Ruusu:
Emäntä raahasi meidät taas kissanäyttelyyn viime viikonloppuna. Onneksi matka ei ollut pitkä: tasan 15 minuuttia kotipihalta hallin pihalle.
Hallissa oli todella kuuma, kun ihmismassa pakkaantui halliin. Ilmastointia ei juurikaan ollut, joten isäntä toi meille iltapäivällä kotoota kylmäkalleja viilentämään näyttelyhäkkiämme. Lisäksi meillä oli Naukulan mammalta lainassa häkkituuletin – kiitos vaan lainasta, oli tarpeen.
Perusarvostelut sujuivat ihan mukavasti. Minä sain sertit molempina päivinä ja Coco, joka oli mukana vain lauantaina, sai kunniamainnan KM, koska se on jo saavuttanut korkeimman mahdollisen tittelin, Supreme Premier, eikä enää kerää serttejä.
Sitten oli Tuomarin Paras TP-valintojen aika. Lauantaina Coco sai luvan lähteä kotiin, kun ei päässyt jatkoon, mutta minä lunastin paikan itselleni loppukilpailusta.
Kun oli paneelin aika, Linnea-niminen assistenttihenkilö haki minut häkistäni ja esitteli minut tuomareille. Meitä oli yhteensä neljä kastraattinaarasta vastakkain. Kaikki kolme muuta olivat pitkän linjan voittajakissoja, joten edes yhden äänen saaminen olisi saavutus.
Kun äänet laskettiin, minä ja takanani oleva kaunis itämainen lyhytkarva saimme molemmat kaksi ääntä. Tasaäänitilanteessa pyydettiin viides tuomari arvioimaan kumpi meistä oli kauniimpi. Emännän suureksi hämmästykseksi ja iloksi tuomari valitsi minut!
Voitin! Olin Best in Show! Ja emäntä ei tajunnut koko juttua vaikka se kyllä hymyili leveästi...
Somalituttava otti sattumalta kännykällään videopätkän paneelista – pikakelatkaa kohtaan 2:30.
Sunnuntaina olin myös paneelissa, mutten saanut äänen ääntäkään – mistä lie johtuu?
Kuvat: Naukulan Kerho / Merja Lainio
Sinulla taisi olla Ruusu todellinen kotikenttäetu! Hienosti meni!
VastaaPoistaNo kieltämättä oli! Sen verran lähellä kotia tällä kertaa :)
PoistaT. Ruusu
Wau, paljon onnea menestyksestä!
VastaaPoistaOnnea vielä hienosta menestyksestä! Hienosti meni, Ruusu ♥
VastaaPoistaAivan upeasti!! :) Mutta ei ihmekään kun omaankin silmään Ruusu näyttää jotenkin aikuismaisemmalta esim. näissä kuvissa kuin viime vuoden kuvissa. Näyttäisi, että olemus on vankempi? Hyvällä tapaa siis. :D Joka tapauksessa, hurrrrrjasti onnea kaunis Ruusu!! ♥
VastaaPoista