lauantai 25. maaliskuuta 2017

Valokuvaussessio, osa 1/3

Ruusu:
Aiemmassa blogikirjoituksessa emäntä paljasti, että meillä kävi ammattikuvaaja kuvaamassa pentujani erääseen kissanruokamainokseen. Tässä vihdoin tarinaa ja kuvia tilaisuudesta:


Eräänä maanantaiaamuna meille tuli kylään kolme vierasta: kaksi kissanruokabrändin vastaavaa ja yksi ammattivalokuvaaja. He rupesivat sisustamaan meidän asuntoa uuteen uskoon. Se oli erityisesti pentujen mielestä kiva leikki, vaikkemme alkuun ymmärtäneet uudelleen sisustamisen tarvetta.

Olohuoneeseen tuotiin uusi matto ja uusia tynnyjä, ja kissanmentäviä värikkäitä koloja. Lopuksi paikalle roudattiin statiivejä ja salamoita. Pikkuiset katsoivat touhua silmät pyöreinä.


Aluksi pysyttelin pentujen lähellä, ettei kameramies tekisi nille pahaa. Poseerattiin koko viisikkoa kameralle. Jasmin (kuvassa vasemmalla matolla) seurasi kameraa suurin silmin.


Jasper oli enemmän kiinnostunut uudesta iglosta. Siinä oli ihan uudenkarhea tuoksu. Sisältä se oli lämmin ja pimeä. Oiken hauska onkalo Jasperin ja muidenkin pentujen mielestä.


Lopuksi iglo meni lyttyyn, jolloin se toimi meidän yhteysenä makuualustana.

Kuvia otettiin varmaan tuhansia ja erilaisisa paikoissa. Lisää kuvia on tulossa blogiin maanantaina!

Onko teitä ikinä kuvattu ammattikuvaajan toimesta?

12 kommenttia:

  1. Wau! Ei ole kukaan ammattikuvaaja kuvannut, jos ei teidän mammaa oteta lukuun :D - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei se meidänkään emäntä mikään ammattilainen oo. Tai sanotaan, että ei se ammattilaiskamera ammattilaista tee. Tuo kuvaaja, joka ensimmäisessä kuvassa näkyy lattialla oli kyllä oikea pro.

      /Ruusu

      Poista
  2. Oho! Ettekö yhtään säikähtäneet tuollaista isoa sateenvarjoa?
    Mua on yks ammattivalokuvaaja kuvannut kerran, mutta muuten ollaan saatu kyllä tyytyä tuohon meidän emäntään..
    - Chaplin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei. Pennut luulivat sitä uudeksi leikkikaluksi ja hyppäsivät sitä kohti. Onneksi ei mennyt varjo rikki. Olisi ollut vähän noloa emännälle...

      /Ruusu

      Poista
  3. Jännää! Kiintoisaa nähdä lopputulos. Ainakin rekvisiitta näyttää tosi kivalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rekvisiitta oli tosi kivaa. Uusia tuoksuja ja tavaraoita. Tykättiin. Lopullisia kuvia saamme vasta syksymmällä, kun kyseinen kissanruoka lanseerataan.

      T. Ruusu

      Poista
  4. Varmasti upeita otoksia! Jäämme odottamaan, että putkahdatte jostain mainoksesta esiin :D

    VastaaPoista
  5. Ollaan me molemmat oltu ammattikuvaajan kuvattavana, mut ei kotona!
    -P&P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitatteko kissakuvaajaa näyttelyn yhteydessä? Joo, mäkin oon kerran ollut semmoisessa. Hienot kuvat tuli vaikka tilanne oli aika jännittävä.

      /Ruusu

      Poista
  6. Oi miten kivoja rekvisiittoja! :) Kissoissa on se hyvä, että niitä kiinnostaa kaikki uusi niin helppo saada yhteiskuvia tuossa tilanteessa. :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihan totta. Kaikki uudet virikkeet pitää heti tutkia.

      /R

      Poista