sunnuntai 26. lokakuuta 2014

R kuten Ruusu

Coco:
Eilen oli jännä päivä, kun meille tuli uusi tulokas kotiin. Se tuotiin eteiseen oudolta haisevassa kopassa ja sähisin sille hieman - siis hajulle. Kopasta minulle sähistiin takaisin ja silloin ymmärsin, että siellä on joku sisällä.

Minä olen Ruusu. Kuvassa olen 13 viikkoa vanha ja asun vielä syntymäkodissani.

Myöhemmin minulle kerrottiin, että tämän punaisen abessinialaisneidon nimi on Ruusu. Redcheetah'sin Ruusu. Hän on 15 viikkoa vanha ja minun odotetaan adoptoitavan se. Lilja, Leo ja Lotte ovat tasan neljä viikkoa nuorempia.

Ruusu.

Ruusun kotiutuminen sujui periaatteessa hyvin. Minä ja pennut emme juurikaan sähisseet Ruusulle. Sen sijasta Ruusu sähisi ja murisi meille, mikä on uudessa ympäristössä täysin ymmärrettävää. 

Bertta ei vielä ole tavannut Ruusua, kun emäntä haluaa, että Ruusuu ensin kotiutuu minun ja pentujeni kanssa. Bertta voi välillä olla äkkipikainen kiukkupussi, joten ymmärrän emännän valinnan. Kerromme lisää Ruususta ja hänen kotiutumisestaan pian!

Ruusu.

Onko neljän kissan talous mielestänne silkkaa hulluutta?

41 kommenttia:

  1. Ruusullapas on ihan hurjan isot korvat! Nätti tyttö kyllä kaikin puolin muutenkin. :) Neljä kissaa ei ole hulluutta, se on ihan sopiva määrä! :D Kunpa meilläkin, sitten joskus..

    VastaaPoista
  2. Oi ihana Ruusu! Todella kaunis pikkuinen. :)

    VastaaPoista
  3. No siinä se nyt sitten on! Ihana pikkunen! Ei o yhtään hullua, onhan meilläkin ollut 4 kissaa:)
    -Blackie-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Blackie. Välillä olen kyllä pohtinut, onko meidän emäntä ihan hullu. Mutta kai se tietää, mitä tekee. Ja onhan tuo uusi lurjus ihan mukavan oloinen, kunhan lakkaisi murisemasta.

      T. Coco

      Poista
  4. Tervetuloa blogimaailmaan, Ruusu!

    VastaaPoista
  5. Onnea uudesta perheenjäsenestä! :)

    Meillähän on viisi somppuneitiä, joten taidan olla jäävi kommentoimaan lukumääräasiaan yhtään mitään. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih..!! Viidettä meille ei kyllä tulen - kirjoitan sen ääneen tänne blogosfääriin.

      T. Emäntä

      Poista
  6. Ruusu on todella suloinen! :) Ihanat isot korvat ja kaunis.

    Eikä neljä kissaa nyt niin paljon ole... :D Meilläkin olisi varmasti enemmän kissoja jos vain tilaa olisi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusulle on kieltämättä isommat korvat kuin omilla pennuillani. Toki Ruusu onkin neljä viikkoa vanhempi... Jännä nähdä ja verrata kuvia neljän viikon kuluttua!

      T. Coco

      Poista
  7. Hei Ruusu! Kerrotko joku päivä ulkopuolisen silmin, minkälainen koti se oikein todellisuudessa on ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Tottakai kerron! Totuttelen nyt ensin vähän tähän perheeseen, mutta kun tilanne on rauhoittunut lupaan kertoa asioista omasta näkökulmastani.

      T. Ruusu

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Äh, piti tulla kuva noiden ruutujen sijaan. No, laitetaan näin: *sydän*!

      Poista
    2. Ei haittaa! ;-)

      Saapa nähdä saako Ruusu jonkun lempinimen vielä, kuten Ruusunnuppu.

      T. Coco

      Poista
  9. Kaunis tyttö, onnea pennusta! ♥ Miten se päätyi teille? Omaksi vai sijoitukseen? :) Sitten vielä hopean värinen nii alkais olla kaikki värit kasassa... ;) ♥ Ja neljä on hyvä luku! Jospa meillekin joskus kotiutuisi neljäs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Piivi!

      Ruusu on meillä sijoituksessa, kuten Liljakin ja Coco aikoinaan. Kerron tarinan sitten jossakin toisessa postauksessa - sitä paitsi sekä Ruusulle että Liljalle pitää kirjoittaa omat sivut tuonna blogin päävalikkoon!

