keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Lääkärillä

Coco:
Taas mut vietiin eläinlääkärille. Ja taas sama vaiva. Se ihottuma. Aiemmin minulla on ollut ihottumaa jalassa, mutta nyt se onkin eri paikassa eli vatsassa.

Tältä mun vatsa näytti kynsien leikkuun yhteydessä. Vatsani on ihan kalju!

(Klikkaa kuva, jos haluat nähdä kuvan suurempana.)

Emäntä luulee, että kyse on ruokavaliostani. Lisäksi hän uskoo, että minulla on herkkä iho. Hän kertoo näin:

Emäntä:
Cocolla on ollut pientä iho-ongelmaa pennusta saakka. Ilmeisesti ihottuma saa alkunsa pienestä haavasta, esimerkiksi Bertan ja Cocon painileikeistä tms. Sitten alkaa haavan nuoleminen ja nuoleminen, jonka seurauksena alue on pian karvaton. Tähän asti emme ole uskoneet ihottuman johtuvan ruoasta.

Nyt, kun Coco on imettänyt pentuja, pennut ovat "leiponeet" tassuillaan Cocon vatsaa. Ilmeisesti pienet ja terävät kynnet ovat johtaneet pieniin haavaumiin, joita Coco on sitten ylihoitanut nuolemalla. Huomasin vatsan karvattoman alueen lähes sattumalta. 

Tilanne ei tuntunut akuutilta, joten seurasimme kehitystä  jonkun päivän. Kun parantumisen merkkejä ei näkynyt, päätimme käydä näyttäytymässä eläinlääkärillä. Tuttu lääkäri totesi saman kuin me: alue on karvaton ja ärtynyt, mutta avoimia haavoja tai märkiä ja tulehtuneita kohtia ei ole. 

Kortisonivoidetta ei vatsa-alueelle voi laittaa, koska se joutuisi siitä pentujen suuhun. Sen sijasta hän suositteli Bepanthenin käyttöä ihon rauhoittamiseksi. Sekä Coco että pennut käskettiin myös madottaa varmuuden vuoksi.

Eläinlääkärin teksti ja apteekista hankittu Bepanthen-emulsio ja
Mirrix-madotustahna. Lisäksi tuli hankittua Multicat-tabletteja pennuille.


Coco: 
Eli nyt sitten olen pari kertaa päivässä saanut Bepanthenia vatsaan, jonka jälkeen joudun käyttämään kauluria, jotten pääsisi nuolemaan voidetta pois. Tuloksia näkyy jo. Alue on rauhoittunt eikä se punota enää.

Emäntä ja isäntä pohtivat vielä syitä, miksi näin kävi taas. He katselivat allakkaa ja ynnäsivät yhteen. Uusin teoria on, että ihon herkkyys yhdistettynä viljatuotteita sisältävään ruokaan olisi syynä.

Emäntä:
Olemme aina olleet tarkkoja kissojen ruoan suhteen ja haluamme tarjota heille korkealaatuista ruokaa. Viljattomuus ja korkea lihapitoisuus ovat olleet avainsanoja meille. Suosimme raakaruokintaa, mutta aikataulujen ja ruokinnan helppouden takia annamme kissoillemme myös osan päiväannoksesta teollisena valmisteena. Vuorokauden ruuista noin 1/3-osa on raakaa, 1/3 osa nappuloita ja 1/3 märkämuonaa. 

Vuoden vaihteeseen asti tarjoamamme teollinen ruoka oli pääosin merkkiä Applaws sekä vaihdellen myös muita mielestämme laadukkaita ruokabrändejä. Kevättalvesta alkaen kokeilimme myös uutta lihapitoista ja täysin viljatonta Natureaa, jossa ei ole myöskään ole riisiä, kuten Applawsissa. Natureaan siirryimme kokonaan raakaruokinnan ohella kevään aikana. Huhtikuusta minulla on viimeinen merkintä Cocon ihottumasta. Koko kesän saimme olla ilman sitä.

No mikä on muuttunut?

Pentujen synnyttyä ja imettämisen tukemiseksi annoimme Cocolle raakaruoan ohella energiapitoisempaa Vom Feinstein Kitten -ruokaa. Jokunen viikko ruokavaliomuutoksen jälkeen huomasin karvattoman vatsan. Olisiko näin, että huonomman tason teolliset ruoat (jotka varmasti sisältävät viljaa jossakin muodossa ainakin vähän) yhdistettynä pentujen kynsien aiheuttamiin pieniin haavaumiin vatsassa olisi syynä uusiutuneeseen ihottumaan? 

Varmaa vastausta emme saa, mutta pääasia on, että Cocon iho näyttää taas paremmalta. Se, että lopetimme heti Kitten-ruoan antamisen ja palasimme hyväksi havaittuun Natureaan yhdistettynä raakaaruokintaan, on varmasti itsestään selvä kaikille.

Mistä ruoasta teidän kissat tykkäävät eniten?

18 kommenttia:

  1. Emäntä: Bepanthenia kissan haavoihin: eipä ole koskaan käynyt mielessäni. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kortisonivoidetta ei tosiaan voi sivellä vatsalle, kun pennut vielä käyvät maitobaarissa imuttamassa. Ne saisivat kortisonia suuhunsa ja kehoon.

