torstai 26. marraskuuta 2015

Lepohetkiä

Ruusu:
Rankan näyttelymatkan jälkeen ollaan levätty paljon. Maanantai meni täysin reisilleen ja nukuimme koko näyttelykolmikko melkein koko päivän läpi. Tiistaina ja keskiviikkona rupesi sitten päivärutiinit jo hieman normalisoitumaan.

Takan päällä oleminen on edelleen yksi parhaista paikoista olla. Sieltä näkee koko alakerran yhdellä silmäyksellä. Ja jos takaa on lämmitelty, paikka on myös ihanan lämpöinen.


Emäntä osti meille Lemmikkimessuilta tämmöisen uuden lepopaikan. Se on ollut meillä kaikille kovassa käytössä. Reunukset ja pieni katto tuovat turvaa ja pohjalla oleva karvapehmuste on mukava. Myös pesän koko on meille abessinialaisille juuri sopiva.


Tällä hetkellä Lilja on ominut pesän itselleen. Minä saan kiltisti odottaa vuoroani - ellen sitten änge mukaan väkisin.

Miten teillä on vietetty arkiviikkoa?

12 kommenttia:

  1. Onpa kiva pesä! Tuollaista en ole minä eikä emäntä nähnytkään. Tällä viikolla olen mm ollut töissä :) - Pepsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me nähtiin kuvia siitä, kun olit töissä. Oli varmasti tosi jännää!

      T. Ruusu

      Poista
  2. Me ollaan oltu kiltisti koko viikko eikä olla tehty ihmeempiä, mutta tänään joudun taas piikille onneksi se on viimeinen kerta... Ja huomenna on pikkuveljen syntymäpäivät! Hitsikun ollaan niin isoja ettei saada mitään kivoja petejä, meidän kivikiskin annettiin pois -Rufus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei. Piikit ovat ikävät, tiedän. Mutta synttärit ovat aina mukavat. Toivottavasti saatte paljon herkkuja syntymäpäiväjuhlissa!

      /Ruusu

      Poista
  3. Voi Ruusu kun sä oot söötti! Ja toi pesä näyttää tosi kivalta.

    VastaaPoista
  4. Kivan näköinen pesä! Lilja on siellä niin suloisena :)
    Me ollaan valvottu mamin työtöitä kun se on ollut kotitoimistolla ja sit me ollaan nukuttu. Kauheen pimeetä, ei ollenkaan aurinkoläikkiä oo näkyny.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Ihan järkyttävä pimeys on kaikkialla sekä ulkona että sisällä! Meilläkään ei ole näkynyt aurinkoa tänään lainkaan :(

      T. Ruusu

      Poista
  5. Nätti persoonallinen pesä, tähyilyikkunakin löytyy sopivalta korkeudelta! :) Meilläkin on mennyt lämpimästi ja muuten perus, paitsi ollaan alettu taas aktivoitumaan temppuilun osalta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kerrassaan hieno tähyilyikkuna ja tosiaan juuri sopivalla korkeudella. Kerran olen nähnyt Bertan juoksevan läpi tähyilyikkunasta, kun pesä oli lattialla. Se oli aika hauskan näköistä ja vaati Bertalta varmaan tarkkaa suunnittelua mistä kulmasta ikkunasta kannattaa juosta läpi.

      T. Ruusu

      Poista
  6. Hieno pesä kyllä. Ja hyvällä paikalla. Varmasti jää suosioon. :) Meidän viikko on mennyt Jacksonia hoivatessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Teillä onkin ollut tärkeä tehtävä Jacksonia hoitaessa. Paranemisterkkuja vielä tätäkin kautta!

      T. Ruusu

      Poista