torstai 10. elokuuta 2017

Kallis, itse pyydystetty illallinen - VIDEO!

Coco:
Tassulinnan Pepsi ja Max kyselivät, olemmeko saaneet saalita. No olemmehan me!

Heti ensimmäisenä yönä Ruusu toi Kattilasta sisälle pienen linnun, olisiko ollut tämän kevään poikanen. Emäntä irrotti sen Ruusun otteesta välittömästi, ja päivitteli, miten Ruusu on onnistunut metsästää pilkkopimeässä ja verkotetussa ulkotarhassa linnun! Ruusu on kyllä meidän kolmikon paras tarhametsästäjä.


Minä puolestani saalistan mieluummin metsässä. Valjaat päällä möngin mustikkavarpujen seassa, pysähdyn ja kuuntelen ääniä. Välillä nousen kivelle tai kannolle ja katson metsämaisemia hieman ylempää.


Sitten kuuluu pieni piipitys tai varpun oksa liikahtaa. Pysähdyn, jähmetyn. Seuraan. Jos liikahtaa vielä kerran, hyppään. Useimmiten saalis livahtaa tiehensä tassujeni alta.

Jos kissa eläisi vapaasti, sen pitäisi syödä vähintään kymmenen hiirtä päivässä. Jokaista hiirtä kohden metsästysyrityksiä tulee useampia, jopa kymmeniä. Siinähän se päivä kuluisi rattoisasti, kun oma ruoka pitäisi pyydystää. Onneksi emäntä ja isäntä ruokkivat minut hyvin.


Lopulta sain kiinni yhden päästäisen. Isäntä ei siitä kovasti tykännyt, koska päästäinen on rauhoitettu eläin ja maksaa kuulemma 50 euroa kappale. Haukkui kissalle turhaan kalliiksi illalliseksi. Ai minäkö en ole sen arvoinen?! Itse syövät emännän kanssa sisäfilepihviä ja juovat aikuisten juomia.

No, onneksi päästäisiä riittää meidän mökillä, eikä kukaan huomaa, että niitä on nyt yksi vähemmän.


Päästäinen ei maistunut, mutta leikkikaveriksi se kyllä kelpasi. Katsohan myös video leikkihetkestäni!

Ps. Muistatteko tämän laulun? (Sanat muokattu kissan intressien mukaisiksi.)

Mikkihiirtä mä metsästän.
Tahdon saada suuren.
Enkä pelkää ollenkaan.

Edessä on vuori.
Vuoressa on luola.
Sitä ei voi ylittää…
Täytyy mennä luolaan.
Luolassa on pimeää.
Luolassa on kylmä.
Jotain pehmoista.
Jotain karvaista.
Jeeeeee, hiiri!

14 kommenttia:

  1. Oho, taitavaa metsästystä! Tipunen pimeässä... Me ei varmaan onnistuttais, ku on tota harjoitusta niin vähän.
    Tossa videolla näyttää hauskalta toi ruuan kanssa puuhailu, mekin puuhaillaan tolleen sit aina, jos ihminen tuo meille jostain pakastimesta hiiruja.
    -P&P

    Hih, just hyvät sanat ootte tehny tuohon lauluun!
    -ihminen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tekin osaisitte metsästää pimeässäkin. Lupaan!

      T. Coco

      Poista
  2. Just noin Coco! Päästäisillä on tosi kiva leikkiä!! - Pepsi

    VastaaPoista
  3. Oho. Teillä on siellä kissanpäivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä viihdyn siis tosi hyvin mökillä. Saan olla aika paljon semi-vapaana, eli valjaissa, mutta ilman, että ihminen roikkuu käyden toisessa päässä ja häiritsee metsästämistä.

      /Coco

      Poista
  4. Onko itse pyydystetty kallis illallinen jollei sitä syö..?
    Ruuan laitto videolla oli kyllä erittäin ammattitaitoista!
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitä mäkin kapinoin, kun itse pyydystin ja kaikkea. Lähetin paistin takaisin metsään, kun se ei maistunutkaan hyvältä ;-)

      T. Coco

      Poista
  5. Hienosti saalistettu! Ootte te melkosia petoeläimiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mökillä se on tämmöistä petoeläinmeininkiä :D

      T. Coco

      Poista
  6. Coco on Metsästäjä! :D Sillehän ei voi mitään, jos eläin itse tulee kytkettynä olleen pedon saalistusetäisyydelle, mutta tuo pimeämetsästys on jo todella taidokasta etenkin kun huomioi lintujen päivärytmin! Vau Ruusu! Outo ja huono aika linnulle jäädä/tulla ulottuville.

    Hyvä Coco että tapoit päästäisen ennen leikkimistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, Metsästäjä isolla alkukirjaimella. Tosin ei Ruusu helpolla jäänyt kakkoseksi. Kivaa oli! Ensi vuonna mökillä taas :)

      T. Coco

      Poista