maanantai 18. kesäkuuta 2018

Ruusun tittelinäyttelyraportti Tallinnasta

Ruusu:
Edellisviikonloppuna (9.–10.6.2018) oltiin emännän kanssa Baltic Winner -tittelinäyttelyssä Tallinnassa. Tavoitteena ei ollut saada uusi titteli vaan lähinnä ulkomaan sertti. Kahdella ulkomaan sertillä (edellisen sain Riikasta) valmistuisin kuulemma nopeammin Grand International Premioriksi (jeez, emäntä, get a life!).


Tittelinäyttelyt ovat siitä erikoiset, että perusarvostelut ovat vain lauantaina ja loppukilpailu eli paneeli on sunnuntaina. Jos paneelissa voittaa, saa nimensä etuliitteeksi tittelin BW, eli Baltic Winner ja tässä tapauksessa vuosimallia 2018. Tittelinäyttelyissä on myös juhlalliset avajaiset, jossa tuomarit esitellään yksitellen suurella lavalla, ja muuta oheisohjelmaa kuten tanssiesityksiä.

Muuten näyttely on samanlainen kuin muutkin kissanäyttelyt. Halli on täynnä kissojen näyttelyhäkkejä ja yleisö maksaa sisäänpääsymaksun päästääkseen katsomaan meitä – sitä rataa.


Nyt kävi kuitenkin niin, että sain toivotun sertin, jonka lisäksi olin tuomarin paras. Nominoinnista sain hienon keraamisen medaljonkin. Emäntä oli tietenkin iloinen, vaikkei tuomarin paras -valintaa ollut edes uskaltanut toivoa realistisena mahdollisuutena. Lauantaina saadun nominoinnin jälkeen sunnuntaina oli aika mennä paneeliin. Pääsisin (tai joutuisin) oikein isolle lavalla. Emäntä oli huolissaan siitä, että saisin pätevän assistentin kantamaan minua paneelissa. Kai hän pelkäsi, että säikkyisin tilannetta ja rimpuilisin irti assistentin otteesta. Emäntä oli kyllä tilanteesta enemmän huolissaan kuin minä.

Paneeli isolla lavalla oli kieltämättä kyllä hieman jännittävä paikka. Minulla oli mukava assistentti, joka rauhoitteli minua, kun pelkäsin ja tärisin vähän. Tilanne oli kuitenkin täysin hallittavissa, enkä sähissyt tai rimpuillut kertaakaan. Assarin käsissä oli turvallinen olo.


Tässä kuvassa olen tuomarini Jurgita Gustaitienen kanssa, hän joka nominoi minut paneeliin. Aikas edustava kuva minusta paneelissa, eikö vaan?

Paneelissa en saanut ääniä, mutta se ei haitannut minua ja emäntää. Olimme ylittäneet odotuksemme sataprosenttisesti ja emäntä kertoi olleensa todella ylpeä esiintymisestäni paneelissa isolla lavalla.

Alin kuva ©Tessa.lv

6 kommenttia:

  1. Olet Ruusu ihan huippumimmi ja hyvä käytöksinenkin vielä! Onnea hienosta saavutuksesta.

    VastaaPoista
  2. Oot sää kyllä niin upea, että ei se mikään ihme oo, että sinne isolle lavalle pääsit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, en mä nyt tiedä. Eniten mua pelotti siellä isolla lavalla. Ihan tavalliset "pienten" näyttelyiden paneelit ovat jo tarpeeksi iso juttu mulle :)

      T. Ruusu

      Poista
  3. Vautsi, ihan huippua! Suuresti onnea!! :) ♥ Isolle lavalle pääsy jännittäisi varmasti itse kutakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piivi ❤️ Kyllä oli niin minulle kuin emännällekin jännittävä paikka!

      /Ruusu

      Poista