maanantai 12. helmikuuta 2018

Jaden matkakertomus Hollannista – näyttelyraportti

Jade:
Facebookin puolelle emäntä onkin jo postannut kuvan tai pari reissustamme Hollantiin. Tässä kuitenkin tarkempi matkaraportti kuvineen.

Matkustimme emännän kanssa lentokoneella Helsingistä Amsterdamiin perjantaina 9. helmikuuta. Lentomatka meni hyvin ja chillailin rennosti lentokentällä ennen koneeseen siirtymistä.

Perillä Amsterdamissa emäntä vuokrasi auton, jolla ajoimme reilun puolen tunnin Hilversumiin, jossa kissanäyttely järjestettäisiin lauantaina.


Maittavien hotelliyöunien jälkeen suuntasimme lauantaina aamulla Dudok Areenalle ja Mundikatin järjestämään kansainväliseen kissanäyttelyyn. Näyttelyluettelo tuomaritietoineen saatiin käteemme vasta lauantaina aamulla – siihen asti oli jännitettävä, olisiko luokassani kilpailua vai ei ja kuka olisi tuomarimme lauantaina ja kuka sunnuntaina


Näyttelyssä oli kaiken kaikkiaan vain yhdeksän abessinialaista: seitsemän riistanväristä ja kaksi punaista. Tietenkin ainoa serttikilpailu oli juuri minun luokassa, jossa oli kaksi lähes samanikäistä naarasta.

Tuomarin pöydällä kävin yhteensä kaksi kertaa ja olin molempina kertoina oikein reipas oma itseni. Ensin kävin tuomaritutkintoa tekevän parrakkaan miehen käsiteltävänä ja pienen odottelun jälkeen pääsin vihdoin myös varsinaiselle tuomarille.

Vastakilpailija oli kovin kaunis ja tummanvärinen tyttönen, joka pienestä koostaan huolimatta veti pidemmän korren ja sai sertin nenämme edestä. Arvosanaksemme tuli Excellent 2.


Loppupäivän sain hengailla omassa tutussa näyttelyhäkissäni. Sain paljon nameja ja uuden sulkahuiskan. Esittäydyin myös parille näyttelyvieraalle, jotka kehuivat kovasti hienoa käyttäytymistäni.


Omassa sturdissa oli myös hyvä nukkua pitkät päikkärit. Hallin hälinä ja vieressä maukuvat kissat eivät minua juurikaan häiritse. Emännän mukaan ole paras matka- ja näyttelykumppani ikinä, koska en stressaa juurikaan mitään.


Sunnuntaina olimme jälleen aamusta näyttelypaikalla. Tällä kertaa tuomarinamme oli suomalainen Mira Fonsén. Sama tyttökissa oli edelleen vastassa ja lauantaina tavoin hävisimme sertin tummalle kaunottarelle.

Emäntää toki harmitti, kun Hollantiin saakka oltiin tultu, mutta minä sain hienot Excellent 2 -ruusukkeet joka tapauksessa ja sehän on tärkein juttu eikö niin? Ainakin kotonani odottava paras kaverini Emma ottanee ruusukkeet ilolla vastaan.


Lopuksi vielä kuva toisesta tummasta abessinialaiskaunottaresta nimeltä Valandil's Make My Day. Hän kilpaili yhdessä alemmassa luokassa, mutta oli jo viime syksynä nuorten luokassa ansainnut Maailmanvoittaja-tittelin (World Winner 2017). Tyttönen pärjäsi hyvin myös tässä näyttelyssä ollen lauantaina sekä värin paras että Best in Show ja sunnuntaina Best in Show.


Kotiin lähdimme häviöstä huolimatta hyvin mielin. Hollannissa oli havaittavissa jo pientä keväistä tuulahdusta kirkkaan auringon ilmentämänä. Kotiin vietäväksemme saimme Ruusulle MEGAISON yllätyspaketin. Paketti oli niin iso, että sille oli varattava oma ruumaan menevä matkatavarakiintöä, kun laatikko ei mahtunut laukkuun. Emäntä sai kotiin 50 vaaleanpunaista tulppaania ja Emma EX2-ruusukkeiden lisäksi pienen puisen matkamuiston.

Toinen kotiin vietävä yllätys oli Halma-kissa, jonka emännän ystävä nappasi mukaan takaisin Suomeen. Halma on supersöpö ja touhukas sininen abessinialainen, joka oli ollut pidemmällä häämatkalla Hollannissa, ja odotti nyt kuljetusta kotiin. Kiva, kun pystyimme auttamaan Tampereella asuvaa kissaihmistä saamaan oman kultansa takaisin kotiin!

Koska kaivattuja ulkomaanserttejä ei tällä kertaa saatu olen kuulemma nyt pienessä sertijumissa. En siis voi osallistua kissanäyttelyihin Suomessa ennen kuin olen saanut sertin ulkomailta. Emme kuitenkaan jää murehtimaan asiaa tänä keväänä, koska minulle on muita suunnitelmia. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan minulle syntyy ensimmäisiä omia pentuja kesäksi 2018. Palataan siis näyttelyjuttuihin vasta sen jälkeen.

8 kommenttia:

  1. No höh. Pitikin sattua, mutta kuten tiedetään, niin joskus vain käy niin että kaunis kissa jää kakkoseksi. Hyvä kuitenkin, että Emmalle tuli rusetit tuliaisiksi.

    VastaaPoista
  2. Hienoa kun huolehditte siskontytön kotiin. Ihmistä kiinnostaa paljonko kissoja oli näyttelyssä ja näkyikö somppuja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissoja oli nelisensataa ja mukaan mahtui myös jokunen somppu. Eniten paikalla oli norjalaisia metsäkissoja ja siperialaisia, koska heillä oli Breed BIS yhdellä rodulla lauantaina ja toisella sunnuntaina.

      T. Jade

      Poista
  3. Voi hitsi! Varmasti oma elämyksensä kuitenkin ja tosi kiva kisutuliainen lähti matkaan! :D Tosi näyttäviä noi EX2-ruusukkeetkin, Suomessa moisia ei taida saada?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oli kyllä ikinä nähnyt noin hienoja EX2-ruusukkeita! Olivat isoja! :)

      /Jade

      Poista
  4. Varmasti hieno kokemus, vaikka nyt jäivätkin sertit saamatta. Ja tämähän tarkoittaa vain sitä, että pääset vielä uudelleen matkustamaan sitten, kun pentuhommat antaa myöden. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No totta tuokin! Minustahan tulee ihan maailmanmatkaaja!

      T. Jade

      Poista