sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Emännän valokuvausharrastus

Ruusu:
Emännän valokuvausharrastus on saanut ihan uudet mittasuhteet. Hän hankki kuluneella viikolla Light Boxin, eli valoboksin. Tai itse asiassa hän hankki niitä KAKSI!


Ensin hän osti tämmöisen edullisen pakettiratkaisun, jossa on valot ja boksi samassa paketissa. Boksi oli kyllä aika pieni, tuumasi Coco. Sitäpaitsi laatikko on vielä tässä kuvassa väärin päin.


Lisäksi hän kävi hakemassa tutulta valokuvaajalta lainaan hieman isomman valoboksin. Tämän koko on 60x60cm ja tänne mahtuu hyvin aikuinenkin kissa.


Ensin emäntä sääti valoja mallikissan kanssa.


Sitten mekin pääsimme tutustumaan jännään laatikkoon.


Aika hyvät valo-olosuhteet tuohon saa rakennettua syksyn ja talven pimeneviin iltoihin, kun blogiin valokuvaaminen menee hankalaksi. Tosin laatikossa saa otettua vain poseerauskuvia eikä tilannekuvat oikein siinä luonnostu.


Valotehoa emäntä olisi myös toivonut valaisimilta lisää, varsinkin isompaa valokuvauslaatikkoa käyttäessä. Toisaalta valotusta saa hieman lisättyä Photoshop-kuvakäsittelyohjelmalla.


Emäntä lähti eilen lauantaina Kokkolaan valokuvaamaan pentuja. Siellä oli tarkoitus kokeilla valoboksia pidemmän kaavan kautta. Kotona vain kokeiltiin.

Pysy siis langoilla! Tiistaina on luvassa pentukuvia blogissa!

5 kommenttia:

  1. Boksin sisäisiä toimintakuvia odotellessa... :D

    VastaaPoista
  2. Tämä on mielenkiintoista! Erittäin mielenkiintoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kieltämättä mielenkiintoinen kokemus tälle valokuvausharrastajallekin :)

      Poista
  3. Onpa hauska ja jännittävä! :) Isompi boksi näyttää siltä, ettei sitä kannata jättää valvomatta kisujen saataville. :DD

    VastaaPoista