maanantai 11. syyskuuta 2017

Naapurikissojen karkottamisoperaatio (ihmisen tapaan)

Ruusu:
Hahahahahahahaaaaaa! Nauramme kippurassa emännälle. Ensin se yritti karkoittaa naapureiden kulkukissoja pihaltamme luonnomukaisella hajusteella. Nyt hän on hankkinut metallisia kissoja niiden pelottamiseksi. Hahahahahahahaaaa....

Kerroimme kesäkuussa ongelmista kissapopulaatiossamme ja kirjoituksessa emäntä epäili, että yksi syy voi olla pihallemme jatkuvasti eksyvät naapureiden vapaana kulkevat kissat. Kissojen karkottaminen pihaltamme onkin sitten hieman hankalampi juttu, kun ne ei kulumallakaan halua lähteä.


Kesällä hän kokeili Käpälämäen Kissakarkotetta. Se on raemainen sirote, joka haisee laventelilta. Pakkauksen mukaan haju peittää kissojen reviirille jättämät hajumerkit, jolloin kulkukissat välttävät jatkossa aluetta. Haju kestää 3-4 viikkoa säästä riippuen, jonka jälkeen uutta raetta pitää sirotella pihalle. Aine on täysin luonnonmukainen eikä siis vaarallinen eläimille.

Arvatkaa toimiko Käpälämäen Kissakarkote? No ei.


Loppukesästä emäntä löysi Hong Kongista metallikissojen kokoelman, jota mainostettiin tehokkaana puutarhakarkottimena.


Paketti sisälsi kolme mustaa metallikissaa, jotka voi joko ripustaa koukusta tai laittaa maahan kulkukissojen reitille.


Emännän piti valita strategiset paikat metallikissoille siten, etteivät ne näkyisi sisältä ikkunoiden läpi – silloinhan me olisimme pelästyneet kulkukissojen sijaan.


Yksi metallikissa asetettiin autokatoksen läheisyyteen, toinen tontin kulmassa olevalle kulkusillalle ja kolmas terassialueelle kulman taakse, josta se ei ole näkyvissä olohuoneen ikkunasta.


Parasta kissoissa oli vihreät lasikuulasilmät – muuta hyvää niissä ei sitten ollutkaan.

Arvatkaa olivatko metallikissat toimivia karkottimia? No eivät.

Aika söpöjä ne emännän mielestä kuitenkin ovat, vaikka eivät naapureiden kissat niitä juurikaan pelkää.

Ihmiset. *syvä huokasu*

16 kommenttia:

  1. Ihanat metallikissat!! - emäntä

    Ihmiset ja niiden keksinnöt.. - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanokaapa muuta Pepsi ja Max........ Huoh.

      /Ruusu

      Poista
  2. Luulin, että noilla metallikissoilla karkotetaan lintuja :)
    Meilläkin on vieraskissaongelma, mutta karkotuskeinoa ei ole keksitty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin mahdollista sekin! Vieraskissaongelmat ovat P:stä...

      /Ruusu

      Poista
  3. Liiketunnistimella toimiva vesiruisku, "motion sensor water spray" tai jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta meidän emäntäkin on kuullut. Olikohan nimi Scary Crow tai joku? Kuulemma kallis...

      /Ruusu

      Poista
  4. Mulla on idea . Lainatkaa Dantea ruiskimaan ulos vähän tuoksuja. Ihminen on ollut huommavinaan, että kun kunnolla merkaan reviiriäni maalla sen jälkeen vähenee vieraat kissat nurkissa. Ihmisen mielestä ei tosin hyvä idea, koska löyhkä on kuulemma hirveä. Hienoja nuo metallikissat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa tuossa voisi voisi saada kaksi kärpästä yhdellä iskulla! Meillä on nimittäin pihalla myös MYYRÄongelma! Ja myyrät eivät kuulemma tykkää kissanpissan hajusta!

      T. Ruusu

      Poista
  5. Heh, nyt tiiän ainaki mitä EN kokeile, jos Ikkunarinsessasta tulee ihan kunnon riesa meidän ikkunalle. :D
    -ihminen

    VastaaPoista
  6. Onpa söpöt karkottimet! :D Tuo on kyllä niin pyllystä, että joutuu itse näkemään paljon vaivaa, jotta omat kissat voivat olla omalla pihallaan rauhassa toisten kissoilta. Oletko käynyt juttelemassa naapureille tai jakanut lappuja postilaatikoihin, missä selität tilanteen (jos omistajat ei tiedossa?). Meilläpäin oli yhdellä tuttavallani tilanne, jossa hän joutui alati suojaamaan vanhan äitinsä kukkapenkkejä irtokissan tuhoilta. Tilanne meinasi eskaloitua jo kissan kannalta ikäviin karkotuskeinoihin, mutta onneksi tämä tyyppi kokeili vielä puhua omistajan kanssa tämän henkilöllisyyden saatuaan selville. Omistaja ei ollut ollut tietoinen kissansa aiheuttamista tuhoista ja lupasi pitää sen siitä lähtien kiinni ja vielä korvasi uusimman vahingon. Loppu hyvin siis kaikkien kannalta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihallamme kulkee ehkä 4-6 eri kissaa. En tiedä kenen tai edes mistä talosta. Alueen FB-ryhmään olen asiasta kirjoittanut sen jälkeen, että löysin kissan paskan nurmikoltamme. Kukaan ei ilmoittanut omistavansa vapaana kulkevaa kissaa...

      /Emäntä

      Poista
  7. Kovin söpöjä olivat ainakin nuo viimeisimmät karkottimet ♥ Onnea, josko se toimiva ratkaisu sieltä joskus löytyisikin!

    VastaaPoista