perjantai 26. helmikuuta 2016

Vaaleanpunaisia siteitä ja sydämiä

Ruusu:
Kiitos vaan kysymästä, minulla menee olosuhteet huomioiden ihan hyvin. Arvaten saatte uutta raporttia voinnistani.


Keskiviikkona emäntä vei minut haavakontrolliin Viikin Pieneläinklinikalle. Vietin koko päivän sairaalan kirurgianosastolla, koska minulla ei ollut omaa aikaa ja minut tarkistettiin muiden potilaiden välissä. Se ei minua haitannut, koska olen reipas tyttö.

Eläinlääkäri avasi molemmat sidepaketit ja totesi haavojeni parantuvat hyvin.

Ote käyntikertomuksesta 24.2.2016:
"Vasemman takajalan amputoidun varpaan kärjen ihoalue oli siisti ja rauhallisen näköinen. Vasemman etujalan haava oli myös siisti ja rauhallisen näköinen. Haavasta oli tullut hieman kudoseritettä, joten haava huuhdeltiin suolaliuksella."
Tarkastettuaan haavat eläinlääkäri laittoi minulle uudet siteet molempiin jalkoihin. 


Ensimmäisellä kerralla minulla oli keltaiset siteet, joissa oli vihreitä onnenapiloita. Nyt sain pinkit siteet, joissa on sydämia. Eivätkö olekin hienot?

Eläinlääkäri sanoi, että minun pitää jatkaa antibioottikuuria seuraavaan haavakontrolliin saakka ja tassut on tarkoitus pysyä paketissa siihen saakka. Haavakontrolliin sain ajan vasta ensi viikon tiistaille. Jos kaikki on silloin hyvin, lääkäri poistaa tikit.


Emäntä on itse ollut flunssassa ja tehnyt töitä kotoota, joten olen saanut paljon seuraa. Emännän ollessa kotona ja voidessaan tarkkailla minua taukoamatta, olen saanut olla ilman kauluria.

Olen antanut siteiden olla rauhassa, mikä kuulemma on jotenkin ihmeellistä, koska normaalisti kissat ja koirat yrittävät repiä ne pois. Minua ei kuitenkaan siteet kiinnosta. Joskus ravistan erityisesti takajalkaa siihen malliin, että emäntä pelkää sidetupon irtoavan. Siksi hän on kehittänyt takajalkaani sidesuojan lasten puuvillasukkahousuista. Etujalan side on jo eläinlääkärillä sidottu rinnan ja selän ympäri.

Se, että minulla ei ole kauluripakkoa paitsi silloin kun emäntä ei ole kotona, on ihanaa. Kyse on molemminpuolisesta luottamuksesta minun ja emännän välillä. Minulle kaulurittomuus tarkoittaa mielenterveyden säilyttämistä, kun pääsen peseytymään ainakin niiltä osin, kun ei ole siteitä tai toipilaspukua peittämässä karvaani.


Toipilaan kuuluu nukkua paljon ja sitä neuvoa olen seurannut tarkasti. Suurimman osan päivistä olen viettänyt joko emännän vieressä nukkuen tai sitten olen ryöminyt lempparipetiin tai igloon nukkumaan.

Koska en ole osoittanut kiinnostusta siteisiin, olen saanut tepastella jonkun verran vapaana ilman kauluria. Se on edesauttanut mieluisten nukkumapaikkojen löytämistä. Isäntä on myös sanonut, että pieni liikkuminen on hyväksi aineenvaihdunnan ja toipumisen kannalta.

Toipumiseni alussa minulla oli vaikeuksia käydä asioilla pissalaatikossa, mutta nyt sekin puoli onnistuu hyvin. Ehkä juuri tuo liikkuminen ja aineenvaihdunnan parantuminen on siihen auttanut sekä se, että saan tarvittaessa apuja kiipeämään laatikolle, kun emäntä on kotona. Mielestäni on kuitenkin vitsikästä, että minun onnistunut pissaaminen ja kakkaaminen on nykyään ilon aihe isännälle ja emännälle.


Että tämmöistä minulle kuuluu. Olosuhteisiin nähden hyvin. Kiitos teille kaikille ihanista tsemppiviesteistä sekä täällä blogissa että Facebookissa!

Ps. Haluaisitko kirjoitaa nimmarin tai viestin pinkkiin sydänsiteeseeni? Tee se jättämällä kommentin alle!

41 kommenttia:

  1. Säteeltä ihan ehdottomasti iso sydän siteen sydänten lisäksi! Olipa ihana kuulla, että paraneminen on vauhdissa ja jaksat tsempata noin hienosti!

