maanantai 23. heinäkuuta 2018

Rokotuksilla

Ruusu: 
Ihmisten loma on vaarallista aikaa, koska silloin ne keksivät kaikenlaista yllättävää. Kuten eräänä aikaisena loma-aamuna, kun emäntä pakkasi minut ja Cocon – ennen aamupalaa! Huom! – kuljetuskasseihimme ja lähti autolla ajamaan kohti tuttua Catvet-kissaklinikkaa.

Kaikista pahinta oli se, etten ehtinyt edes aamupissalle ennen yllätyslähtöä, joten klinikalle päästyämme – no ei se ajomatka meiltä ole kuin 15 minuuttia – minulla oli jo kova pissahätä. Onneksi emäntä tiesi hyvin, että minun oli pakko päästä pisulle, joten hän oli ottanut mukaan pienen matkavessan. Siihen sitten lorautin eläinlääkäriaseman heräämön kopissa.


Itse tutkimus ja meni hyvin niin Cocon kuin minun osalta. Eläinlääkäritäti kehui hyvää kuntoamme ja sanoi meidän olevan oikein sopusuhtaisia. Strategiset painomittamme olivat 3,5 kg (Coco) ja 3,2 kg (Ruusu).

Coco: Saanko huomauttaa, että sinun paino on esitetty tyhjällä rakolla ja minun paino ERITTÄIN täydellä rakolla! Oikeasti olen paljon kevyempi kuin 3,5 kg! Niiiiiih!

Ruusu: Eläinlääkärikäynnin tarkoitus oli uusia rokotuksemme. Saimme molemmat kankkuumme kolmoisrokotteen herpes-, kaliki- ja kissaruttovirusta vastaan sekä rabiesrokotteen raivotautia vastaan. Kumpikaan meistä ei piikistä inahtanutkaan, kun emäntä piti kiinni ja hämäsi rapsuttamalla lujaa leuan alta.

Emäntä maksoi laskun ja pian olimmekin jo kotona taas.


Nykysuosituksen mukaan riittää, että kolmoisrokotus uusitaan kolmen vuoden välein, kun aiempi suositus oli kerran vuodessa. Myös rabies pitää uusia kolmen vuoden välein. Suomessa rabies-rokotusta ei sinänsä tarvitse, mutta jos reissaa ulkomaille, esimerkiksi kissanäytelyihin, kuten meillä tapana, rabies-rokotus on pakollinen.


Rokotereaktioista puhutaan kovasti. Onneksi meillä ei ole yhdelläkään kissalla vielä semmoisia ollut. Saamastamme kolmoisrokotteesta varoiteltiin, että kissa voi väsyä ja ehkä ruokakin maistua hieman huonommin. Rokotuskohtaan voi nousta pieni, sormenpään kokoinen kiinteä patti. Patin ei pitäisi vaivata kissaa ja se poistuu sitten aikanaan. Pattiakaan meille ei tullut.

Lääkärireissun jälkeen nukuimme Cocon kanssa sikeät päiväunet ja söimme normaalilla ruokahalullamme. Ruokailun jälkeen Coco jatkoi kauneusunia ja oli normaalia hieman väsyneempi.


Nyt rokotteemme ovat voimassa jälleen kolmeksi vuodeksi eteenpäin. On se hienoa!

Milloin teillä on rokotuksien uusiminen edessä?

14 kommenttia:

  1. Vielä on rokotukset voimassa! Että sen suhteen täällä voidaan huokaista helpotuksesta kun mamman loma alkaa, mutta ei tiedä mitä muuta se keksii...

    VastaaPoista
  2. Meidän rokotukset menee umpeen 3 vk:n päästä. Emäntä on puhunut että pitää tutkia minne mentäisiin, mutta me ei olla kauhean auttavaisia tässä asiassa 😉 - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin. En minäkään olisi. Meillä vaan on jo tämä emännän kutsuma vakkaripaikka niin ei tarvitse etsiä erikseen. Pyh.

      /Ruusu

      Poista
  3. Meillä on vielä kaksi vuotta voimassa, mutta mami on kuitenkin raahaamassa meitä johonkin vuositarkastukseen! Kuulemma pitää sellainen tehdä, kun ollaan jo senioreita. Ei kyllä arvosteta sellaista ollenkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onpa epistä! Ei ole edes rokotusaika ja kuitenkin pakottaa teidät lääkärille! Mikäs se semmoinen senioriteetti on?

      /Ruusu

      Poista
  4. Ensi syksynä pitäis tehdä eläinlääkärille reissu ja iskeä rokotukset tuon takalistoon. Viime reissu meni erittäin hyvin joten eiköhän tämä seuraavakin 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän mene hyvin! Kyllä meilläkin meni hyvin, mutta jos oltais saatu valita, olisimme kyllä mieluummin jääneet kotiin ottamaan aurinkoa.

      T. Ruusu

      Poista
  5. Meillä on rokotukset vielä voimassa, ei kyllä olla ihan varmoja tuliko viime vuonna just ennen muuttoa kaikki, vai oliko silloin vaan se rabsis vai mikä se olikaan. Ainaki kuitenki vuos vielä on molemmilla voimassa.
    -P&P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä juttu! Emäntä sanoo, että rokotukset ovat hyvä olla aina voimassa 😊

      T. Ruusu

      Poista
  6. On kyllä niin kiva että rokotuksia ei tarvitse uusia kuin vain 3vuoden välein, meidän Cocolla on aika vasta parin vuoden päästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Rokotukset ovat tärkeät, mutta ylirokottaminenkaan ei ole hyväksi. Joka kolmas vuosi on oikein hyvä 👍

      T. Ruusu

      Poista
  7. Ihana miten Ruusu on noin rento, että voi käydä pisulla lekurissakin! :) Meillä on rokotusten vuoro ensi keväänä, äkkiä se 3 vuotta näemmä hurahtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, en tiedä onko se rentoutta vaiko jonkinasteinen stressi autoilusta. Vähänkin pidemmät automatkat tehdään isommassa kopassa, jossa on oma vessa ja sitä Ruusu kyllä käyttää sekä ykköselle että kakkoselle. Ihan kuin metaboliikka alkaisi väkisin toimimaan, kun auto lähtee liikkeelle.

      /Emäntä

      Poista