perjantai 23. tammikuuta 2015

Näyttelyvalmistautumista

Ruusu:
Tulevana viikonloppuna olemme Lahdessa SUROKin näyttelyssä. Lilja,minä ja Coco siis. Bertta jää kotiin viettämään laatuaikaa. Lahden näyttelystä tulee meidän toinen näyttely ikinä, myös Cocon.

Emäntä pohtii Sturdi-häkin ostamista meille. Semmoinen kahden mentävä Habita-malli. On kuulemma hygienisempaa tuoda oma häkki paikalle, kuin käyttää näyttelyjärjestäjän häkkejä, jotka pystytetään suoraan näyttelypöydille.

Emännän pohtiessa oman häkin ostoa saimme lainata kaverilta Sturdi-Habita-kaksoishäkkiä. Lilja ja minä mahdumme yhdelle puolelle ja Coco saa toisen puolen itselleen. Saimme häkin lainaan jo viime viikonloppuna, jotta ehtisimme tutustua siihen ja tottua sen hajuun.

Ihan kiva mestahan tämä Sturdi-häkki on. Saako sen päällä kiipeillä myös näyttelyssä?


Vau, häkin sisällä on oma riippumatto meille! Tässähän on hyvä paikka ottaa päikkärit!


Liljakin kokeili päiväunien ottoa riippukeinussa. Hyvältä näytti sujuvan vaikka emäntä häiritsi kamerallaan - taas.


Häkki on siis nyt virallisesti meidän kattien hyväksymä.

Tuletteko moikkaamaan meitä näyttelyyn lauantaina?

Suomen Rotukissayhdstyksen 143.-144. kansainväliset kissanäyttelyt järjestetään 24.-25.1.2015 Lahti Hallissa osoitteessa Salpausselänkatu 7, Lahti.

18 kommenttia:

  1. Voi kun olisitte olleet sunnuntainakin, niin emäntä olisi tuonut meiltä terveiset!

    VastaaPoista
  2. Me ei tulla Lahteen, mutta toivotetaan valtavan hyvää näyttelypäivää teille!

    VastaaPoista
  3. Onnea näyttelyyn! Sturdi on kyllä hurjan näppärä, meillä on sellainen yhden kissan versio. Tosca asusti pentujenkin kanssa siellä muutaman viikon, ennen kuin ne lähtivät sieltä liikkeelle :) Tämmösellä näyttelyjännittäjäkisulla on parempi olla oma, tuttu ja turvallinen häkki mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin mekin ajattelimme. Ja parasta on, kun saimme tutustua häkkiin viikon ajan etukäteen.

      Poista
  4. Minä pistäydyn huomenna näyttelyssä! Jos osutaan vaikka nokakkain!

    VastaaPoista
  5. Kyllä teidän nyt kelpaa näytellä! Hieno varustus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me saatiin näyttelytuliaisena ihan oma Sturdi. Nyt ei tarvitse lainailla enään jatkossa! :)

      T. Ruusu

      Poista
  6. Mekään ei olla Lahteen tulossa, niin ei moikkaamaan päästä. ;)

    Sturdi on kyllä kätevä. Meiltä löytyy tällä hetkellä aito singlesturdi ja sitten habitat-kokoa oleva (täydellisen värinen!) feikki. Jälkimmäistä ei ollakaan blogissa esitelty... Kumpikaan näistä häkeistä ei vielä ole meillä ollut tositoimissa (tähän tulee tosin muutos kolmen viikon päästä). Ella oli pentuna/leikkaamattomana aina kasvattajalta lainatussa sturdissa näyttelyssä, silloin kyllä tykkäsin. :) Täytyy vaan todeta, että vaikka nuo aidot sturdit ovatkin laadukkaita jne, niin ovat ne aika törkeän hintaisiakin. Meidän mustasta sinkkueurosturdista maksoin 50e (pari kertaa) käytettynä, erinomaisessa kunnossa. Tuo feikkitupla taas oli pakko tilata kun FinTICAt niitä tarjosi edullisesti - semmoisessa vihreän sävyssä että oksat pois! Siitä maksoin 70e, ja mukana tuli yksi alusta ja riippukeinu. Nyt meillä haaveillaan sturdin kantolaukusta, niitä on tutuilla ja olen hyväksi todennut... Large Divided SturdiBag olisi erityisesti mielessä, siinä kun pystyisi kuljettamaan meidän kumpaakin tyttöä väliseinällä erotettuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sturdi osoittautui erittäin hyväksi kapineeksi ihan tositoimissa. Tykättiin kaikki kolme! Sen verran paljon tylättiinkin, että saimme näyttelytuliaisena semmoisen oman tulevia näyttelykokemuksia varten. Ja sekin on tosi kivan värinen. Siinä on vihreitä neliapiloita valkoisella pohjalla. Onhan Sturdin törkeän hintainen (emännän mukaan, eihän me siitä mitään tiedetä..), mutta uskomme sen olevan rahansa arvoinen!

      Emäntä haaveilee nyt myös Sturdi-kantolaukusta. Semmoinen isokokoisempi ja väliovella...

      T. Ruusu

      Poista
  7. Haftan kanssa ollaan menossa Lahteen sunnuntaina. Ruusun olisin mielelläni nähnytkin, kun hän on niin sievän näköinen neitonen. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmi! Olisi ollut kiva nähdä...

      Mutta ehkä me törmätään jossain muualla jatkossa?

      T. Ruusu

      Poista
  8. Voivoi. Mekin tulemme NeitiC:n kanssa vasta sunnuntaina! Toivottavasti teillä oli menestystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää näyttelypäivää sunnuntaille! Meillä meni kaikin puoli yli odotusten! Katso uusin blogikirjoitus aiheesta :)

      Poista