maanantai 21. maaliskuuta 2016

Silmäpotilas fysioterapiassa

Ruusu:
Maanantaina kävin emännän kanssa fysioterapiassa. Syy fyssarikäyntiin oli se, että pidän istuessani tassuani aina välillä hassusti ilmassa. Näin:


Ei sillein, että ontuisin, mutta kun en vaan jaksa pitää tassua aina maassa.

Alunperin tämän blogikirjoituksen piti kertoa fysioterapiasta, mutta nyt aihe muuttui, koska olinkin fysioterapeutille saapuessani silmävammainen. Emäntä pudistelee päätään ja kutsuu minua tapaturma-alttiiksi abessinialaiseksi...

Sattui nimittäin niin, että olin niin villinä kuljetuskassissa, että loukkasin silmäluomeni. Emäntä ei edelleenkään ymmärrä, miten se tapahtui. Kun hän laittoi minut kassiin, silmä oli kunnossa, ja kun tulin ulos kassista fyssarilla, silmäni oli veressä.


Myönnän, että luulin hetken, että minut viedään taas Viikkiin, jossa minut rauhoitetaan ja herätessäni jalat ovat taas paketissa. Siksi tein kuperkeikkoja kassissa. Emäntä arvelee, että siinä yhteydessä loukkasin itseni.


Ei silmässä paljon verta ollut, mun sen verran kuitenkin, että se näytti pahemmalta kuin oli. Emäntä puhdisti silmäni fyssarilla ja he huomasivat, että oikeassa silmäluomessani oli noin millimetrin kokoinen viiltohaava. Haava ei kuitenkaan vaivannut minua, joten pidimme fysioterapiatunnin, kuten oli sovittu.


Tuossa se vekki näkyy vähän paremmin. Silmäluomi on nyt hieman turvoksissa, mutta muuten ei ole mitään hätää.

Emännän kanssa käytiin fysioterapian jälkeen tarkistamassa, että silmä muilta osin oli kunnossa. Jotain keltaista mönjää sain silmään ja sitten eläinlääkäri sanoi, että kaikki on kunnossa.


Antibioottisilmätipat sain kuitenkin varmuuden vuoksi. Aamuin illoin silmän pesu ja tippa perään, ettei silmä vahingossa tulehtuisi.


Vink, vink. Kumpi se kipeä silmä olikaan?

Osaatteko tekin vinkata silmillä näin viettelevästi?

32 kommenttia:

  1. Eikä?! Siis ei kukaan osaa oikeasti silmiä tuolla tavalla vilkutella! Pikaista paranemista sinne.

    VastaaPoista
  2. Voi sua hupsua, ei saa tolleen siellä riekkua, että menee silmäluomikin verille! Ihana silmänvilkuttelija olet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen hyvä iskemään silmää :) Luomen telominen oli kyllä vähän turhaa, myönnän.

      /Ruusu

      Poista
  3. Paranemisia sinne taas! Koitahan olla vähän rauhallisemmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jessi! Kovasti yritän olla rauhallinen, mutta kun tassuja vaan kuumottaa niin kovasti...

      /R

      Poista
  4. Siitä fysioterapiasta olisi kiva kuulla mitä sinä siellä teet? Minä osaan vilkuttaa silmää toisella silmällä - Pepsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerron fyssarikäynnistä kyllä pian. Sain paljon kotiläksyjä!

      /Ruusu

      Poista
  5. Voi tuota Ruusua! Meillähän muuten Ruska istuu samaan tapaan (tosin vaihtelee nojattavaa tassua ja vetää sen todella tiiviisti kroppaan kiinni, nojaa tassulla polveensa), se sattuu vain olemaan sille tyypillinen tapa istua - toki teillä asia on eri kun asia on ilmestynyt onnettomuuden jälkeen. Paranemisia teille!

    VastaaPoista
  6. No voi ei. Onneksi ei kuitenkaan käynyt pahemmin. Mutta mikä hieno kauluri sinulla oikein on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se ole kauluri, se on mun hienot valjaat! Höpsö.

      /Ruusukkainen

      Poista
  7. Voi Ruusu sun kanssa! :D Koitas kanavoida sitä energiaa johonkin rakentavampaan, kuin tapaturmailuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin sanoo emäntäkin, mutta enhän minä tahalteen.. :)

      /Ruusu

      Poista
  8. Ei ole todellista! Onko sulla Ruusu nyt ooooikein pitkä maanantai, kun ei mikään meinaa mennä kunnolla? :D

    VastaaPoista
  9. Voi Ruusu, miten sä nyt tolleen joudut kokoajan lääkärille.. Ettet vaan ois ottanu Ruffesta mallia.. :--D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä tajuuuu! Kokoajan lekurilla. En tietoisesti ole ottanut kenestäkään mallia... :(

      /Ruusu

      Poista
  10. Voi Ruusu sun kanssas! Nyt vähän varovaisemmin, höpsy :)
    Sun ilmeet on kyllä mahtavat, niin ja silmänisku.

    VastaaPoista
  11. Hienot silmäniskut. Mutta eikö se ole niin, että prinsessa ruususten pitäsi olla vähän rauhallisempaa sorttia? Ei tosin paljoa näy tuo silmävekki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ne kaikki rinsessat rauhallisia ole. Silmävekki on parantunut hyvin ja antibiootitkin lopetettiin jo. Olen vaan semmoista sorttia, että minulle sattuu ja tapahtuu...

      T. Ruusu

      Poista
  12. Voi Ruusua, kylläpä nyt pientä koetellaan ♥ Mitä fyssari sanoi tassusta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän koetellaan sekä minua että emäntää... ja isännän lompakkoa :)

      Fyssari sanoi, että lihakset vasemmassa taka- ja etujalassa ovat surkastuneet, kun jalat olivat paketissa pari viikkoa. Nyt saatiin kotijumppatehtäviä, että vahvistettaisiin lihaksia. Emäntä kirjoittaa fysioterapiatreeneistä lisää, kunhan ehtii!

      /Ruusu

      Poista
  13. Ruusu sun täytyy nyt rauhoittua, että pysyt yhtenä palasena! Voi sua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä emäntäkin sanoi. Että haluaisi mielellään yhden kissan yhdessä palasessa :)

      /R

      Poista
  14. Voi Ruusu-parka, on kyllä tosi mälsä tuuri nyt osunut abylle! :( Osasiko fyssari sanoa syytä tassun nostelulle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osasi se. Se oli tosi kiva fyssaritäti. Se sanoi, että lihakset vaan ovat surkastuneet ja siksi käytän mieluummin vahvempia jalkojani. Sain paljon nameja, kun treenattiin vasempia tassuja.

      T. Ruusu

      Poista
  15. Voi hitsit, kyllä suo nyt Ruusu koetellaan! Onneksi on silmä alkanut parantumaan ja jumppaohjeitakin saatu niin josko se siitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti paranemaan päin. Lupaan yrittää olla rauhallisemmin.

      /Ruusu

      Poista
  16. Voi sun.. höh! Tekevälle sattuu?

    VastaaPoista