sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Asiaa madotuslääkkeistä

Emäntä:
Kuinka usein teillä madotetaan kissat? Kaksi kertaa vuodessa, kerran vuodessa tai harvemmin?

Nykysuosituksen mukaan ulkona liikkuvat kissat tulisi edelleen madottaa kerran vuodessa, mutta sisäkissoja vain tarpeen mukaan.


Meillä seurataan suositusta "tarpeen mukaan".  Syksyisin kesäkauden jälkeen, jolloin kissat ulkoilevat mökillä tarhassa, seuraan vointia, ja madotan tarpeen mukaan. Nykyinen kolmen vuoden rokotusväli tarkoittaa, että madotamme vähintään kolmen vuoden välein ennen rokotusta.


Yhden kerran aikoinaan meillä madotettiin koko nelikko samaan aikaan. Olin apteekissa käynyt ostamassa madotuslääkkeet ja napannut mukaani apteekkihenkilökunnan suosituksesta Drontal Vetia. Se oli vikatikki.

Lääkkeen antamisen jälkeen ei kestänyt kuin tunti tai kaksi, kun Bertalta ja Liljalta meni jalat alta. Käytännössä heidän takajalat eivät enää kantaneet ja kissat olivat todella hämmentyneen ja poissaolevan oloisia. Kyseessä oli Drontal Vet. -madotulääkkeen neurologinen haittavaikutus, ja se oli todella pelottavan näköistä!

Myöhemmi sain kuulla tuntemiltani kissakasvattajilta, että usea kissa reagoi Drontaliin. Myös koirilla voi esiintyä haittavaikutuksia, mutta ilmeisesti ne ovat koirilla harvinaisempia.

Tein luonnollisesti haittavaikutusilmoituksen lääkeyhtiölle – toivottavasti niitä luetaan ja otetaan huomioon lääkkeiden kehityksessä.

Coco ja Ruusu eivät reagoineet lääkkeeseen.


On selvää, etten koskaan enää tule käyttämään Drontal-madotuslääkettä kissoillemme. Jatkossa meillä syödään Axiluria. Pennuille annetaan tahnamuodossa Mirrix-madotuslääkettä.

Onko teidän lemmikeillä ikinä ollut haittavaikutuksia lääkkeistä?

18 kommenttia:

  1. Ai teilläkin on Drontalista mennyt jalat alta! Meillä on Figolla mennyt myös! Tai ei kokonaan, mutta se hoiperteli kuin humalainen ja varsinkaan toinen takajalka ei oikein pitänyt. Tehtiin ilmoitus eläinklinikalla, ja he lupasivat tehdä toimittaa eteenpäin. Friedellä taas maha ei kestä Drontalia (eikä Figolla Axiluria).

    Meillä ei ole madotettu vuosiin, koska nuo eivät ulkoile, eivätkä syö järvikalaa, eikä muutenkaan ole mitään syytä epäillä matoja. Tähän tulokseen päästiin eläinklinikalla, kun ei oikein tunnu löytyvän sellaista matolääkettä, jota uskaltaisi kokeilla. Siinä niskaan annosteltavassa liuoksessakin kun taitaa olla samaa vaikuttavaa ainetta kuin Drontalissa, ja ne tahnat taas on toivottomia antaa. Joten olkoot nyt matolääkitsemättä, ja katsotaan tilannetta uudestaan sitten, jos vaikuttaa tarvetta lääkinnälle olevan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuommoisen reaktion Bertta ja Lilja saivat. Hoipertelivat kuin humalassa ja takajalat roikkuivat perässä. Pelottavaa katseltavaa!

      Poista
  2. Meillä madotus on kolmisen kertaa vuodessa. Usein tämä tapahtuu silloin, kun maassa ulkona viihtyvän Maxin vatsa on mennyt sekaisin ja totean että kokeillaanpas matokuuria; auttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolme kertaa vuodessa kuulostaa aika tiuhalta tahdilta, mutta jos ulkoilevat paljon ja olette kokeneet madottamisen auttavan vatsavaivoihin, niin on varmasti teille sopiva väli.

      Poista
  3. Kiitos varoituksesta !