    VastaaPoista
  2. Nimmarit meiltä molemmilta. On sulla rankkaa. Parane pian ihana Ruusu!! - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
  3. Mintulta ja Almalta pikaista paranemista Ruusulle ja hieno juttu että paraneminen edistyy <3

    VastaaPoista
  4. Voit sanoa isännälle ja emännälle, että halvat huvit. Ajattele kuinka vähällä voit tehdä heidät onnellisiksi. Tervehtymistä edelleenkin reippaalle Ruususelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Pissii ja kakkaa niin ihmiset ovat iloisia :)

      /Ruusu

      Poista
  5. Mukava kuulla, että olet paranemaan päin, minulta ainakin saa terkut kirjoittaa siteeseen :)

    VastaaPoista
  6. Korjattuna :)

    Hienoa, että paraneminen edistyy ja olet ollut noin reipas. Ihmisillä on joskus kummat ilonaiheet :)

    Tsemppiä isolla sydämellä ♥ t. Alex

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Outi ja Alex. Olette ihkuja! ♥ ♥

      T. Ruusu

      Poista
  7. Kiva kuulla, että paraneminen on lähtenyt hyvin käyntiin. Meidän nimmarit saa laittaa sydänsiteeseen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos nimmareista Sodia ja Olga! Olette söpöjä ♥ ♥

      T. Ruusu

      Poista
  8. Voi kamaluus mikä onnettomuus! Mutta onneksi paraneminen on hyvässä vauhdissa ja siteet kivoissa kevätkuoseissa. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä Sitruuna. Oli kyllä vähän turhan kamala loukkaantuminen. Mutta nyt ollaan jo parantumaan päin!

      T. Ruusu

      Poista
  9. Voi sua pikkuista, näyttää niin valtavan isoilta nuo siteet. Kiva kuulla, että toipuminen on lähtenyt hyvin käyntiin.
    -ihminen

    Me halutaan kirjoittaa sun sydänsiteisiin näin: "We love you!"
    -Pena ja Punkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jess! Rakkaimmat terkut tulevat aina teiltä, Pena ja Punkku :)

      Paranemisia myös Penalle!

      /Ruusu

      Poista
  10. Voi Ruusu <3 tarmokasta ja hyvää parantumista sulle! Olet niin reipas pikku potilas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusu-reipas on mun toinen nimi :)

      Kiitos Ana.

      T. Ruusu

      Poista
  11. Ihanaa että sinulla menee sujuu paraneminen noin hyvin, jatka samaan malliin! Terkkuja Lempiltä ja Liekiltä <3

    VastaaPoista
  12. Tsemppinimmarit meiltä kaikilta ;) Ehkä vain isoilta tytöiltä Karamelli, Cassia ja Cinna. Ja jos mahtuu, pennuilta kans, vaikka 6B ;)
    Kyllä oot tosi reipas! Ihmetellään kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kaikkien nimmarit mahtuvat, kun sidepaketti on niin iso ja paketteja on kaksi :)

      T. Ruusu

      Poista
  13. Tosi ihanaa, että paraneminen on lähtenyt hyvin käyntiin ja että Ruusu osaa olla jo kiltisti siteiden kanssa ja muutenkin muistaa huolehtia riittävästä levosta! :) Kuulostaa silti aika haasteelliselta, että viikon verran paketin pitäisi pysyä paikoillaan. :D Toivottavasti pysyy! Kaunis on paketti, täältä suunnasta haluttaisiin lisätä siihen lisää sydämiä kun Ruusu on niin ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piivi! Kyllä siteet ovat toistaiseksi pysyneet hyvin päällä!

      /Ruusu

      Poista
  14. Ruusu ooot niin söpö pedissä jalka paketissa <3 Paljon paranemisia sulle kyllä sä jaksat ihan varmasti noiden siteitten kanssa. Toivottavasti saat tikit nopeasti pois!

    VastaaPoista
  15. Mesi, Sipi, Jónsku ja Pualu-täti nimppaavat sydämet suloiselle Ruusulle pikapikaisiin paranemisiin ja elämäniloa kotiväelle <3 Kevät on tulossa! Ja kesä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos teille kaikille Mesi, Sipi, Jónsku ja Pualu! Lilja-kaverilla on jo kevättä rinnassa vaikka se on pillereillä. Minä keskityn nyt ensin paranemiseen ja nautin keväästä sitten :)

      T. Ruusu

      Poista
  16. Kiva kuulla, että Ruusu voi hyvin. :)Toivotaan että paraneminen jatkuu myös hyvin. :) Hienon paketin ainakin Ruusu ainakin sai!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria viestistäsi. On se paketti hieno. Mun lemppariväri (pinkki) ja vielä sydämet päälle :)

      /Ruusu

      Poista
  17. Joo, kirjotettais sun siteisiin näin: Täpäkkä typy, katu-uskottava ja söpö. Tsempit! t. Sulo ja Namu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno viesti siteeseen laitettavaksi. Kiitos Sulo ja Namu!

      /Ruusu

      Poista
  18. Täällä tervehtivät Ruusua kolme hännätöntä kisua, Fanny, Maija ja Pena. 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Fanny, Maija ja Pena! Olette ihania töpöhäntöjä ♥ ♥ ♥

      T. Ruusu

      Poista
  19. Meidän nelikko tahtoo kanssa kirjata nimmarit: Girlpower Ruusa, sitä sussa on ! Lovee Triolalta ja Nisulta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusu, Ruusu. Hidisin typo :D

      Poista
    2. :) Ei haittaa pienet typot. Kiitos ihanista terkuista! ♥

      /Ruusu

      Poista