      Bepanthenia käytetään ihmisellekin ihon ärtyneisyyteen ja pieniin ruhjeisinin - kuten Cocon vatsassa. Ja Bepanthenia voivat käyttää myös imettävät ihmisäidit, eli pieni lipaisu Bepanthenia ei ole vaaraksi ihmisvauvallekaan.

      Loppujen lopuksi kissan iho on siis pitkälti samanlainen kuin ihmisenkin - mutta normaalitilanteessa karvainen :)

      Poista
  2. Toivottavasti Cocon iho-ongelmat helpottavat!

    VastaaPoista
  3. Oho, oliko Coco itse nuollut masun noin kaljuksi? Toivottavasti olisi vain tuossa ruuassa syy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Coco ihan itse itsensä oli nuollut paljaksi :(

      Toivotaan tosiaankin, että syy olisi nyt vihdoin keksitty!

      Poista
  4. Voi Cocoa, toivottavasti pääsisitte tuosta iho-ongelmasta lopullisesti eroon! Bepanthen on kyllä luottovoide myös kissojen kanssa, sillä on meillä hoidettu niin aknea, palovammoja kuin steriloinnin jälkeen kaulurin aiheuttamia pahoja ruhjeita kaulassakin. :)

    VastaaPoista
  5. Voihan Coco! Oneksi saatiin hyvä hoito jo.
    Tärkeään kysymykseen vastaamme: POSSUNSYDÄÄÄÄÄN!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaistakaiku: POSSUNSYDÄÄÄÄÄN!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      T. Bertta

      Poista
  6. Toipumista Cocolle! On kyllä reipas kissa, kun ihovaivojen ohessa hoitaa pennut niin hienosti.
    Meiltä tulee kaksi vastausta:
    Miiru: Naudanmaksa.
    Pipsu: Broilerinfile.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naudan maksa tuntuu meillä olevan vähän liian voimakkaan makuinen, kun se ei kelpaa edes Bertalle. Sen sijaan broilerinfile (tai broileri/kana kaikissa muodoissa) sujahtaa pieniin suihin nopeammin, kuin emäntä ehtii sanoa kissa.

      Oletteko kokeilleen munuaista? Tehosekoittimessa käytettynä se maistui aikuisille kissoille hyvin. Toistaiseksi olen vain kerran sitä tehntyt ja silloinkin satsista riitti pakastimeen. Kohta olisi uuden satsin aika.

      Poista
    2. Nyt on täällä emännän ennakkoluuloisuus ollut esteenä, reilusti myönnän. Luin, että munuaisia pitää liottaa ja silti haisee pissille? Mutta voisin kyllä voittaa itseni ja kokeilla.
      Meillä on tosi kiva lihamestari tuossa lähisittarissa, joka pakkailee varsinkin viikonlopuksi reilut määrät possunsydäntä, kieltä ja munuaisia liha-altaaseen, kun monet lemmikille ostavat käyvät kaupassa. Voisin paketin nyt viikonlopuksi ottaa.
      Miiruhan on herrasmies, joka maistaa kaikkea, voisin ujuttaa palasen lautaselle. Pipsu todennäköisesti katsoo tyrmistyneenä, mitä taas yritetään muuta syöttää kuin broilerinfilettä. Mutta kiitos vinkistä ja kannustuksesta, minäpäs kokeilen!

      Poista
    3. Enpä ole kuullutkaan liottamisesta. Mutta pissiltä se ei kyllä haissut :)

      Ja sitä paitsi katithan hotkivat ensimmäisen annoksen heti ja loput laitoin annospusseina pakkaseen - jossa ne eivät myöskään haise.

      Poista
    4. Nyyh, ei ollut tänään yhtään pakettia altaassa enää jäljellä. Pitää siirtää kokeilua nyt vähän eteenpäin. Ihan ois kiva, jos saisin yhden uuden lihan näille ujutettua lautaselle.

      Poista
    5. Oletko ostanut pakasteena vaiko tuoreena? Itse olen lähinnä kokeillut siis tuoreena + olen niistä pakastanut annospusseja.

      Poista
  7. Hei! Pakko kysäistä, kun meillekin pentuja tulossa. Paljonko Cocolle tuli painoa lisää tiineyden aikana? Entä missä kohtaa paino alkoi nousta enemmän, tuliko sitä paljon viimeisillä viikoilla? Toscan pennut syntyy vajaan kolmen viikon päästä, painoa nyt tullut kilon verran lisää. Jännittää paljonko se tuosta vielä turpoaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Susanna!

      Jaa-a. Tuo on muuten hyvä kysymys, kun en punninnut Cocoa mitenkään orjallisesti. Neljä päivää ennen synnytystä Cocon paino oli 3,8 kiloa. Ns. raskauskiloja Cocolle siis ei juurikaan tullut. Cocon ihannepaino on 2,9 kiloa. Nyt paino on tippunut tosi hyvin ja oli pari viikkoa sitten enää 3,2 kiloa. Pennuthan ovat tänään 9 viikkoa vanhoja.

      Onnea odotusaikaan teille!

      Poista