sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Näyttelykuulumisia

Ruusu:
Kuten emäntä tuossa edellisessä postauksessa avullani selostikin, minut on vihdoin laskettu takaisin näyttelyradoille sitten loukkaantumiseni. Kolme viikonloppua sitten olin TICA-näyttelyssä Kotkassa ja tänä viikonloppuna olin ERY-SYDin näyttelyssä Hyvinkäällä.


Ihan huononsti paluuni ei mennyt – ainakin, jos ruusukkeiden määrää lasketaan.


TICAssa pääsin viikonlopun kaikkiin yhdeksään finaaliin ja sillä tasaisen varmalla suorituksella voitin pistemäärällä koko näyttelyviikonlopun aikuisten leikkaamattomien kissojen sarjan (Best of Best Cat). Emäntä oli enemmän kuin yllättynyt ja tietenkin todella iloinen puolestani.


Hyvinkäällä meni myös ihan kiitettävästi. Hieman minua (kuten emäntääkin) jännitti mutta tuomarin pöydällä käyttäydyin tosi hyvin. Isakov-tuomari piti minusta kovasti ja kehui useaan otteeseen turkkini kiiltävää kuntoa.


Mutta sitten meillä menit sukset ristiin Isakovin kanssa, kun hän erehtyi vetämään minua hännästä. Siis kuka järkevä ihminen nyt vetää kissaa hännästä?! Mä vaan kysyn. Huomatkaa minun hämmästyneen närkästynyt ilme.


Sitten katsotiin pääni profiilia puristamalla kaulasta ja roikoteltiin vähän lisää. Roikuttamisen yhteydessä yritin antaa Isakoville tassusta, mutta hän väisti salakavalasti. Sen jälkeen Isakov ei ehkä enään tykännyt minusta niin paljon. En ainakaan päässyt jatkoon.


Sanoin emännällä, että nyt minulle riitti! Mutta hän ei vielä halunnut päästää minua pois. Onneksi pääsin sentään takaisin emännän syliin.

Lauantaina saadulla sertillä valmistuin Grand International Championiksi.

Sunnuntaiksi olin ehtinyt nollata lauantaiset tunteet ja voitin uudessa kilpailuluokassani sertin ihanalta Kiipiltä. Olemme kuulemma todella kauniita molemmat, eivätkä meidän emännät osanneet etukäteen arvata kummin päin serttikilpailu kääntyisi. Tapaamme Kiipin kanssa uudestaan ensi viikolla ISROKin näyttelyssä, jolloin kilpailu voi mennä juuri toisin päin.

Sunnuntaina olin myös punaisten abessinialaisten värin paras.


Näytelmissä oli mukana myös Lilja ja Coco. Lilja oli oma rento itsensä ja patsasteli kiermurrellen emännän sylissä, kun he odottivat vuoroaan tuomarille. Molempina päivinä Liljasta tykättiin kovasti. Etenkin kasvot ja pään muoto oli tuomareiden mieleen ja hän olikin sinisten abessinialaisten värin paras sekä lauantaina että sunnuntaina. Sen sijaan Liljan aluskarvan kylmä väri rokotti sen verran, ettei häntä valittu paneeliin.


Myös Coco vilvotteli tottuneesti emännän sylissä omaa tuomarivuoroaan odottaen. Lauantaina Coco sai sertin ja valmistui Grand International Premieriksi. Sunnuntaina tuli myös sertti sekä voitto hyvin harvinaisessa beige-abessinilaisten kastraattien värin paras -kilpailussa.


Tähän kuvaan onkin mukava lopettaa tämä postaus.

Ylhäällä vasemmalla pienet vihreät ja vaaleanpunaiset värin paras -ruusukkeet Hyvinkäältä. Isot ruusukkeet oikealla ovat TICA-näyttelystä, josta alempi ruusuke on Best of Best Cat -voittoruusuke. Nauhat ovat myös TICAsta, yksi jokaisesta finaalisijoituksesta. Kymmenes nauha on Liljan, joka sijoittui yhdessä Allbreed-ringissä kymmenenneksi.

Ensi viikonloppuna on sitten uudet kilpailut Leppävirrassa. Sitä ennen vietetään leppoisaa viikkoa kotoillen.

Mitä teillä on suunnitelmissa alkavalle viikolle?

18 kommenttia:

  1. Huikeaa menestystä! Onnittelut teille ihanat!

    VastaaPoista
  2. Onnea näyttelymenestyksestä! :)

    Ihan aiheesta Ruusu närkästyi, onhan hännästä vetäminen nyt kertakaikkisen pöyristyttävää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! Ja niin on kertakaikkiaan pöyristyttävää vetää HÄNNÄSTÄ!!

      T. Ruusu

      Poista
  3. Hienosti on mennyt! Onnea suorituksista, kaunokainen!

    VastaaPoista
  4. Onnea, Ruusu, Lilja ja Coco! Onnittelut myös emännälle hienoista kissoista.

    VastaaPoista
  5. Onnea menestyksekkäistä näyttelyistä! :)
    Se on aina kivaa, kun tulee vp-kilpailu! Somaleilla väristä riippumatta vp on harvinaista herkkua, joten siitä osaa aina olla innoissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pajunkissa. Punaisissa abyissa vp on edelleen harvinaisuus, beigeissä sitä ei juurikaan saada ikinä. Sen sijaan sinisiä abyja on tällä hetkellä todella paljon, ja esim. sunnuntaina Hyvinkäällä aikuisilla ja junioreilla oli ihan omat vp:t. Riistoja taas on aina, joten heille vp on jo lähes arkea :)

      /Ruusukkainen

      Poista
  6. Tehän ootte tyhjentäneet niin sanotusti pajatson, onnittelut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihih. Kyllä TICA-näyttelyssä Kotkassa näin taisi tapahtua. FIFé-näyttelyssä viime viikonloppuna jäi vielä jotain muillekin :)

      T. Ruusu

      Poista
  7. Onnittelut näyttelymenestyksestä ja erityisonnittelut Ruusulle! Hieno paluu näyttelyihin.

    VastaaPoista