    Mä kuuliaisesti madotin näitä meidän sisäkissoja kaksi kertaa vuodessa parina ensimmäisenä vuonna, mutta lopetin sen sitten. Nykyään annan Axiluria rokotusta ennen eli meidänkin madotukset on kerran 3 vuoden välein.

    Ja vaikka siis luottolääkeenä mulla on Axilur niin varoitus on silti tännekin ihan asiallinen. Joskus kun saan päähänpistoja, teen jotain tututusta poikkeavaa. Nyt tiedän, että matolääkeen kanssa en
    keksi uusia juttuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on nykyään tuo sama 3 vuoden väli juuri rokotuksien kannalta. Meilläkin on ollut Axiluria pääsääntöisesti, mutta silloin kerran apteekissa iski oikosulku, enkä yhtään muistanut kumpaa piti ottaa. Siksi kysyin neuvoja asiantuntijalta.

      No nyt sitten ainakin muistan – kantapään kautta!

      Poista
  4. Huh! Olipahan varmasti pelottava kokemus. Meillä on ollut Axiluria ja Mirrixiä ja yhden kissan taloudessa (Helmi) sitä niskaan laitettavaa liuosta. Siitä ei tullut Helmille oireita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niskaan laitettava liuos ei ole minulle tuttu. Onkohan sitä markkinoilla vielä? Meillä Axiluria aikuisille ja Mirrixiä pienille pennuille.

      Poista
  5. Meillä madotetaan tarpeen mukaan. Axilur sopii molemmille, joten sillä mennään.

    VastaaPoista
  6. Meilläkin madotetaan vain tarpeen mukaan ja ennen rokotuksia. Axilurista on meilläkin todella hyviä kokemuksia.

    VastaaPoista
  7. Meillä madotetaan tarpeen mukaan, mutta Drontalilla koska Axilurista tulee taas ihan hirveät ripulit.. Yksilöitä kaikki! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä niin totta, että eri yksilö voi reagoida valmisteeseen täysin eri tavalla. Hyvä siis, jos Drontal toimii teillä!

      Poista
  8. Hmmm, vielä ei ollu kukaan maininnut Milbemaxia. Meillä se käytössä ja taitaapa meillä tulla kohta vuosi täyteen edellisestä kerrasta. Tytöt napanneet lääkkeen kiltisti, ei oireita.
    Hih, harjoittelulääkkeet (lue: raksut) huomattavasti suurempia kuin tuo Milbemax tabletti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole minäkään kuullut Milbemaxista aiemmin. Täytyypä tutkailla, minkälainen madotuslääke se on; mitkä vaikuttavat aineet ja mihin matoihin ja loisiin se puree.

      Meillä kaikki tabletit syljetään ulos eivätkä edes kinkkuun käärittynä mene huomaamatta nieluun, joten minulla on tapana syöttää tabletti heille laittamalla se sormella mahdollisimman syvälle suuhun ja sitten kita kiinni, kunnes on nielaissut. Sitten annetaan herkkuja ja rapsutuksia. Hyvin antavat käsitellä ja tablettien anto on siksi nopeaa ja vaivatonta, vaikka ehkä tuolla tavalla aukikirjoitettuna kuulostaa rujolta :)

      Poista
  9. Auts, hurjat sivuvaikutukset! Meillä kun on madotettu, niin ollaan käytetty Axiluria. Edellisestä madotuksesta taitaa olla nyt 4 tai 5 vuotta. Sitten joskus kun me saadaan ulkotarha, niin otetaan käyttöön aktiivisempi tutkimus tai suoraan madotus. :) Oli tarkoitus lähettää jo parisen vuotta sitten ulostenäytteitä tutkittavaksi, mutta se on aina jäänyt kun kissut eivät kakkaa niin säännöllisesti tai samaan kohtaan, että saisin varmuudella tietyltä kissalta tarpeeksi tiheään näytteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä aika pelottavaa. Meilläkään ei nyt olla madotettu hetkeen, kun rokotussuositukset muuttuivat ja tarvitsee rokottaa vain 3 vuoden välein. Axiluria meilläkin käytetään jatkossa.

      Poista