perjantai 7. elokuuta 2015

Passi ja hammasharja

Coco:
Muistatteko taannoin sanonnan "Passi ja hammasharja"? Hammasharjat meillä jo on, mutta nyt me saimme myös passit. Siis ikiomat lemmikkieläinpassit!

En ole ihan varma mihin niitä tarvitsemme, mutta emäntä puhui jotain ulkomaannäyttelyistä. Siksi kai vain me kolme näyttelyssä käyvät saimme passit. Bertalla on maastapoistumiskielto eiku näyttelykielto. Tai korrektimmin: vapaakortti näyttelyistä.


Passit ovat siis minulle, Liljalle ja Ruusulle. En vielä ole varma minne ulkomaille olemme menossa, mutta emäntä on mainnut jotain Tallinnan näyttelystä marraskuussa. Ainoa varma ulkomaannäyttely on Ruusun näyttely Varsovassa Puolassa syyskuun puolivälissä. Varsovan matka on jo myös päivitetty näyttelykalenteriimme 


Passissa on ensin omistajan (emännän) tiedot vasemmalla ja sitten kissan tiedot oikealla. Omien tietojen kohdalla voi myös laittaa kuvan itsestään. Meille ei semmoista ole laitettu - ainakaan vielä.


Seuraavalla sivulla jatkuu kissan tiedot vasemmalla ja oikealla on passin myöntäjän tiedot, eli eläinlääkärin tiedot.


Lopuksi passiin on merkitty voimassa olevat rokotukset. Kissaflunssan lisäksi ulkomaille tarvitaan myös rabies-rokotus. Tämän rokotteen saimmekin samalla eläinlääkärikäynnillä, kun haimme passit.

Laittaisitteko te kuvanne esille lemmikkieläinpassiinne?

16 kommenttia:

  1. mitämitä.. ei Bertsua saa jättää ilman passia! Emäntä-orjan pitää vaikka itse askarrella Bertsulle OMA miel. kullanvärinen passi, diamanti-koristeilla :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Olet oikeassa!

      *huutaa emäntää*

      Emäntä! Sun pitää tehdä mulle OMA passi. Katso vaikka kommenttia yllä. Semmoinen kullanvärinen olisi hiano! :)

      /Bertsu

      Poista
  2. Ja varpilla laitettais kuvat! Niin tekin laitatte kunhan ehditte vähän miettii.

    VastaaPoista
  3. Kyllä me kuvat laitettaisiin passiin, niin saisi sitten omaa kuvaa ihastella matkalla. Ja ihan Varsovaan laitat Ruusun matkaan! - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä miettiä minkälaiset kuvat passeihin laitettaisiin... :)

      Poista
  4. Meidän Nisulla on passi, mutta me ei kyllä olla siihen kuvaa laitettu. Mutta ehkäpä.....

    VastaaPoista
  5. Kyl sitte jos mulle passi hankitaan, siihen laitetaan kanssa kuva. Jotain jostain ulkomailla käymisestä toi ihminen aina välillä juttelee, mutta ei kuulemma vielä oo ajankohtaista.
    -Pena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä säkin Pena vielä ulkomaille ehdit. Ja kuvallinen passi olisi hienoa!

      Poista
  6. Komeat passit, kelpaa esitellä! :) Ja ehottomasti kuvat mukkaan! Minusta on ihana täyttää lomakkeista yms kaikki kohdat mitkä vaan pystyy ja kuva myös komistaa passia entisestään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpi harkita kuvan laittamista. Pitääköhän se olla semmoinen mustavalkoinen naamakuva tai voiko se olla värillinen kokovartalokuva? Ja saako kuvassa hymyillä tai pitääkö olla ilmeetön?

      Poista
  7. Upeat! Olette te varsinaisia maailmanvalloittajia ja -matkaajia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei me varmaan maailmalle kovin kauaksi lähdetä. Semmoinen parin tunnin lento on kyllä maksimi ja silloin pysytään kyllä ihan Euroopan rajojen sisäpuolella :)

      Poista
  8. Kyllä mä haluan ainakin kuvani mun passiin kun mulle semmonen hankitaan syksyn aikana! Meillä tuleekin Ruskan kanssa olemaan erilaiset passit muutenkin, kun Ruskalla on peräti kuulema sveitsiläiset matkustusasiakirjat. Ihme hienostelija. Mä tai mä ja Ruska lähdetään kanssa syksyllä tai talvella ulkomaanreissulle, jänskää!

    Ps. Oksensin Ruskan passin päälle kun olin ensiksi tiputtanut sen lattialle. Nyt mammaa kuulema hävettää esitellä siitä rokotuksia kun mun oksennus imeytyi passin sivujen reunaan muovisuojasta huolimatta, heh.

    T. Ella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, että ihan sveitsiläiset asiakirjat Ruskalla? Ihan oikein, että oksensit niiden päälle. Kunnon hienohelma, kun ei suomalainen kelpaa ;-)

      T. Bertta

      Poista