perjantai 4. syyskuuta 2015

Huonoa syöntiä

Lilja:
Emäntä tietää hyvin, että olen kranttu ruoan suhteen. Todella kranttu. Raksuja en syö lainkaan, eikä teolliset kana-annoksetkaan maistu. Sen sijasta rakastan raakaa lihaa, possua ja kanaa. Kalaa syön myös mielelläni, myös teollisen märkämuonan muodossa (vaikkei se yhtä hyvää ole kuin tuore possu tai kana).

Tällä viikolla ruoka ei oikein ole minulle maistunut lainkaan. Olen saattanut jättää syömättä kokonaisen annoksen tai sitten olen syönyt vain puolet annoksesta. Isäntä arvelee, että minulla on ikävä emäntää, joka lähti tiistaina työmatkalle ja tulee vasta perjantaina illalla kotiin, enkä siksi ole syönyt normaalisti. Isäntä on kuitenkin seurannut syömistäni tarkasti ja yrittänyt parhaansa tarjoamalla muun muassa raakaa kanaa, mikä on ehdoton suosikkini.


Berttakin on aika huono syömään sitten hänen hammasinsidentin (emäntä ei vissiin siitä ole puhunutkaan teille - pitää muistuttaa, että olisi parasta kirjoittaa blogijuttu asiasta!). Bertta jättää lautaselle joskus jopa puolet annoksestaan. Emäntä antaa silloin Bertalle raksuja, joita se syö ihan mielellään. Lisäksi Bertalle satetaan tarjota sitä vanhaa märkämuona- tai raakaliha-annosta uudemman kerran hieman myöhemmin.

Tällä viikolla minullekin on tarjoiltu ruokaa uudestaan tavallisten ruokailuaikojen ulkopuolella.


Syöminen Bertan kanssa samalta kupilta sujuu hyvin. Ensin hän ja sitten minä. Sitten hän ja sitten minä. Vuorotellen.


Kunnes Bertalta paloi käämi ja hän sähisi minulle, että pysy loitommalla, nyt on minun vuoro syödä!

Onneksi emäntä tulee kotiin myöhemmin tänään. Olen vähän mamman tyttö, joten ehkä se ruokahalukin palaa, kun emäntä tulee takaisin.

Iskeekö teillä ikinä ruokahaluttomuus?

24 kommenttia:

  1. Kyllä, tonnikala päivinä! Haluan kanaa! - Pepsi
    Kyllä, kana päivinä! Haluan tonnikalaa! - Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Pepsi ja Max. Tehän olette ihan eri mieltä herkuista!

      T: Lilja

      Poista
  2. Hafta on meidän perheen nirsoilija, varsinkin hormonien ollessa pinnalla. Nyt kun Haftalla on taas aloitettu pillerit, ruokakin maittaa paljon paremmin. Leela syö kaiken mitä neidin eteen laitetaan ja Tiituksella puolestaan on kausia, jolloin esim. kana ei maistu ollenkaan. Pääasiassa ollaan kuitenkin päästy todella helpolla nirsoilun suhteen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minä olenkin perheen ainoa varsinainen nirsoilija, joten siinä mielessä emäntä ja isäntä ovat päässeet neljän kissan taloudessa helpolla.

      /Lilja

      Poista
  3. Toivottavasti ruokahalu palaa mamin kotiintulon myötä! ♥ Rakulla oli nyt jokusen päivän nirsoilua sisäelinten kanssa (jopa maksan, joka kuuluu lemppareihin), mutta ehkä pari päivää vähäisellä ruokinnalla olo aukaisi poitsun silmät kun nyt on taas maistunut ainakin toistaiseksi sydän hyvin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ruokahalu säilyy hyvänä Rakulla. Vaikkei kissa ehkä niinkään kärsi parista ruoattomasta päivästä niin ihmisten sydäntä se raastaa....

      Poista
  4. Meillä syödään kyllä tosi hyvin. Inun ruokahalu on nyt vähän kasvanutkin kastraation myötä, pitää tarkkailla ettei liiaksi ala paino nousemaan. Enemmän meillä koirat on nirsoillut. Edesmennyt Nami saattoi olla miehen hoidossa koko mun viikonloppureissun ajan syömättä, ja kun tulin kotiin, niin juoksi kupille :D mamin tyttö oli. <3

    VastaaPoista
  5. Ruo-ka-halu-tt-o... ruokahaluttoMUUS? Ihan outo sana!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho. Teillä ei todellakaan sitten tunneta kyseistä tuntemusta! Toisaalta, hyvähän se on teille! :)

      T. Lilja

      Poista
  6. Joo, oon itekin vähän tämmönen mammantyttö, ja pidän itseäni vähän paastolla, jos emäntä lähtee johonkin reissuun. Sit kun emäntä tulee takas, juoksen kupille ja syön itseni ähkyyn =^^=
    - Lilli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä tuo on meidän Lil..-alkuisten kissojen juttu. Että syödään vaan kun emäntä on paikalla.

