torstai 31. toukokuuta 2018

Tuleeko sieltä pentuja vai eikö tule?

Jade:
Mun perheen mielestä olen edelleen liian laiha, ollakseni jo 7. viikolla tiineänä. Minulle maistuu ruoka joinakin päivinä paremmin, toisina huonommin. Perheeni sai emännänkin huolestumaan, joten emäntä varasi minulle maanantaiksi tiineysultran.

No, kyllähän se emäntä kuitenkin näki heti tullessaan sunnuntaina illalla, että olen laihuudestani huolimatta tiineänä. Kaksi pientä mollukaa hän sanoi tuntevansa, kun sormilla varovaisesti tunnusteli kylkiäni.


Nisien päälle on tullut niin sanottu vahatulppa, joka suojaa nisiä lialta ja tulehduksilta. Vahatulpan muodostuminen on osa tiineysajan muutoksia kissan kehossa.


[Yyyh! Sekoitit mun karvat, emäntä! Nyt mun pitää oikaista ne taas oikeaan asentoon...]

Koska tiineysultraaika oli kuitenkin varattu ja emäntä oli tullut sitä varten Kuopioon saakka, ihmiset päätti pitää tapaamisesta kiinni. Siispä mentiin koko porukalla maanantaina aamulla Kuopion Eläinlääkärikeskukseen.

Ultrassa todennettiin ainakin kaksi pentua, ja molempien sydänäänet olivat hyvät. Ihmiset keskustelivat eläinlääkärin kanssa syömisestäni. Jos en söisi enemmän, voisi kuulemma syntyä ongelmia maidon nousun suhteen.


Ihmiset loivat sotasuunnitelman, jolla saisivat minut lihoamaan. Ensin jätettäisiin pois raaka kana, koska se on liian vähärasvainen. Tilalle tulisi raaka possu, joka on luontaisesti rasvaisempi.


Penturaksuja olen jo syönyt useamman viikon ajan, mutta märkämuonat eivät tunnetusti ole kovasti maistuneet ennenkään. Siitä huolimatta emäntä tilasi perheelleni Kuopioon kasan pentumärkämuonia – jos en minä söisi niitä, niin pennut syövät sitten aikanaan. Peten Koiratarvikkeen valikoimasta löytyi myös Brit Care -merkkinen Kitten kana & juusto -ruoka. Emäntä ajatteli kokeilla, josko juusto maistuisi minulle, ja kyllähän se maistuikin!

Nyt odotellaan siis vielä kolmisen viikkoa h-hetkeen. Ihmisiä jännittää ihan kamalasti! Minä en oikein osaa stressata asiaa lainkaan.

4 kommenttia:

  1. Oii, kyllä jännää täällä kauempanakin yksi ihminen. Onnea odotukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Munkin kasvattajaihminen jännittää kovasti 400 kilometrin etäisyydeltä!

      T. Jade

      Poista
  2. Kaunis Jade ♥ Hyvä, että märkiskin lähti lopulta maistumaan!

    VastaaPoista