maanantai 23. marraskuuta 2015

Yllätyksellinen Tallinna

Lilja:
Perjantaina emäntä raahasi meidät taas pois kotoota. Uutta tällä kertaa oli se, että matkustimme autossa tavallisen matkakopan sijasta Sturdissa. Siis kyllä, luitte oikein: Sturdissa! (Onneksi emännällä ja isännällä on farmariauto niin Sturdi ja kaikki näyttelytavarat mahtuivat...)


No sinänsä Sturdissa matkustaminen oli ihan mukavaa, koska tilaa oli tavalliseen kuljetusboksiin verrattuna enemmän ja matka kissanäyttelyyn Tallinnassa kesti normaalia pidempään. Tupla-Sturdin yhdessä päässä olimme Ruusu ja minä, ja Sturdin väliseinän toisella puolella matkusti Coco.
 

Matkalla oli mukana myös Ruusun veli Rufus. Rufus matkusti omassa kuljetusboksissaan.


Matkustimme Tallinnaan autolla ja Eckerö-lautalla. Matka kesti monta tuntia ja jouduimme jäämään yksin autoon koko lauttamatkan ajaksi.

Vihdoin perillä Tallinnassa kirjauduimme heti huoneistoomme, jossa meidät päästettiin vapaaksi. Asunto oli aika iso. Siinä oli kaksi makuuhuonetta, keittiö ja pieni olohuone.  Oli aika jännää tutkia uuden paikan tuntemattomia hajuja. Onneksi olemme etenkin Ruusun kanssa tottuneita matkaajia, joten uusi paikka ei meitä kovin paljon häkellyttänyt.


Seuraavana aamuna lähdimme näyttelypaikalle. Emäntä pystytti Sturdit meille nopeasti. Ruusu ja minä pääsimme omaan tuttuun Sturdiin, ja Cocolla oli Täplätytöiltä lainattu musta Sturdi käytössä.

Emäntä oli koristellut häkkimme oikein jouluisasti punaisin ja valkoisin fleecein sekä paristokäyttöisillä valosarjoilla. Kuulemma joulu on jo lähestymässä ja ensi viikonloppuna vietetään jotain adventtia. 


Harmi, että tämä jouluinen hiiri oli häkkimme päällä eikä sisällä. Olisi ollut mehuisa välipala...

--

Kokonaisuutena näyttely meni odotusten mukaisesti kahta yllätystä lukuun ottamatta.

Odotettua oli se, että minä ja Coco saimme viimeiset puuttuvat serttimme lauantaina ja valmistuimme International Championiksi ja International Premieriksi. Sunnuntaina kisailtiinkin sitten uusissa luokissa.


Ikävempi yllätys oli puolstaan se, että Ruusun punaisten abessinialaisten luokassa 5 oli serttikilpailu sekä lauantaina että sunnuntaina. Ruusu hävisi sertin molempina päivinä kauniille Gigille, jolla on abymaisen sirot ja pyöreät kasvonmuodot. Myös väriltään Gigi on Ruusua tummempi vaikka Gigin turkki onkin abessinialaiselle hieman pitkä.

Veikkaan, että emäntä otti serttimenetykset rankemmin kuin Ruusu. Onneksi Ruusulla ei kuitenkaan ollut valmistumispaineita Tallinnassa, koska hän valmistui International Championiksi jo syyskuussa Puolassa. Nyt täytyy vaan hakea Grand International Champion -titteliin oikeuttavat sertit pidemmän kautta eli tarvitaan yhteensä kahdeksan serttiä kuuden sijasta.


Ruusun serttihäviöt unohtuivat emännältä ainakin hetkeksi, kun Coco pääsi sunnuntaina tuomarin paras -valintojen ohi suoraan paneeliin. Kyseessä oli Cocon ensimmäinen paneeli ikinä, joten emäntä oli aluksi hieman hämillään tapahtuneesta.

Paneelissa Coco käyttäytyi kuin vanha konkari. Se seisoi kiltistä pöydällä ja antoi tuomareiden kosketella, nostella ja tutkia häntä.


Myös venytysasento onnistui hyvin assistentin kokeneissa käsissä.

 
Paneelin kaikki äänet menivät kuvassa olevalle tummalle eurooppalaiselle, joka kieltämättä oli kyllä kovin hieno. Kilpasiskoja paneelissa ei ollut kuin kaksi Cocon lisäksi.


Muistona nominoinnista ja paneelista Coco sai tämmöisen hienon mitalin. Kultamitalin arvoinen mutsi! Onnea Coco!

Summasummarun, emännällä oli hauska viikonloppu hyvässä seurassa ja hyvällä fiiliksellä. Tuttuja oli paljon, kun Tallinnan näyttelyissä yli puolet osallistujista ovat suomalaisia. Näyttelyn järjestelyt sujuivat suurimmilta osin hyvin, joitakin parannuskohtia lukuun ottamatta. Harkitsemme Tallinnaan tuloa joskus uudestaan.