      /Lilja

      Poista
  7. Hugo laittoi nirsoiluvaiheen päälle heti Viktorin tultua taloon, jostain kumman syystä (hormonit, ehkäpä?). Lisäravinteetkin ovat alkaneet viime aikoina tökkiä pahemman kerran. Toivottavasti Hugo saisi vikan pentueen tehtyä pikaisesti jotta päästäisiin kastraatioon, jonka jälkeen ruokahalu toivottavasti paranee! Jade ei nirsoile ikinä (ennen raakailua nirsoili kyllä) ja Viktor nirsoilee ainoastaan maksaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei, pitäähän sitä osoittaa mieltään, kun perheeseen tulee uusi jäsen! Täysin ymmärrettävää!

      Siitä huolimatta toivomme Hugolla pikaista kastraatiota, että upea iskä pääsee nauttimaan herrasmiesvuosista.

      T. Lilja

      Poista
  8. Me kans nirsoillaan, jos mami on reissussa. Hoitolassa me syödään tosi huonosti mutta lyhyiden reissujen aikana kotona vähän paremmin. Ei se ruoka maistu niin hyvältä, jos joku muu kuin mami sitä antaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on mielenkiintoinen juttu, koska kaikki kolme muuta syövät hyvin riippumatta siitä, kuka ruoan tarjoilee. Abessinialainen kun on tunnetusti AINA ruoan perään...

      Meillä minä olen ainoa, joka oikeasti nirsoilen :)

      T. Lilja

      Poista
  9. Oi mamman tyttöä! Toivottavasti ruokahalu palaa mamman myötä.

    VastaaPoista
  10. Kyllä Ruffelle tulee aika usein syömättömyyttä ja sit tarvii vähän ruokahalulääkettä ettei poika aivan kuihdu! :) Onneksi nyt ei ole Ruffen kanssa ollut pitkään sitä, mutta kun Cocolla oli alku viikosta maha sekaisin niin ruoka ei maistunut ja piti hakea Cocolle sitä lääkettä :D Onneksi nyt taas ruoka maistuu mainiolta! Tuli muuten mieleen että Coco on kanssa aika kranttu eli ei suostu syömään mitään teollista ei sitten mitään.. Ainut mikä maistuu on possun sydän ja possun sydämen kanssa sekoitetut possun suikaleet...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä ruokahalulääkettä teillä on käytössä? Onko siitä apua?

      Poista
  11. Niin kauan kun kupissa on ruokaa ilman mitään kuitujauheita tai kalaöljyä niin kaikki käy, mutta jos näitä ilmaantuu ruokaan, voi kaikki jäädä syömättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyi, mitä kuitujauheita teille tuputetaan?

      Meiltä löytyy kupista raa'an lihan joukosta välillä pellavasiemenrouhetta tai chiarouhetta. Me ollaan jo totuttu siihen.

      Emäntä kokeili sekoittaa myös kalaöljyä ruokiiimme, mutta siinä meni meidän raja! Ei syöty. Aika pian öljy hävisi ruokakupista, onneksi.

      T. Lilja

      Poista
  12. Hopealusikalla käsin syöttäminen? Toimii joskus meillä kun on nirppanokkainen tuo kolli. Ja ehkä hieman liian aatelinen.....

    VastaaPoista
  13. En ole koskaan tarjonnut kissoille raakaa boileria, kun pelkään salmonellatartuntaa. Ehkä se on nykyään luotettavaa ja tarkistettua? Nirsoilu oli tavanomaista ennen sterilointia Ruskalle, joka ei koskaan syönyt märkäruokaa loppuun, näykki vain kastikkeita ja hyyteilöitä ja jätti lautaselle 2/3. Raksut olivat paremmin mieleen. Mutta annas olla kun leikattiin, sen jälkeen kaikki märkäruokakin käy merkistä riippumatta ja lautanen syödään viimeisä murua myöten ja nuollaan lopuksi putipuhtaaksi. Rauha taas on leikkaamaton mutta kova syömään - raksuja. Rauha ei edes pienenä pentuna alkanut syödä märkäruokia, lukuun ottamatta kermaviili-munankeltuaissekoitusta. Jotain kalaa hiukan maistoi. Raksuja ei voi pitää Rauhallekaan vapaasti esillä koko aikaa, muutenkin on pulska tyttö. Eikä muutakaan ruokaa, koska Ruska söisi sen.

    VastaaPoista