maanantai 2. tammikuuta 2017

Kakkajuttuja

Ruusu:
Kuulkaas lapsokaiset, nyt on semmoinen juttu, että äiti opettaa teille potallakäymisen. Olitte kuulemma viime viikolla paskonnut sohvan alle ja osittain seinällekin. Emäntä ei ollut ihan tyytyväinen puhumattakaan isännästä, joka sai siivota jälkenne.


Viime viikkoisen tapahtuman jälkeen teille on laitettu esille yhteensä viisi vessaa. Siis viisi vessaa yhdessä pienessä huoneessa! Näiden lisäksi huoneessa on minun aikuisten vessa. Luulisi teidän tarkenevan.

Kolmessa vessassa on paakkuuntumatonta hiekkaa, jota teillä on ollut käytössä alusta alkaen. Uusissa vessoissa on yhdessä pellettejä ja toisessa puupohjaista, kevyesti paakkuuntuvaa ÖkoPlussaa. Näin siksi, että emäntä päätti kasvattajan rohkaisusta kokeilla, jos joku muu materiaali tuntuisi mielestänne käytettävämmältä kuin tavallinen paakkuuntumaton kissanhiekka. Senkin krantut söpöysryökäleet.


Otapa tuosta mallia Jade! Todistettavasti kaksi sisarustasi osaa jo potallakäymisen salat. Ykköset ja kakkoset tehdään kissanhiekkaan, ei parketille!


Nyt mä näytän vielä omassa vessassani kuinka tehdään: Ensin vessassa kaavitaan hiekkaan kuoppa. Kuopan päälle asettaudutaan ja tarpeet tehdään kuoppaan. Lopuksi kuoppa peitetään ihan oman ja muiden hygienian takia ja siksi, ettei sieltä haisisi ihmisten neniin.


Lopuksi vessasta noustaan ylös siten, että hiekkaa tulisi mahdollisimman vähän pois laatikosta. Aina se ei ole helppoa ja minullakin jää joskus hiekkaa nenänpäähän. Nenänpäähän juuttuneet hiekat irtoavat parhaiten ravistelemalla päätä.

Nonnis. Opitteko tuon nyt kerralla? Sovitaanko, ettei ainakaan parketille ja seinille paskota? Jookosta.

Ps. Tämän blogikirjoituksen tullessa julki, pikkuiset osaavat jo kaikki käydä sekä ykköset että kakkoset oikeaan paikkaan.

13 kommenttia:

  1. Perusteellinen koulutus! Oikein! - Pepsi

    VastaaPoista
  2. " Ensin vessassa kaavitaan hiekkaan kuoppa. Kuopan päälle asettaudutaan ja tarpeet tehdään kuoppaan. Lopuksi kuoppa peitetään"

    Eijei tämähän menee nyt ihan väärin. Ensin kaivetaan niin suuri kuoppa kuin vain onnistuu. Sitten asetutaan kaivamisesta muodostuneen hiekkakukkulan päälle ja väänetään siihen pökele. Kas noin, nyt se on kauniisti näytillä! Lopuksi voi 3-5min koettaa kaapia lattioita ja seiniä, sekä ihmetellä miksi se kakka ei nyt peity millään. Toista tarvittaessa 10min päästä jos henkilökunta ei käy pökälettä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha.. ;D

      Meillä kaikki tekevät kyllä kuoppaan - tai ainakin yrittävät :)

      Poista
  3. Mitä tuo paakkuuntumaton hiekka on? Ja miten sieltä siivotaan ykköset? Lentääkö koko hiekka jossain vaiheessa roskiin ja uusi tilalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paakkuuntumaton hiekka on häviävää tavaraa, kun kissanomistajat suosivat nykyään kehittyneempiä paakkuuntuvia versioita. Pennuille paakkuuntumaton hiekka on kuitenkin todella tärkeää, koska pienenä myös kissanhiekka joutuu suuhun ja kiteiden paakkuuntuessa suolistossa ei seuraa hyvää.

      Kakkoset kalastetaan hiekan päältä tai seasta pois. Ykkösten kostuttamat hiekat valuvat pohjalle kuivan hiekan jääden yläkerrokseksi. Hiekka vaihdetaan kokonaisuudessaan.

      Yleensä meillä ei ole mennyt kuin yksi säkki paakkuuntumatonta hiekkaa pentuetta kohti. See riittää opetusajaksi, jonka jälkeen voidaan siirtyä tavallisiin hiekkoihin.

      T. Emäntä

      Poista
  4. Ah, muistan meidän kummastakin pentueesta tuon ajan. Ellan pentueen aikaan pakkuuntumattomia hiekkoja tuntui olevan juuri silloin kun niitä tarvittiin, todella huonosti tarjolla ja koska Ellakin tapasi olla silloin nirso hiekkamateriaalinsa suhteen, oli Ellalla esteen takana normaalia mikrohiekkaa. Este oli 30-40cm korkea lauta. Lopputulos oli se, etteivät tarjotut hiekat pennuille kelvanneet vaan emon perässä piti apinoida itsensä laudan yli ja suoraan mikrohiekalle. Siinä vaiheessa pennut eivät onneksi olleet enää pahimmassa maisteluiässä, eli sujui lopulta ihan ok. Ellahan oli myös ollut innokas emo ja yritti alunperin alle viikon ikäisiä pentuja opettaa hiekkikselle viemällä ne sinne kun niillä oli hätä, silloin kyllä pelästyin kun oli käytössä mikrohiekka ja ihan imeväisikäisiä sokeita pentuja hiekkislootaan jätettynä! Ellakin onneksi silloin tajusi etteivät hänen pentunsa ihan niin eteviä olleet ettäkö siinä iässä olisivat sisäsiisteiksi vielä oppineet...
    Ruskan kanssa käytössä oli Extreme Classicin pakkuuntumaton, siitä tykättiin meillä kovasti ja pennut siihen oppivat helposti ja nopeasti, hutipissoilta vältyttiin muistaakseni kokonaan, koska Ruska oli myös ahkera pissittämään pentuja aika pitkään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cocon pentujen aikaan en myöskään muista yhtään hutipissaa tai -kakkaa. Kaikki tehtiin alusta alkaen laatikkoon, kun laatikkoikään päästiin. Cocon pennuilla alunperin sitä paakkuuntumatonta metsästin ja oli kyllä todellakin kiven takana. Ostin sitten kaksi äkkiä, kun vihdoin löysin ja toinen säkki tuli käytettyä vasta nyt Ruusun pennuille.

      T. Emäntä

      Poista
  5. Hyvä opettaja :) onneksi se hiekkiskäytönopettelu on kissoilla kuitenkin tosi nopea operaatio!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, on loppupeleissä kuitenkin nopeaa toimintaa. Kissoilla opettelu menee viikossa, jos edes niinkään pitkään. Välillä säälittää koiranpennunhankkijoita, joilla on edessään usean kuukauden rupeama.

      /Emäntä

      Poista
  6. Ruusu on hieno opettaja ja näyttää pikkuisetkin olevan innokkaita oppijoita ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuiset tulivat käskystäni seuraamaan opetusta. Kuulevaisia ja oppivaisia ne ovat, onneksi ♥

      T. Ruusu

      Poista