, lampaantaljan päällä, nukkuu kolmen kissan kasa parhaimmillaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punainen poika on kyllä yksi parhaimmista esittelijöistä. Meilläkin tykätään lampaantaljasta - se on ihanan lämmin ja pehmeä.

      Poista
  2. Kyllä tuollainen vaan olisi hieno.. (yrittävät vihjailla samalla jotain emännälle). Meillä on aikas tylsiä koreja ja kiipeilypuun "yläpussukka", mutta kyllä me niissäkin nukutaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus tuntuu kieltämättä siltä, että hankkii ihmisen mielestä upean ja todella hienon pesän, josta kissat sitten eivät lainkaan tykkää... Huoh...

      Poista
  3. Pesä? Mikä pesä?
    Me nähtiin vaan iiihania kissanpentuja ja vähän isompikin kissa <3

    VastaaPoista
  4. Vai pesiä. Meil ei ole edes omia sänkyjä! Saadaan ettiä paikkamme msitä satutaan löytämään! Ihminen sanoo, että kuitenkaan ei käytettäis pesiä tai sänkyjä niin turhaa niitä hankkimaan. Aijaa. Taas yksi sen laiskuuden merkki.

    Mut hienoja kissakuvia hei!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No meillä on kyllä pesiä vaikka muille jakaa. Hakuatteko yhden lainaan?

      /Coco

      Poista
  5. Pesä alkaa kuullostaa tosi vastustamattomalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä hieno. Ja näin syksyisin, kun omakotitalon lattiakin välillä tuntuu viileältä, niin lämmin!

      Poista
  6. Ylisöpö tuo kurkistuskuva! Pesä on varmasti mukava ja lämmin <3

    VastaaPoista