torstai 4. elokuuta 2016

Loma ja Tirrinsaaren retki

Lilja:
Emäntä on lomalla. Ennen lomaa oli kuulemma tosi kamala kiire, ja loman kaksi ensimmäistä viikkoa hän jätti meidät yksin kotiin hoitajan kanssa. Tästä syystä blogin päivityksessä on ollut lähes kuukauden tauko. Hävetköön!

Nyt on emännän ja isännän loman puoliväli ja ollaan mökillä koko kööri. Bertta oksensi ja pissasi automatkalla mökille, mutta nyt kaikki on kunnossa. Viihdytään hyvin, kun saadaan olla koko nelikko aittarakennuksessa, jossa on kissaluukku ja vapaa pääsy ulkotarhaan.

Tänään meidät vietiin veneellä autiosaarelle.


Emännän ja isännän kauniina ajatuksena oli, että saisimme olla vapaana saaren luonnossa. Ihan kiva ajatus, mutta minua kyllä hieman pelotti. Bertta ja Coco ovat olleet saaressa aiemminkin. Ruusu kirmasi saaren luonnossa ikionnellisena.


Minä sen sijaan olin varuillani ja tutkailin uutta maastoa erityisen varovasti. Puhuin emännälle jatkuvasti.


Mihin minut on tuotu? Ihmettelen vaan.


Ruusu sen sijaan rakasti vapaanaoloa ja kirmasi pitkin pientä autiosaarta koko sydämensä kyllyydestä. Hän hyppi ja pomppi kiveltä kiveltä ja juoksi pienen saaren yhdestä päästä toiseen.


Välillä kävimme Ruusun kanssa tutkimassa ihan uusia paikkoja. Muut kissat (Bertta ja Coco) sekä isäntä katsoivat peräämme – minne hävisimmekään?


Kotimatkalla ukkonen yllätti meidät. Bertta piiloutui soutuveneen penkin alle.

Summasummarum: Saaressa vierailu ei vältämättä ole minun juttu ja jään mieluummin kotiin ensi kerralla. Kaikki kolme muuta tykkäsivät ja nauttivat.

Tykkäisitkö sinä venematkasta ja saaressa vapaana olemisesta?

21 kommenttia:

  1. Rauhoittava puheyhteys täytyy pitää. Ettei isäntä tai emäntä pingo karkuun ja eksy luontoon. Ihmiset ovat joskus höpsöjä. Ruusu on yhtä rempseä kuin sateen kanssa: sekaan vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa Blitzmadchen. Viiltävä analyysi tilanteesta. Ihmiset pinkoivat karkuun ja olisivat eksyneet, jos en olis pitänyt heitä ruodussa!

      T. Lilja

      Poista
  2. Autiosaari elämää! Ihanaa! Oliko teillä eväät mukana? Siitä veneilystä en kyllä tykkää ja että vielä ukkonenkin siihen samaan; kuolisin pelosta! - Pepsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut eväitä mukana tällä kertaa. Ihmisillä oli kirjat mukana, mutta eiväthän he niihin voinut tuijottaa, kun piti paimentaa meitä. Ruusu meinasi pari kertaa kiivetä puuhun, mutta onneksi ihmiset estivät. Olisi muuten voinut tulla pitkä ilta sateessa, kun odotellaan Ruusun tuloa alas...

      /Lilja

      Poista
  3. Onpas teillä ollut kivan kuuloinen saarireissu :)
    Mutta...mikä on saari? Ei me ehkä tykättäis, kun ei olla totuttu tuohon ulkoilmelämään juuri yhtään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saari on semmoinen, jossa on vettä jokapuolella ympäri. Ihmisten jekku siinä on se, että saamme olla saaressa vapaana, kun ei me uimalla yritetä pakoon. Tosin Bertta piiloutui kivirytäkön alle, kun piti lähteä. Emäntä ei meinannut saada häntä kiinni. Että kyllä se pakoilu onnistuu vaikkei uimisesta niin tykätäkään :)

      /Lilja

      Poista
  4. Oi mikä ihana elämysretki, ainakin Berttalle, Cocolle ja Ruusulle. Ehkä Liljallekin jäi retkestä jotakin mukavaa, vaikka ihmettelemistä olikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli kyllä vähän ihmettelemistä. Alkuun kävelin ihan kyyryssä ja pikkuisena. Sitten ryhdistäydyin ja mau'uin emännälle.

      /L

      Poista
  5. Hienoja kuvia! Oiva tykkäisi varmasti saaressa vapaana juoksemisesta, mutta veneessä saattaisi olla epämiellyttävän kiikkerää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kas Kissaa! Juu, ei se veneily ole se juttu vaan saaressa vapaana juoksenteleminen :)

      Poista
  6. Oi mikä seikkailu! Olette rohkeita - ihan jokainen.

    VastaaPoista
  7. Me kyllä haluttais päästä tollaseen saareen juoksentelemaan! Ensin tarvittais vaan paatti, joku joka osais ajaa sitä paattia, ja sitte se saari...
    -Pena ja Punkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ei saarelle pääse ilman paattia, ellei sitten uimalla. Mutta siihen me ei ryhdytty eikä ryhdytä.

      /Lilja

      Poista
  8. Henkilökunta on joskus miettinyt vastaavaa, että olisi kiva viedä pojat saareen, jossa saisivat olla ihan itsekseen vapaana - ei kyllä ole sellaista saarta tiedossa. Mutta todellisuus on kyllä se, että Mauno rakastaa ulkoilua niiiiiin paljon, että tuskin antaisi ottaa itseään enää kiinni vapauden jälkeen vaan jäisi sinne saareen elämään... Eppu taas luultavasti roikkuisi henkilökunnassa kiinni eikä uskaltaisi liikahtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä tuo on aina riski, jonka ihmiset ottavat päästäessään meidät vapaaksi. Tosin minä, Ruusu ja Coco annamme kyllä ottaa kiinni, mutta Bertta on eri asia. Nytkin, kun olimme lähdessä takaisin, Bertta juoksi karkuun ja meni piiloon.

      T. Lilja

      Poista
  9. Saariseikkailu! Voi Liljaa. :D Meillä kisut eivät varmaan tykkäisi ainakaan venematkasta, mutta saari saattaisi olla kiehtova.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi meidän venematka oli kovin lyhyt. En mäkään siitä veneilystä niin tykkää, kun on vettä joka puolella ja venekin on kovin pieni.

      /L

      Poista
  10. Mun kissa Miuli, pääsi aikoinaan meidän kanssa viikonlopuksi saareen. Mun äiti ja vaari vietti sen viikonlopun kävellen kissan perässä tikapuiden kanssa.

    Ei ehkä ihan sitä, mitä olivat viikonlopulta odottaneet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha.. :D Juu, ei varmaan ollut niin kiva juttu ihmisille. Pari kertaa Ruusu ja Bertta meinas kiivetä puuhun, mutta emäntä ja isäntä sai yritykset estettyä. Lopulta Ruusukin tajusi, ettei puihin ole menemistä.

      T. Lilja

      Poista
  11. Iiiik paljaat ihmisjalat -palelee jo pelkkä kuvan näkeminen!
    Mutta kissojen kuvien näkeminen ei palele yhtään <3

    VastaaPoista