Nyt väsyttää kovasti, ja aiomme Rusuun ja Cocon kanssa viettää koko maanantaipäivän nukkuen. Emäntä lähti jo töihin.

--
Thank you Tessa for photographing Coco in the panel!

18 kommenttia:

  1. Kannattaakin nukkua tänään noin rankan ulkomaanmatkan jälkeen! Taisi olla kiva reissu? Ps. tuo hiiri näyttää makoisalta! - Pepsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nukkuminen on kyllä ehdottomasti tämän päivän sana!

      Jos olisin syönyt tuon hiiren ja se olisi ollut oikea hiiri, olisin nukkunut Sturdissa myös koko viikonlopun yrittäen sulatta ylenpalttista syömistäni :)

      /Lilja

      Poista
  2. Se tumma "burma", taitaa olla eurooppalaistyttö Simmeli. Viikonlopun kastraattinaaraiden tupla-BIS. ;) Onnea uusista titteleistä ja yllätysnominoinnista! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä onkin - kiitos Tanja. Emäntä oli vaan niin tohkeissaan siitä, että Coco pääsi paneeliin, ettei edes tajunnut katsoa sitä tummaa kaunokaista kunnolla ja yritti nyt huonosta kuvasta arvaamalla arvata kissan rotu :)

      T. Lilja

      Poista
  3. Voi Ruusu! Ihan tyhmästi kävi.
    Cocolle sen sijaan isot isot onnittelut, paneelipaikka on tosi hieno juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se Ruusu kovin masentunut osannut olla, kun se sai makoilla Sturdissa loppupäivät. Tyhmää se kuitenkin oli, koska nyt Ruusu joutuu menemmään uusiin näytelmiin aiottua enemmän...

      Coco-äippä on mahtiäippä! Se on niin lunki kastraatti nykyään, että pärjää kuningattaren elkein myös uusissa tilanteissa kuten sunnuntain paneelissa <3

      /Lill-jukka

      Poista
  4. Harmi, ettei tullut Ruusulle sertiä! Mutta kiva, että oli muuten hyvä reissu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmitti kyllä emäntää jonkun verran, mutta reissu oli muuten kuulemma oikein hyvä!

      T. Lilja

      Poista
  5. Te ootte niin rentoja reissaajia :) Onnittelut Cocolle menestyksestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Coco ja Rusuu ovat rentoja reissaajia. Minä kyllä stressaan hieman, tai olen ainakin äänessa koko ajan ja kerron mielipiteeni.

      /Lilja

      Poista
  6. Onnea valmistumisista ja paneeliin pääsystä!! :) Harmi kun Ruusu ei saanut sertejä, aika suolaa haavoihin tuo maininta "no cert." :D Eihän sitä yleensä mainita vai?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista Piivi!

      Ei ole aiempaa kokemusta sertittä jäämisestä, joten emme myöskään tiedä onko maininta "No cert." jokakertainen tapa - saattaa hyvinkin olla... Meille olisi kyllä riittänyt tieto EX2, ilman erillistä mainintaa, ettei serttiä annettu.

      Mutta, mutta.. Toisen epäonni on toisen onni. Parempaa onnea siis ensi kerralla! :)

      Poista
  7. Selvästi ollu mukava reissu, harmi, että Ruusun serti jäi puuttumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, semmoista sattuu, Pena. Reissu oli kiva kaikesta huolimatta ja menestyväthän kuitenkin Lilja ja Coco :)

      T. Ruusu

      Poista
  8. Onnea Coco! Paneeliin pääsy on hieno saavutus. Simmeli tosiaan on tuo Euro kuten Tanja tuolla yllä kertoikin. Simmeli viettää kaikki näyttelypäivät leipomalla isäntänsä sylissä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että emäntä on kerran aiemminkin sekoittanut Simmelin johonkin ihan toiseen rotuun. Hyvä, että paremmin tietävät korjasivat silloin kuten nytkin emännän töppäyksen :)

      Cocon paneeliin pääsy oli kyllä iso yllätys emännälle. Hienoa Coco!

      T. Lilja

      Poista
  9. Onnea Cocolle paneelipaikasta vielä kerran! Mulla on sellainen olo, että en olisi aiemmin nähnytkään Cocoa näyttelyssä ja nyt kun näki, niin heti mennään paneeliin. :) Seuraavaksi taidetaan sitten törmäillä jo Karkkilassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, en minä yhtä usein ole ollut näyttelyissä ainakaan Ruusu ja Liljaan verrattuna. Onneksi. Kuulemma ensi vuonna joudun olemaan enemmän varsinkin syksyllä, kun Liljan ja Ruusun on tarkoitus saada karvavauvoja. Paneeli tuo oli minullekin ensimmäinen vaikka emäntä kehui minua konkariksi. Karkkilassa siis nähdään!

      T. Cooc

      Poista