      Nyt meillä onkin kaikki Aby-perusvärit: riista, beige, sininen ja punainen. Hopea ei kuulu perusväreihin vaikka nätti onkin. Tosin viidettä kissaa meille ei tule... ;-)

      T. Emäntä

      Poista
  10. Siro typykkä! Jäämme odottelemaan lisätarinoita Ruusun edesottamuksista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisää tarinoita on ihan varmasti tulossa! Emäntä on luvannut! :)

      T. Coco

      Poista
  11. Silkkaa kissahulluutta ;) Suloinen Ruusu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Ensimmäinen tässä viestiketjussa, joka myöntää meidän perheen olevan kissahullu! Tulkitsemme kommentin yhtä positiivisena kuin itse koemme tilanteemme :)

      Poista
  12. Hei Ruusu, oletko vähän söpö ♥ !!

    4 kappaletta kissoja taloudessahan on ihan normaali määrä, meidän mielestä ainakin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru. Meidänkin mielestä neljän kissan kissatalous on ihan ookoo :)

      Poista
  13. Oi! Tulee mieleen meidän Devi pentuna <3 Neljän kissan taloudesta emme osaa sanoa mitään, mutta toisaalta eroaako se nyt niin paljon kolmesta....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota pohdimme itsekin ja tulimme siihen lopputulokseen, että kolme tai neljä on ihan sama. Tätä mieltä olivat myös "kissatädit" :)

      Poista
  14. Suloinen ruusunnuppu ♡ Onnittelut uudesta perheenjäsenestä. Värinsä on erittäin ihana.
    Neljähän on ok, jos on tilaa ja mahdollisuus vetäytyä omaan rauhaan....siis kissojen.....ei ihmisten niin väliä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väri vielä kehittyy ja tummuu. Ruusun äiti Aurorakin (http://www.redcheetahs.com/44) on niin hieno tummanpunainen ♥

      Kahden aikuisen taloudessa ja neliömetrejä kun on riittävästi, neljä kisua sopii hyvin. Onneksi.

      Poista
  15. ♥ Ihana Ruusu! Onnea perheenlisäyksestä. Just sopiva lukumäärä teille!

    VastaaPoista
  16. Voi Ruususta! Onnittelut perheenlisäyksestä! Kuusihenkinen perhe on ihan normaalia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cheri! Vielä kolme viikkoa jatkamme kokoonpanolla 2 aikuista kisua, neljä pentua ja kaksi ihmispalvelijaa...

      Poista
  17. Miten sievä Neiti Ruusunen <3. Onnea uudesta tulokkaasta!

    VastaaPoista
  18. Onnea täydestä värisarjasta :) (vielä samat hopeamuunnoksina, eihän kahdeksan kissaa ole mitenkään paljon ;) )

    Mä olen todennut, että sopiva määrä näitä huomionhakuisia, aktiivisia rakkauspakkauksia on kolme per ihminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä tapauksessa meillä on itse asiassa juuri tasan oikea määrä seuraavat kolme viikkoa. Kahteen ihmiseen kuusi kissaa, joista neljä ovat pentuja :)

      Poista
  19. Ruusu on suloinen!

    Ei neljä kissaa ole vielä mitään hulluutta. Itsekin tiedän ettei tämä kissalauma tule ajan kanssa pienenemään - vaan kasvamaan. Itselleni tuo kolme on nyt hyvä luku kasvatushaaveitani ajatellen - jää tilaa tulevaisuudeksi vielä niille jalostuskissoillekin. Ellan kohdalta jalostuskäyttö (haaveista huolimatta) useampaan pentueeseen ei ollut kannattavaa, joten se sterkattiin. Ruska taas tullaan seuraavan (tai maksimissaan kahden seuraavan) jälkeen leikkaamaan sillä sitä on jo tarpeeksi jalostukseen käytetty. Kolmipäinen kastraattilauma siis riittää siihen asti kunnes resurssit on kasvatukselle sopivat ja löytyy jostain kriteerini täyttäviä jalostuskissoja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvatuspuuhat ovat kyllä selkeästi vaativammat myös kissojen häntämäärän suhteen. Onneksi meillä on mahdollisuus osallistua kasvatukseen sijoitusperheen roolissa - se riittää minulle enemmän kuin hyvin :)

      Poista
  20. Oi oi oi, vai että Ruusu! Ruusu & Lilja.

    VastaaPoista
  21. Ei todellakaan mikään seinäruusu, vaan todella valloittava ♥

    VastaaPoista